Et ole yksin.
Moikka kaikki! Olen 2X v. nuori mies paikkakunnalta X ja harrastuksiini kuuluu… Vitut. Kuka nykypäivänä jaksaa tällaista blogia kirjoittaa, saati sitten lukea. Blogeja on tuutin täydeltä ja vohvelia pitkin valuu jo sulaneet alas. Mä haluan kirjoittaa blogia aiheista, joita kaikki haluavat lukea, mutta kukaan ei halua kirjoittaa. Kirjoitan tätä anonyyminä, koska suurella todennäköisyydellä nyky-yhteiskunnassa tulee paskaa niskaan sieltä sun täältä jos kerrotaan omasta historiasta, siitä kuka on ja mikä sut on muovannut just sellaseks kun sä nyt olet. Älkää käsittäkö väärin. Mä olen työssäkäyvä, etäisesti komea ja yhteiskunnan hyväksymä ihminen. Mulla vaan on paska historia, enkä vähättele etteikö tulevaisuuskin voisi olla. Yritetään kuitenkin tehdä asioita erilailla, kuin ne on ennen tehty, koska suoraan sanottuna ”näin on aina tehty ja niin tehdään jatkossakin” ei ole koskaan vienyt mitään tai ketään yhtään mihinkään. Toisinajattelijat ja yhteiskunnan hylkiöt on ne jotka tässä maailmassa erottuu joukosta hyvässä ja pahassa.
Fuck. Tää kuulostaa jo niin propagandalta että jätetään ensimmäinen aloitusfraasi siihen. Mä haluan kertoa siis itsestäni ja mikä mut on muovannut sellaiseksi kuin mä nykyään olen. Aikajana on aivan vituillaan ja kirjottelen sitä mukaan miltä tuntuu tai mitä muistan. Etukäteismainoksena sanon siis jo että lue joka helvetin teksti, koska siellä voi olla jotain olennaista liittyen tulevaan tai menneeseen. Pidetään yksittäiset kirjoitukset myös kohtuullisen tiiviinä, niin ei vituta raamattua lueskella. Osaan kirjoittaa myös sujuvasti muuten kieliopillisesti ja kirjamaisesti, mutta se syö vähän sitä todellisuutta mitä päässäni pyörii. Jätetään siis teennäisyys myöskin sikseen tästä blogista.
Alotetaan raskaalla aiheella. Kuinka moni ihminen pelkää kuolemaa? Kuinka moni on silti harkinnut henkensä riistämistä? Kuinka moni polttaa röökiä tiedostaen sen terveysriskit, samalla peläten saavansa esimerkiksi melanooman auringosta. Mitähän helvettiä meidän päässä liikkuu. Joinain päivänä täällä haluaa olla ja joinain päivinä olisi parempi olla vihreillä laitumilla aidan toisella puolen. Itse olen HARKINNUT henkeni riistämistä kaksi kertaa elämässäni. Painosanalla harkinnut, koska ajatukset ja teot eivät mene käsi-kädessä. Minulla on diagonosoitu ajatuksiin liittyvä pakko-oireinen häiriö, josta tulen varmasti kertomaan paljonkin lisää. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että takerrun jokaiseen vitun pienimpäänkin ajatukseen joita päässäni pyörii. Säikähdän näitä ajatuksia ja mietin voisinko muka oikeasti tehdä niin. Kuinka moni on seissyt metrolaiturilla ja tuntenut sadasosasekunnin mielijohteen pakottavan hyppäämään raiteille. Tai seissyt liukuportaissa miettien mitä jos tönäisisin edellä olevaa mummoa ja hän kaatuisi portaisiin. Sairaita aivoimpulsseja, joilta emme voi välttyä. Se mikä erottaa psykopaatin ja normaalin ihmisen, ainakin mun vinkkelistä on se, toimitko ajatustesi mukaan vai pystytkö järkeilemään niiden olevan vain ajatuksia. Miksi niitä tulee, en osaa vastata. Tiedän vain että niitä tulee kaikilla. Kaikilla. Vittu kaikilla. Joku jätkä voi miettiä että mitä jos pussaisin spontaanisti toista jätkää. No en mä ole homo mitä helvettiä. Ei homoissa vikaa, mutta en mä vaan ole. Meidän aivot on joko niin jälkeenjääneet tai niin vitun kehittyneet ettei me pysytä itekään perässä. Hyvä asia on tosin tiedostaa mikä on oikein ja väärin ja tietää millainen ihminen olet pohjimmiltasi. Tekosi määrittävät sen miltä näytät muiden silmissä. Vaikka tuntuis kuin vitun pahalta voit ulkoisesti olla erittäin työkykyinen ja kansakunnan mallioppilas.
Itsehän olen täydellisyyden perikuva😏 Geeniperimäni on osittain määrittänyt sen mitä impulsseja ja tapahtumia kehoni käy läpi, mutta pystyny jokseenkin hallitsemaan ja taistelemaan sisällä asuvia demoneitani vastaan. Masareita olen syönyt kohtuu nuoresta asti ja niiden tehoa en vähättele. En luultavasti kirjottelis tässä mitään ilman niitä. Nyt olen kuitenkin tilanteessa, jossa uskon voivani elää ilmankin. Cipralex 20mg on tiputettu 5mg ja parin päivän päästä lopetan kokonaan. Rehabilitaatio on sujunut mallikkaasti ja olen pystyn kontrolloimaan hyvin ajatuksiani. Olen myös saanut tunne-elämääni takaisin käytön vähentämisen myötä. Ei ne susta zombia tee, mutta ei mikään vaan tunnu enää miltään niiden kanssa. Voin kirjoitella niistäkin enemmän tulevaisuudessa. Ja hei, sinä joka koet piston sydämmessäsi tai perhosia vatsassasi lukiessasi tätä, et ole yksin. Jos olisin pahimpina aikoina itse lukenut tällaista kirjoitusta olisin miettinyt että mitä vittua, enkö mä ole yksin. No et ole. Meitä on vitusti, mutta kukapa näistä sen enempää kirjottelis.
Arvoisa lukijani. Voin luvata tämän blogin sisältävän juonipaljastuksia ja paljon disturbiivistakin materiaalia tekstin muodossa. Turha tähän on mitään ikärajaa silti asetella, olenhan itse kamppailut aiheen kanssa jo pienestä asti joten lopetetaas se yksisarvisten ja sateenkaarien piirtely pikkulasten päähän. Olishan sen hienoo jos maailma olis kiva paikka kaikille elää, mutta monelta osin tää on valitettavan paska paikka.