Parempi överit kuin vajarit

TIEDÄTTEKÖ MIKÄ ON PARASTA KORONTEENISSA?

Se, että yhtäkkiä lapasesta lähteminen on sallittua, hyväksyttyä ja jopa suotavaa!

Olen luonnostani asioista aivan överisti innostuvaa tyyppiä. Sen takia olen ison osan elämästäni tuntenut, että olen jotenkin vähän liikaa. Olen myös saanut useasti kommenttia kuten rauhotu nyt tai ihan vain outoja katseita, kun vaikka pukeudun päivän varoajalla työpaikan vappunaamiaisiin Harry Potteriksi aina sauvaa, koulukaapua ja rohkelikkokaulahuivia myöten.

Usein kun harmittelen, etten ehdi panostaa johonkin tuon tyyliseen kunnolla ja pitää nyt vain käyttää mitä kaapista löytyy, huomaan teemapäiviin tai -bileisiin saavuttuani, että olen muihin verrattuna aivan totaalisen ylipukeutunut.

Osaan myös ulkoa esim lukuisia ooppera-aarioita – suurin osa baritoniäänialalle, joten oman lauluharrastuksen kannalta ei kovin hyödyllistä – , hirveän litanian dialogia ja irrallisia vuorosanoja Disney-leffoista ja Lord of the Ringseistä, ja yhteen aikaan latelin kaikille pari sivua pitkää monologia silloisesta lempikirjastani. Teineinä minä ja kaverini musiikkileirillä soitimme Pachelbelin kaanonia saunassa, läpyttämällä oman stemmamme mukaisesti rytmiä kämmenillä reisiin, niin että saimme reitemme mustelmille. Voisin edelleen ihan hyvin tehdä niin! 😀

Mutta kun tälläinen on ihan parasta! Rakastan hölmöjä projekteja, asuja, ns. ”turhiin” asioihin heittäytymistä täysillä. Mitä hassumpi ja hauskempi juttu on kyseessä, sen parempi. Ja rakastan sitä kun löydän sukulaissieluja. Kun opetin peruskoulussa, minä ja kollega teimme koulun vappujuhliin räpin jota treenasimme päivätolkulla ja esiinnyimme koko koululle.

Joten kun nyt yhtäkkiä on jotenkin ihan oletettavaa että pienet asiat lähtevät lapasesta, olen aivan liekeissä. En olekaan ainoa, joka kehittää tekstiroolipeliä varten aivan hirveästi turhaa ylimääräistä materiaalia! Oudoista asuprojekteista ja instavideoista on tullut suorastaan uusi normaali! Kuulun joukkoon!

Eilen pukeuduin koronteenin sallimin varustein Vaianaksi ja tein koronteeniversion Taivaanrantaan-biisistä (löytyy  esim. instasta). Sopivaa peruukkia ei ollut, eikä yhden olemassaolevan värjääminen indigolla toiminut (kokeilin), joten kiinnitin lapselta puretut kuitulisäkkeet joulukranssiin joka toimi seppeleenäni. Varsinainen  päällikön tyttären asu.

Vaikka sisällä jumittaminen on ihan takapuolesta, tämä on ehdottomasti hyvä puoli. Olisin tietenkin muutenkin tämä samainen övereitä vetävä urpo innostuja. Jostain syystä minun on kuitenkin helpompi tykätä itsestäni, kun käytökseni on yhtäkkiä yleisesti sosiaalisesti hyväksyttyä.

Enemmän on enemmän!