Kiusaannuttavan tarkkaa kerrontaa kroppani toiminnasta

Tuntuu, että vauvakuumeilijoiden blogeissa usein vilisee tarkkaa dataa kierroista, menkoista ja ovulaatioista. Etenkin kyseisen ihmisryhmän ylläpitämät ketjut erinäisillä keskustelufoorumeilla ovat täynnä naisen hormonitoiminnan ympärillä pyörivää keskustelua. Lyhenteet yk1, dpo5, kp25/29 ovat tulleet myös allekirjoittaneelle tutuksi, vaikken juurikaan ole kaksplussan tai vauva.fi:n palstoja tahkonnut.

 
Tästä blogista ei tule kuukautispäiväkirjaa tai ovisten tikutteluun keskittyvää nettijulkaisua. Jotain perusfaktaa kroppani toiminnasta silti jostain syystä koen tarvetta kertoa.
 
Mun kuukautiset on aina olleet melko niukat. Ne alkoi muistaakseni, kun olin 13-vuotias. Alkuun vuodot tuli melko säännöllisesti, mutta riparikesänä hullaannuin laihdutuksesta (=pienimuotoinen syömishäiriö) ja alipainon puolelle humpsahdettiin. En oo siis ikinä ollut ylipainoinen, en millään mittaa pyöreä. Jostain syystä keksin vain, että ”hei mähän voisin vähän laihduttaa” ja sitten kun se paino alkoi yllättävän helposti tippumaan, jäin siihen ikään kuin koukkuun. Silloin loppui myös mun menkat. Ne saatiin kyllä keltarauhashormoneilla käynnistymään, eikä mitään vikaa mistään löytynyt. Voin nimittäin kertoa, että silloin tätä tyttöä skannattiin. Labroja otettiin, pää kuvattiin ja kohtu sekä munasarjat ultrattiin useaan otteeseen. Terveeksi totesivat, käskivät syömään ja rauhoittumaan liikunnan suhteen.
 
Noin parikymppiseksi asti sainkin sitten nauttia säännöllisistä ja niukoista, melko harmittomista menkoista. E-pillereiden avulla pystyin itse skippailemaan vuotoja ja käytännössä päättämään, milloin menkkani pidän. Pillerit on aina sopinu mulle, enkä oo kokenu saavani niistä mitään sivuvaikutuksia. Jossain vaiheessa vaihdoin alkuperäiset pillerini rinnakkaisvalmisteeseen, ihan puhtaasti halvemman hinnan takia. Samalla menkat alko hiipumaan. Jotain pientä tiputtelua saattoi välillä tulla, mutta jossain vaiheessa havahduin siihen, että en ole vuotanut muutamaan kuukauteen. Silloin tuli muuten tehtyä raskaustestejä. Muistan elävästi sellaisenkin tilanteen, kun olin ihan satavarma, että olen raskaana ja negatiivisesta raskaustestistä huolimatta vaadin opiskeluterveydenhuollon hoitajalta lähetettä labraan. Vasta verikokeen negatiivisen tuloksen jälkeen pystyin huokaisemaan helpotuksesta.
 
Raskaana en siis ollut, mutta tuon jälkeen ei ole kuukautisia näkynyt. Muutaman gynekologin kanssa olen vuodottomuudestani keskustellut, eivätkä he ole olleet asiasta huolissaan. Toki menkkojen poisjääminen on yhdistelmäpillereillä harvinaisempaa ja epätyypillisempää kuin minipillereillä, mutta mahdollista joka tapauksessa. En valita! Toki nyt pillerit jätettyäni odotan kuin kuuta nousevaa, milloin ensimmäiset menkat alkavat. Niiden alkaminen kertoisi minulle siitä, että kroppani toimii niin kuin pitääkin. Olisi kiva tietää, onko minulla jonkunlainen kuukautiskierto. Voihan toki olla, että joudun odottelemaan useamman kuukaudenkin pillereiden vaikutusten tasaantumista kropassani. Tai sitten käy niin, että kroppani alkaa samantien tikkaamaan kellontarkasti 28 vuorokauden kierrossa. Tosi yksilöllistä, kuulemma. Ei auta kuin odotella! 
 
En tiedä, kuinka tämä kaikki odottelu menee yksiin suht malttamattoman luonteeni kanssa. En myöskään usko, että taipumukseni yrittää hallita kaikkea elämässäni, on edukseni tässä raskaushaaveen ympärillä leijuvassa epätietoisuudessa.. hmm, no katsellaan. Jos alatte huomata hermojen kiristymistä ja neuroottista ajatuksen juoksua, älkää ihmetelkö.
 
No mutta totta puhuakseni, yritän ottaa tämän raskautumistoiveen suhteen niin rennosti kuin osaan. Ja ainakin tähän mennessä olen kyllä onnistunutkin siinä. Elämä jatkuu siinä missä tähänkin asti, sillä erotuksella, että popsin foolihappolisää ja vähennän alkoholin käyttöäni. Stressistä ei tässä projektissa ole kuin haittaa ja toisaalta, miksi unohtaisin kaiken muun kivan elämässäni. Jos kaikki on vaan ”vauvavauvavauva”, äkkiä siinä mielenterveys alkaa kärsiä. Voi hyvin olla, että menee vuosikin ilman yhtäkään positiivista raskaustestiä ja olen täysin valmistautunut siihen. 
 
(Ok, tätä rustatessani taisin kuvitella itselleni kuukautiskivut oikealle alavatsalle… Jep, mieli taitaa aloittaa tän tepposten tekemisen jo nyt.)
 

perhe raskaus-ja-synnytys hyva-olo

Meidän haave

Yksinhän mä en tässä perhettä ole perustamassa (hyi inhoan kyllä oikeastaan tuota termiä, ihan kuin muka ”lapsia tehtäisiin”). Toisena osapuolena on mun paras ystävä, mun kannattelija. Kaikista rakkain, kultaisin, mua kaikista parhaiten ymmärtävä ja maailman hauskin tyyppi. Vietetään pian meidän 5. vuosipäivää. 

Alusta asti meidän suurin yhteinen haave on ollut saada joskus lapsia. Ollaan molemmat perhekeskeisiä ja tykätään lapsista hurjan paljon. Itse työskentelen lasten parissa ja nautin erilaisten pikkuihmisten kohtaamisesta. Vauvasta kouluikäiseen, rauhallisesta touhukkaaseen ja kiltistä vähän enemmän rajoja tarvitsevaan – kaikki käy! Mutta ei mun mies tässä asiassa kakkoseksi jää. Muistan yhdetkin häät, joissa itse jossain vaiheessa kavereiden kanssa seurustellessani havahduin siihen, etten ollut nähnyt miestäni pariin tuntiin. No, ei tarvinnut kauaa etsiä – siellä se takapihalla villitsi häiden lapsivieraita vesisotaan.
 
En paljoa valehtele jos sanon, että ensimmäisen yhdessä pyörityn kuukauden jälkeen ollaan sujuvasti puhuttu ”meidän tulevista lapsista”. Mulla on ollut jonkun asteinen vauvakuume viimeiset 3 vuotta, alkuun ehkä vain tietynlaisena ”vauvan kaipuuna” ja ihanina vaaleanpunaisina ajatuksina siitä, miten kivaa ois nuuhkia omaa sylissä nukkuvaa pienokaista. Vuosien varrella haaveilu on muuttunut ja jollain tapaa vakavoitunut. Haaveilen lapsesta, en vaan vauvasta. Haaveilen omasta perheestä. Olen valmis ottamaan vastaan sen kokonaisvaltaisen muutoksen, mitä lapsi tuo tullessaan. Haluan olla äiti. Haluan, että me yhdessä ollaan vanhempia.
 
Ollaan haluttu käydä ensin koulut, saada hyvät duunipaikat ja elää ensin elämää ihan vaan kahdestaan. Ollaan tehty noi kaikki. Ollaan myös reissattu, vietetty kokonaisia sunnuntaipäiviä sängyssä ja toteutettu ex tempore -päähänpistoja. Ollaan tehty paljon juttuja myös ilman toista. Ollaan panostettu kaverisuhteisiin, ollaan käyty festareilla, ollaan juhlittu. Ja on ollu muuten hauskaa! Sanoisin, että ollaan nautittu meidän nuoruudesta. 
 
Kuitenkin, jo jonkun aikaa meistä molemmista on tuntunu siltä, että nyt saa seuraava sivu elämässä kääntyä. Ehkä jostain joutuu luopumaan, mutta oon ihan varma, että vieläkin enemmän siinä vaihtokaupassa saa tilalle. Im ready!

perhe raskaus-ja-synnytys