Jouluaaton ihanasta yllätyksestä on nyt aikaa noin kuukausi. Onnekseni voin sanoa, että olen voinut tämän koko ajan aivan todella hyvin! Ei lainkaan pahoinvointia ja sen tuomaa toimintakyvyn laskua. Raskausoireita on toki ollut ja on edelleen, mutta pieni on päästänyt minut tähän asti todella helpolla. 

Ensimmäiset oireet ilmestyivät jo ennen plussaa. Alavatsaa jomotteli ja vihloi ja tuon juilinnan jatkuttua viikon ilman menkkojen alkamista, aloin jo miettiä, että voisiko olla.. noita kipuiluja jatkui vielä noin viikon verran plussaamisesta, mutta muuten en huomannut voinnissani mitään normaalista poikkeavaa. Saatoinpa siinä muutaman raskastestinkin vielä tekaista, kun olo oli mielestäni ”liian hyvä”, edes väsymyksestä ei ollut tietoakaan. Mulla on ollut koko ajan jotenkin aika varma olo raskauden jatkumisesta, mutta kyllä siinä pieni epäilyksen peikko nosti päätään.. tuulimunat ja keskeytyneet keskenmenot tuli googleteltua. 
 
Pian alkoi onneksi tapahtua! Rinnat turposivat kuin pullataikina ja nännit kasvoivat ja työntyivät ulkonevammiksi. Rintaliiviostoksille on ollut tarkoitus lähteä jo usean viikon ajan.. Erityisen kipeät rintani eivät olleet, eivätkä ole vieläkään, mutta selkeästi aiempaa herkemmät kuitenkin. Hankala ummetus alkoi vaivata, vaikken juuri ruokailutottumuksiani muuttanut. Jouduin turvautumaan lääkkeellisiin vatsanpehmikkeisiin ja luumusoseeseen. Olin aina ajatellut, että ummetus olisi vasta loppuraskauden murhe, mutta nytpä tiedän, että lisääntynyt progesteronihormoni voi aiheuttaa ummetusta jo hyvin varhaisilla viikoilla.
 
Seuraavana taisi tulla väsymys, jossain 7. raskausviikon tienoilla. Olen ollut aiemmin päiväunikierteessä, mutta onnistunut pääsemään siitä eroon. Nyt lamaannuttava väsymys iski välittömästi työpäivän jälkeen – jouduin antautumaan ja nukkumaan 2-3 tunnin päiväunia, eikä silti illalla nukkumaan meno tuottanut mitään ongelmia. Armahdin siis itseni ja järkeilin, että kroppani todella tarvitsi ylimääräistä unta. Onneksi pahin väsymys kesti vain hetken ja on ainakin toistaiseksi takana päin.
 
Noille väsyneille päiville osui myös ensimmäinen ultramme, jota oltiinkin odotettu kuin kuuta nousevaa. Sain ajan neuvolan kautta julkiselle puolelle pitkän kiertoni vuoksi. Sielläpä kohdussa köllötteli meidän pikkuinen vahvan sykkeen kera <3 Kokonsa vastasi päivälleen omia laskelmiani! Laskettu aikamme on siis syyskuun alussa.
 
Ultran jälkeen lopetin kroppani ja vointini muutosten jatkuvan vahtaamisen ja olen pystynyt ottamaan melko rennosti! Riskiviikkoja toki edelleen elellään, mutta pelätä en osaa. Minulla on vahva tunne siitä, että saadaan tämä pieni syliin asti. Töissä olen jaksanut hyvin ja arki rullailee normaaliin tapaansa. Treenaaminen on sujunut kuin tähänkin asti. Raskaus ei tosiaan ole vauhtiani pahemmin hidastanut.
 
Kuluneelle viikolle ajoittui enemmäinen neuvolakäyntimme, joka konkretisoi odotusta taas vähän lisää. Käynti oli rento ja sisälsi lähinnä juttelua, vastasi siis aika hyvin odotuksiani. Sain ikioman neuvolakortin ja kasan papereita mukaan. Kalenteriin on nyt merkattu seuraava ultra sekä neuvolalääkärin vastaanotto. Odotan jo näitä etappeja kovasti, koska noilla viikoilla tulemme todennäköisesti kertomaan raskaudesta läheisillemme ja sen jälkeen on ”lupa” olla avoimesti raskaana. 
 
Tällä hetkellä raskaudesta tietää lisäksemme vain kourallinen ihmisiä. Ystävien ja perheen näkeminen on ollut hieman hassua, kun oma pää täyttyy raskausjutuilla ja tekisi mieli huutaa kovaan ääneen, kuinka meille tulee vauva, mutta toisaalta halutaan pitää tämä vielä meidän omana pikku salaisuutena. On tullut välillä jopa huono omatunto tästä kertomatta jättämisestä, mutta ehkäpä tässä tilanteessa harhaanjohtaminen on ihan sallittua. Uskon, että kaikki tulevat lopulta olemaan superonnellisia meidän puolesta!