Puoliväli!

Hiukan harvoin tulee kirjoiteltua, koska olotilassa ei ole oikeastaan tapahtunut muutoksia pitkään aikaan. Nyt on kuitenkin raskauden puoliväli saavutettu ja se on ehdottomasti ikuistamisen arvoinen. Hullua, että olen ollut jo viisi kuukautta raskaana. Vielä olisi se toinen puolikas jäljellä, mutta jotenkin aika tuntuu menevän niin vauhdilla, että toukokuu taitaa koittaa yllättävänkin nopeasti.

Maha näkyy jo ihan kunnolla ja vähitellen asiasta tietämättömätkin ovat uskaltautuneet kysymään, saako onnitella. Erään tällaisen kysymyksen yhteydessä tuli myös kysymys: ”Niin, poikaako sä odotat?” Itsellä on edelleen vahvasti poikafiilis ja tällainen toteamus tietysti vain lisää vettä myllyyn. Rakenneultra on ensi viikon perjantaina, mutta olemme miehen kanssa yhteistuumin pikkuhiljaa päätyneet siihen, että jätämme sukupuolen yllätykseksi synnytykseen saakka. Alkuunhan mies olisi halunnut, että kysytään sukupuolta ja itse olin toisella kannalla, mutta tässä välissä roolit ehtivät jo vaihtua toisin päin. Juuri nyt olen itsekin taas sillä kannalla, että ei kysytä. Luin jostain, että nykyään noin 95% kysyy rakenneultrassa sukupuolta. Aika hurja prosentti mielestäni. Ehkä me sitten kuulutaan siihen pieneen vähemmistöön.

Tyypin liikkeet tuntuvat päivittäin ja varsinkin iltaisin on jo sellainen mylläys, että tuntuu välillä melkein pahalta. Parina päivänä olen nähnyt liikkeet jo päällekin päin ja eilen illalla mieskin pääsi todistamaan mahani heilumista. Tyypin kuulo on ilmeisesti jo jonkin verran kehittynyt, koska koviin ääniin se reagoi aika voimakkaasti. Käytiin katsomassa uusi Star Wars ja äänet oli tietysti kovalla. Jokaisen taistelukohtauksen kohdalla sain hullua monotusta vatsanahkaani 😀 Tiedä sitten, oliko se ilmaus siitä, että äänet on liian kovalla vai tykkäsikö Tyyppi leffasta tosi paljon. Tyypin kuuloa olen testannut myös laulamalla sille ja kyllähän se siihenkin reagoi, ei ihan Star Warsin veroisesti tosin. Autossa istuessani tunnen myös lähes poikkeuksetta liikkeitä eli ilmeisesti auton hurina tai liike laittaa Tyypin liikekannalle.

Olo on edelleen pääosin hyvä. Työpäivät seisaallaan tuntuu kyllä selässä ja olen alkanut harkita tukivyön hankkimista, ettei ihan vielä tarvitsisi jäädä sairaslomalle. Liitoskipuja on aina silloin tällöin, niitäkin yleensä työpäivien jälkeen. Toivon todella, että nämä vaivat eivät pahenisi kovin paljoa. Painonnousu ahdistaa edelleen aina välillä, mutta yritän suhtautua siihen rennommin. Jouluviikolla painoa tuli yhtäkkiä kilon verran taas lisää, vaikka söinkin suhteellisen järkevästi, enkä mättänyt suklaita edellisten vuosien malliin. Kokonaispotti on tällä hetkellä noin +7kg eli maltillisesta kymmenen kilon lisäyksestä taitaa olla turha haaveilla. No, kunhan Tyyppi pysyy maltillisissa mitoissa, eikä kasva megavauvaksi, niin kaikki on ihan hyvin. Ensi viikollahan saadaan varmaan jonkinlainen kokoarvio tämänhetkisestä tilanteesta ja sokerirasitukseen joudun ikäni puolesta jossain 24-26 viikoilla. Sitä en kyllä odota kovin innolla…

Perhe Raskaus ja synnytys

Tyttö vai poika?

Huomasin juuri eilen, että tässähän ollaan jo toisen kolmanneksen puolivälissä ja koko raskaudenkin puoliväli lähestyy jo kovaa vauhtia. Puolivälin lähestyminen tarkoittaa myös rakenneultraa ja pikkuhiljaa olenkin jo alkanut pohtimaan sen merkitystä. Toisaalta pelottaa, että mitä jos siellä selviääkin jotain kamalaa, mutta oikeastaan tunnen oloni jopa melko luottavaiseksi, koska olen tuntenut liikkeitä nyt päivittäin ja tyyppi on ilmeisesti varsin eläväinen tapaus. Eihän tämäkään mitään tietenkään kerro, mutta se auttaa itseäni olemaan vaipumatta alkuraskaudesta tuttuihin ahdistuksen syövereihin. 

Näin rakenneultran lähestyessä on tullut myös aika pohtia, haluammeko kysyä näkyisikö lapsen sukupuoli. Itse olen ollut melkein koko ajan kallellaan kysymättömyyden puolelle, mutta mies taas keikkuu vähän kahdenvaiheilla. Olen miettinyt paljon, mitä merkitystä sukupuolen kuulemisella tässä vaiheessa olisi. Emme aio sisustaa lapselle tarkoitettua huonetta vaaleanpunaiseksi tai -siniseksi sukupuolen perusteella ja ylipäätään inhoan kaikenlaista sukupuolten värikoodaamista. En halua siis häivyttää lapsen sukupuolta täysin, mutta en ymmärrä sen ylikorostamistakaan. Toki lapsi saa alkaa käyttää vaikka prinsessamekkoja, jos itse sitä jossain vaiheessa haluaa, mutta itse en ala kasvattaa pientä prinsessaa tai prinssiä, vaan lasta. Toisin sanoen, sukupuolen kuuleminen ei vaikuttaisi meidän tapauksessamme hankintoihin tai suuremmin mihinkään muuhunkaan. 

Nyt olen kuitenkin alkanut miettiä, haluaisinko ehkä sittenkin tietää. Luin juuri vanhan blogipostauksen eräästä blogista, jossa kirjoittaja kertoi valtavista pettymyksen tunteistaan, jotka rakenneultrassa heräsivät ”väärän” sukupuolen kuulemisesta. Tilanne on varmasti ollut kauhea kirjoittajalle, koska toki hän oli terveestä lapsesta iloinen, mutta ei voinut mitään pettymyksen tunteilleen. Onhan tuollaiset tunteet ehkä kuitenkin parempi käydä läpi ennen lapsen syntymää, eikä vasta lapsen ollessa sylissä. Itse olen jotenkin aina ajatellut, että jos joskus sattuisin lapsen saamaan, se olisi tyttö. Tämä todennäköisesti johtuu perheeni ja sukuni tyttövoittoisuudesta, olen siis kasvanut tyttöjen ympäröimänä. Olen ehkä ajatellut pärjääväni paremmin tyttöjen kanssa, vaikka siskojeni kanssa leikimmekin paljon ”poikamaisiakin” leikkejä, emmekä muutenkaan eläneet missään prinsessapumpulissa. Kaikissa lapsia koskevissa unissanikin olen aina ollut tytön äiti. Olen jopa miettinyt tytölle nimen valmiiksi. Pettyisinkö siis pojasta? Jos joskus alkuraskaudesta minulle olisi kerrottu, että odotan poikaa, olisinkin varmaan pettynyt, vaikka silloin olin aivan varma, että vatsassani kasvaa poika. Alun jälkeen tyttö- ja poikafiilikset ovat vaihdelleet, mutta enemmän ne taitavat kallistua sen ensimmäisen intuition puolelle eli poikaan. Lähes kaikki leikkimieliset sukupuolenennustustestitkin povaavat meille poikaa. Näiden tuntemusten myötä olen jopa alkanut enemmän toivoa poikaa ja tunne on välillä niin vahva, etten enää osaa edes kuvitella meille tyttöä. Pettyisinkö nyt siis tytöstä? Todennäköisesti en, tärkeintä minulle on ihan oikeasti se, että lapsi on terve ja kasvaa normaalisti.

Miksi sitten saattaisinkin haluta kysyä ultrassa lapsen sukupuolta? Ehkä se tekisi raskaudesta ja sisälläni kasvavasta tyypistä taas hiukan konkreettisemman ja auttaisi muodostamaan mielikuvia lapsesta. Suurin syy taitaa kuitenkin olla uteliaisuus, kiinnostaa niin kovasti saada tietää, ovatko tuntemukseni oikeassa. En ole varma maltanko odottaa toukokuulle asti. Tietysti on mahdollista, että sukupuoliasia jää selvittämättä huonon näkyvyyden tms. takia. Tavallaan toivoisin, että ei tarvitsisi tehdä päätöstä kysymisestä tai kysymättä jättämisestä, vaan että sukupuoli olisi niin selvästi nähtävillä, ettei sitä voisi sivuuttaa 😀 Rakenneultraan on nyt reilut kolme viikkoa aikaa eli vielä hetken tätä saa mielessään puntaroida.

Perhe Raskaus ja synnytys Vanhemmuus