Minä äitinä – haavekuvia
Vauvakuumeilun lomassa olen käynyt pientä ajatusleikkiä siitä, millainen äiti minä olisin. Naiivia? Ehkä! Voi olla, että todellisuus on sitten aikanaan jotain ihan muuta ja arki lyö vasten kasvoja, mutta entäs sitten. Tuskin tällaisesta pohdinnasta haittaakaan on – itse asiassa uskon, että lähes jokainen lasta odottava perhe käy keskustelua aiheen tiimoilta. Seuraavia asioita itse arvostan ja pidän tärkeinä. Tässä vaiheessa ajattelen niitä oman äitiydeni suuntaviivoina.
1. Läsnäolo ja lämpö. Haluan vauva-ajasta lähtien panostaa siihen, että vuorovaikutukseni lapsen kanssa olisi mahdollisimman hyvää. Haluan oppia lukemaan vauvani viestejä, haluan pystyä vastaamaan mahdollisimman hyvin hänen tarpeisiinsa. Kun olen lapseni kanssa, älylaitteet saavat lentää kauimpaan nurkkaan! Myöhemmin, kun kommunikointi helpottuu lapsen puheen kehityksen myötä, aion edelleen antaa aikaa ja kuunnella herkällä korvalla. Minulla tulee olemaan aikaa keskusteluille. Sylini on aina auki. Kerron, kuinka paljon rakastan. Puhun tunteistani muutenkin ja opetan myös lastani tunnistamaan ja nimeämään omia tunteitaan. Lohdutan. Olen turvallinen äiti. Meillä kotona on lämmin tunneilmapiiri.
2. Rajat. Nehän ovat rakkautta. Haluan olla johdonmukainen, rajat asettava ja niissä pysyvä äiti. Lapsentahtisuus on minusta hieno juttu pikkuvauva-aikana, mutta viimeistään taaperoiästä eteenpäin liputan kyllä jonkun aivan muun puolesta. Vanhempi on se joka määrää ja päättää, lapsella ei ole oikeastaan valmiuksiakaan siihen. Rajat ovat lapsen parhaaksi, niiden asettamatta jättäminen tai lapsen tahtoon taipuminen aina silloin ja tällöin, on karhunpalvelus pikkuihmiselle. Rajojen avulla lapsi oppii, mikä on sallittua ja mikä ei. Ilman rajoja lapsi ei opi ottamaan huomioon muiden tarpeita. Rajojen asettaminen tukee lapsen itsesäätelyjärjestelmää, itsehillintää. Ennen kaikkea lapsella on rauha kasvaa ja kehittyä, kun vanhempi asettaa kehitystasoon nähden sopivat rajat. Minulla itselläni on ollut lapsena melko tiukat rajat ja olen siitä kiitollinen!
3. Itsestään huolehtiminen. Hyvinvoiva äiti, sellainen ajattelin olla. Terve itsekkyys ja omien tarpeiden tunnistaminen on mielestäni äärettömän tärkeää kaikissa elämänvaiheissa. Äitiys ravisuttaa tätä asetelmaa ja ajattelua kuitenkin aika lailla. Enää et itse ole se oman elämäsi tärkein tyyppi, koska sen roolin ottaa se pieni ihminen, kenen eteen olisit valmis tekemään mitä vain. Äitinä sitä automaattisesti laittaa lapsen hyvinvoinnin omansa edelle, mutta pitkässä juoksussa oman hyvinvoinnin laiminlyönnistä aiheutuu haittaa koko perheelle, myös lapselle. Jos itsensä ”uhraa” äitiydelle, jäljelle jää väsynyt, katkera ja voimaton äidin irvikuva. Okei, ehkä aika raa’asti sanottu, mutta ääritilanteessa tähän voidaan päätyä.
Ajankäyttöön äitiys varmasti vaikuttaa todella paljon ja jatkossa en minäkään voi lähteä esimerkikiksi salille tai nähdä ystäviä juuri silloin, kun siltä sattuu tuntumaan. Tahdon kuitenkin pitää huolta itselle tärkeistä ihmissuhteista, haluan liikkua ja tiedän tarvitsevani välillä myös omaa aikaa. Aionkin siis muistaa, että lapsella on kaksi yhdenvertaista vanhempaa, joiden molempien vastuulla pikkuinen on. Isä saa siis alusta asti opetella hoitamaan pientä ja pärjäämään hänen kanssaan kahdestaan. Aion myös hyödyntää tukiverkostojani ja ottaa apua vastaan. Jos väsyn, avaan suuni ja pyydän tarvittaessa ulkopuolistakin apua.
Ymmärrän, ettei vanhemmuutta voi suorittaa eikä omaa äitiyttään kannata liiaksi suunnitella. Ja on tietysti asioita, joita ei noin vain päätetä ja toteuteta. Esimerkiksi omaa persoonaansa, saati temperamenttiaan ei voi tietoisesti muokata toisenlaiseksi. Tähän voisin sujuvasti jatkaa äitiyden kiemuroista, mitkä ehkä etukäteen hieman jännittävät ja asioista, joiden äärellä tulen varmasti painiskelemaan tuonnempana. Mennään niihin kuitenkin myöhemmin!
Olisi kiva kuulla herättikö nämä minun pohdinnat mitään ajatuksia. Muut kuumeilijat tai raskaana olevat; oletteko miettineet etukäteen millaisia vanhempia haluatte olla? Entäs äidit; täsmäsivätkö teidän etukäteispohdinnat millään tapaa todellisuuden kanssa?