1+1=3

Elokuussa ehkäisyn jätettyämme jaksoin innokkaana postailla tänne ehkä viikon verran. Sitten tuli arki ja kiireet. Elämä oli paljon muutakin kuin vauvahaaveilua. Toki silloin alkuun vauvaprojekti (okei, aika hirvee termi..) täytti ajatukset ja oikein proper haaveilijana tilasin kunnon starter packin netistä; raskaustestejä, ovistikkuja ja siittiöystävällistä liukkaria (jep, kaikkeen sitä sortuu :D). Alkuhöyrähtämisen jälkeen kuitenkin osasin vähän rentoutua ja elin elämääni suurin piirtein kuten aiemminkin. Himostiksailuunkaan en sortunut ja ovistikutkin odottivat kaapissa lopulta useamman kuukauden. Kiertoni kuitenkin venyi hurjan pitkäksi; alkuun pituus oli vielä suht inhimillinen 5 viikkoa, mutta sen jälkeen tuli 8 viikon vuodottomuus ilman positiivisia raskaustestejä ja silloin alkoi pieni epätoivo iskeä.. ajattelin, etten ovuloi ollenkaan ja mielessäni ehdin maalailla piruja seinille ja meidät lapsettomuuspolille.

No, marras-joulukuussa otin sitten ovistikut käyttöön. Olinhan niitä sentään paketillisen kotiin hommannut. Ajattelin, että se 10 (vai 12 tikkua?) ei riitä mihinkään, kun kierto kestää valovuosia ja peruspessimistinä ehkä ajattelin, että ”no tiedänpähän ainakin milloin EN ovuloi, jotta voin rauhallisin mielin sitten osallistua pikkujouluihin”. No, pikkujoulut tuli ja meni ja tikku näytti edelleen negatiivista. Symbolisesti sitten paketin viimeinen tikku kirkui punaista selkeänä ovulaation ennustajana ja seuraavana päivänä kärsin TODELLA ilmeiset oviskivut. Siitä alkoi piinailupäivät ja ensimmäistä kertaa mulla oli sellainen jännän seesteinen olo, että ehkä nyt on meidän vuoro. 
 
Aika meni joulua valmistellessa nopeasti ja pian olikin jo jouluaatto. Aattoaamuna saatiinkin sitten paras joululahja, mitä kuvitella saattaa, kun raskaustesti näytti positiivista. Pakahduttiin onnesta ja pakahdutaan edelleen <3 Tämä vuosi tulee olemaan tähän astisista mullistavin ja ihmeellisin.