Keino 4: Ihmiset

Eka viikko eristysoloissa meni ainakin minulla poikkeustilaa ihmetellessä. Suhtauduin tilanteeseen mielenkiinnolla, ja vaikka koronauutisten seuraaminen järkyttikin, ei siinä vaiheessa sisälle sulkeutuminen vielä masentanut.

Reilun viikon jälkeen eristys jotenkin iski. Alkoi tuntua raskaalta ja yksinäiseltä.

”Siemenlevitevaihe” eli aktiivinen osuus eristyksen alussa, kun jaksoi esim kokkailla innovatiivisesti.

Hetken ajan surin marttyyrimäisesti sitä, etteivät ystävät soittele perääni ja ehdottele minulle videopuheluita tai virtuaalikaljailtoja – KAIKILLA muilla näytti jo olevan vaikka mitä vastaavaa meneillään.

Sitten lopetin marttyroitumisen ja kurotuin itse ihmisten puoleen. Laitoin facebookiin postauksen fiiliksistäni ja siitä, että kaipasin videopuheluseuraa. Ja siellähän ne olivat, ystäväni. Ilmoittautuivat joukolla vapaaehtoisiksi. Tilanne oli heille yhtä uusi kuin minulle, eivätkä hekään olleet vielä ehtineet alkaa ehdottelemaan videopuheluja ja virtuaalikaljoja. Sellaiset olivat meneillään lähinnä porukoissa, joilla oli jo valmiiksi vaikka jokin yhteinen chat-kanava, kun taas minulla sosiaaliset suhteet ovat painottuneet livetapaamisten puolelle, enkä hengaa yhdessä vakiintuneessa porukassa, vaan minulla on paljon ystäviä, kavereita ja tuttuja monilla eri suunnilla.

 

Minä lataudun ihmisten seurasta, ja olenkin tajunnut kuinka tärkeää on, että itse aktiivisesti ylläpidän sosiaalista elämääni. Puoliso ja lapsi eivät riitä korvaamaan ystävien seuraa – sitä, että saan olla jotain muuta kuin puoliso ja äiti; opiskeluminä, harrastusminä, KAVERIMINÄ. Olen nyt joka päivä jutellut video- tai normipuhelun jonkun kanssa, ja se on tehnyt todella hyvää.

Minulla on kaksi vinkkiä:
– Jos kaipaat ihmiskontaktia, kannattaa olla aktiivinen asian suhteen, vaikka se tuntuisi isolta kynnykseltä ylittää. Ota itse tavalla tai toisella yhteyttä ulospäin, muut saattavat tahoillaan istua ihan samalla tavalla kaipaamassa, että joku laittaisi viestin tai tägäisi instahaasteeseen.
– Jos et itse kaipaa kontaktia, mutta kuitenkin ihan tykkäät jutella kavereidesi kanssa, pistä heille silloin tällöin viesti tai jotain. Se saattaa pelastaa heidän eristyspäivänsä ja parhaimmillaan katkaista pahimman harmauden.

Valtava kiitos kaikille niille, jotka ovat olleet ihanan aktiivisesti yhteydessä minuun ekan fb-huuteluni jälkeen (ja ennen sitäkin)!

Hyvinvointi Oma elämä Ystävät ja perhe Mieli