Kun eristys alkoi, ajattelin, että onneksi olen tällainen go with the flow -tyyppi. Minähän en mitään poikkeustilalukujärjestystä laadi, ja pakota elämää samanlaisiin rutiineihin kuin muulloinkin, kun kerran on mahdollisuus vähän höllätä. Minä aion vain, no, mennä virran mukana ja tehdä etäopiskelujani fiiliksen mukaan.

Uutinen: tämä ei toiminut.

Kahden etäopiskeluviikon jälkeen kärsin jäätävistä niska-hartiakivuista ja kaameista mielialanvaihteluista. Kun sattuu aikaansaava päivä, aika tietokoneen ääressä menee nopeasti, eikä välttämättä tajua pitää tarpeeksi taukoja koneella olosta.

Ja kun sitten iskee huonompi fiilis, saatan istua koneella, vaikka en saa aikaan mitään. Mikä taas vain syventää huonoa fiilistä. Tai sitten käy kuten perjantaina: niska on niin jumissa, etten enää pysty istumaan koneella, vaikka hommia olisi. Ja koska päätä särkee niskajumien vuoksi, ei mikään oikein huvita ja päätyy makaamaan sohvalla Netflixin edessä. Ja kuilu senkuin syvenee.

No niin, myönnetään: minä(kin) tarvitsen rutiineja. Minun täytyy opetella hoitamaan etäopiskelut rajatussa ajassa, ettei tietokoneella istumista tule liikaa. En ole koskaan tehnyt istumatyötä, joten minun täytyy opetella myös katkaisemaan sitä istumista silloin, kun sitä on päiväohjelmassa yhtään yli kaksi tuntia. Minun täytyy liikkua -enemmän kuin jokin sisätreeni tai ulkolenkki kerran päivässä: tanssia vaikka pari minuuttia jonkin tanssikouluni videon mukana, tai lapsen kanssa.

Minun täytyy myös muistaa pitää jokunen kokonaan koneella istumisesta vapaa päivä viikon aikana.

Ja joo, kyllähän lapsikin tarvitsee rutiinia. Toki meillä ruoka-ajat ja muut perusjutut onkin. Mutta koronteenin alku meni hänen kanssaan helposti, ikään kuin ylimääräisenä lomana: hän on vasta eskarissa, eikä velvoitetta koko päivän mittaiseen etäkouluun ole. Alussa häntä oli helppo viihdyttää tehtäväkirjoilla, barbileikillä ja Netflixillä ja laittaa tunnin ajaksi pihaleikkeihin aamupäivällä. Mutta jotta hän ei ala kohta hyppiä seinille, on meidän kaikkien edun mukaista luoda hänellekin vähän rakentuneempi päivärytmi: tehtäviä tiettyyn aikaan, jotain luovaa toisena hetkenä, lastenohjelmatunti kolmantena, jne. Sitten saa ehkä omatkin opiskelut hoidettua niinä aikoina, kun lapsella on sitovampaa tekemistä.

Tämä on ollut aika raskas viikonloppu, noin fiilisten kannalta. On ehkä tullut olo, että ei tämä koronteeni pelkkää mielenkiintoista kokemusta olekaan. Että tästä voi tulla hetkittäin aika halvatun raskasta. Oma pää saattaa tulla olemaan hetkittäin aika lähellä räjähtämistä. Mutta sitten on tuntunut myös, että noh, kunhan tästä selvitään niin on ainakin selvitty jostain oikeasti kummallisesta ja henkisesti rankasta.

Aion lisätä blogin kategorioihin kaksi uutta: eristyksen mukanaan tuomat haasteet ja tajuamiset. Koska haasteita tulee olemaan. Ja toivon, että tulee sitten myös tajuamisia, jotka auttavat niistä haasteista selviämisessä.