Kiinnostavimmat kosmetiikkajoulukalenterit 2019

Päivitetty 1.12.2019, sisältää mainoslinkkejä! Osa sanoo, että ensin pitää juhlia Halloween, ennen kuin voi siirtyä joulun odotukseen. Kosmetiikkabrändit ovat tästä kuitenkin hieman eri mieltä, nimittäin kosmetiikkakalentereita on tullut jo myyntiin ja loput tulevat lokakuun aikana. Kuten tiedämme, niin suurin osa loppuunmyydään hyvissä ajoin ennen joulua. Tässähän piti siis heittää mielikuvituksellinen tonttulakki päähän ja kalhata läpi tämänhetkinen tarjonta! Kosmetiikkajoulukalentereita on melkoinen määrä, joten siksi kokosin tähän postaukseen mielestäni kiinnostavimmat kosmetiikkakalenterit 2019.

The Body Shopin joulukalenterit x 3

The Body Shop on julkaissut kolme erilaista kosmetiikkajoulukalenteria; Beauty 79,90€ , Deluxe 99,00€  ja Ultimate 149€. The Body Shopin joulukalenterit sisältävät kukin 24 tuotetta ja kahdessa kalliimmassa versiossa on myös luukku numero 25. Sisällöltään kalentereihin mahtuu meikkejä, vartalonhoitotuotteita, kasvotuotteita sekä suihkugeelejä.

The Body Shopin kosmetiikkakalenterit
Kuva: www.thebodyshop.fi

Lisäksi kalentereista löytyy luukkujen takaa tarinoita inspiroivia naisista ja siitä, miten he ovat omilla unelmillaan tehneet maailmasta paremman paikan. Lainaus The Body Shopin verkkosivuilta:”The Body Shop perustettiin feminismin pohjalta. Naisten ja tyttöjen voimaannuttaminen on yrityksemme kantava voima. Tänä jouluna se näkyy myös joulukalentereissamme. Kuvittele mielessäsi maailmaa, missä tyttöjen unelmat ovat niin suuria, että niiden toteutuessa maailma muuttuu.”

Saatavuus: *The Body Shopin verkkokauppa

lookfantastic Joulukalenteri 2019 (loppuunmyyty)

Tämä brändi on sellainen, jonka kosmetiikkakalentereiden luukkujen avautumista on ihana seurata. Mielettömän laadukas ja tykätty kosmetiikkakalenteri, jossa on tosi monipuolinen sisältö. Lookfantasticin kalenteri oli ensimmäisiä, joita menin kurkkimaan ja sellainen, josta viime vuonna ajattelin, että seuraavana jouluna olisi ihana avata tuon kalenterin luukkuja. Jos etsit siis monipuolista kosmetiikkajoulukalenteria, tässä olisi sinulle loistava vaihtoehto. Kyseinen kalenteri sisältää 25 kauneustuotetta ja mukaan mahtuu brändejä, kuten Morphe (yks minun lemppareita) ja tuotteet ovat yhteensä yli 450€ arvoisia, ennakkotilauksena hinta on 89€.

Saatavuus: ennakkotilaa osoitteesta *www.lookfantastic.fi 

kosmetiikkakalenteri
Kuva: www.lookfantastic.fi

NYX (loppunut lähes kaikista verkkokaupoista)

Tästä olen myös tosi innoissani, nimittäin minulla oli NYXin kosmetiikkakalenteri toissajouluna ja ai että mie tykkäsin siitä! Hinta-laatusuhteeltaan NYXin kalenterit ovat olleet aivan loistavia ja aiemmin ainakin kalentereiden edullisimmasta päästä. Tämän vuoden teemana on ”Love, Lust, Disco”, mutta sisältöä en löytänyt vielä mistään. Ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen kalenterin meikkien ystävälle! Hinta on julkistettu olevan punnissa 60£, mutta euroissa Lykon sivuilla se oli 94,50€.

Saatavuus: Stockmann 

kosmetiikkajoulukalenteri
Kuva: www.marieclaire.co.uk

Lumene (loppunut lähes kaikista verkkokaupoista)

Suomalaisten rakastama kosmetiikkakalenteri, joka sisältää huikean määrän Lumenen laadukkaita tuotteita. Täytyy myöntää, että vaikka ihonhoitoni usein perustuu enemmän korealaisiin tuotteisiin, niin Lumenella on aivan ihania tuotteita, joita olen testannut ja todennut hyväksi. Tämä kalenteri aiheuttaa minussa kyllä pienen sävähdyksen ja se on aiemmin sisältänyt monia mielenkiintoisia tuotteita, joita en ole testannut vielä – ja joita mielelläni testaisin. Jos tykkäät Lumenen tuotteista, niin tämä kalenteri on tehty sinua varten! Hinta 89,90€. Jos et halua nähdä sisältöä, niin harppaa scrollaus alaspäin!

Saatavuus: löytyy vielä osasta Kicksin myymälöistä.

Kosmetiikkajoulukalenteri 2019
Kuva: www.kicks.fi

MAC (loppunut lähes kaikista verkkokaupoista)

MAC on brändinä sellainen, että tiedän sen olevan tosi laadukas, mutta omistan siltä vain muutamia hassuja tuotteita, kuten huulipunia, rajauskyniä ja meikinkiinnityssuihkeita. Olen testannut MACin muitakin tuotteita elämäni varrella, mutta mulla tulee tosiaan harvoin hankittua niitä, enkä oikein tiedä miksi. Siitäpä syystä tämä MACin upea joulukalenteri olis aivan loistava vaihtoehto mulle päästä testaileen heidän klassikkotuotteittaan! Ehdottomat ulkonäköpisteet MACille, kosmetiikkakalenteri on niin kaunis ja uniikin näköinen. Kyllä tällaista mielellään talviaamuisin availisi. Jos et halua nähdä sisältöä, niin harppaa scrollaus alaspäin!

Saatavuus:  Stockmann

kosmetiikkakalenteri
Kuva: www.info.stockmann.fi

bareMinerals (alennuksessa!)

Tykkään tosi paljon bareMineralsin meikeistä ja viime vuonna harkitsin tosissani tämän kalenterin hankkimista. En muista, että mihin se hankinta kaatui (ehkä ne loppuivat), mutta katsoin useamman somettajan luukun avaamisia Instagramista ja tuotteet näyttivät tosi kivoilta! Taas kerran joukkoon mahtui monta tuotetta, jota en ollut kokeillut. Tänä vuonna mukana on joka päivälle minikokoinen bestseller-tuote ja hintaa kosmetiikkakalenterilla on hinta 112,50€. Jos et halua nähdä sisältöä, niin harppaa scrollaus alaspäin!

Saatavuus: *www.lyko.fi

kosmetiikkajoulukalenteri
Kuva: kicks.fi

Lyko (loppuunmyyty)

Lyko on hiljattain avannut suomalaisen verkkokauppansa ja ensimmäistä kertaa tänä syksynä kuulin heidän omasta kosmetiikkakalenteristaan! Kosmetiikkakalenterin on sanottu sisältävän mm. seuraavia tuotemerkkejä: Ardell, Biotherm, Clinique, Filorga, Foreo, Löwengrip, Medik8 ja OFRA! Aika mielettömän kuuloinen, tuon tuotekuvauksen perusteella harkitsen vakavasti tämän hankkimista, vaikka sisältöä en vielä ole nähnytkään missään. Hintaa kalenterilla on 99,90€.

Saatavuus: *www.lyko.fi

kosmetiikajoulukalenteri 2019
Kuva: www.lyko.fi

Beauty Advent Calendar

Monsun, Budgie ja Skintreat ovat yhdistäneet voimansa ja tehneet mielettömän kosmetiikkakalenterin ihon- ja hiustenhoitoa rakastaville! Tämä kalenteri ei kuitenkaan varmaan ole hajusteherkälle sopiva, sillä Monsunin tuotteet (niin ihania kuin ne ovatkin) ovat todella voimakkaan tuoksuisia ja myös Budgiella on reippaasti hajusteita tuotteissaan (pystyn silti käyttämään osaa näistä). Skintreat on näistä varmaankin miedoin. Mutta jos rakastat tuoksuja, niin ehdottomasti tsekkaa tämä kalenteri – sisältö näyttää tosi kivalta, kaikki kolme tuotemerkkiä ovat tosi laadukkaita! Jos itselläni ei olisi tätä hajusteherkkyyttä, niin ehdottomasti hankkisin tämän ja siitä syystä otin tämän listaukseen mukaan. Hinta 69,90€.

Saatavuus: *www.kicks.fi

Kosmetiikkakalenteri budgie, skintreat, monsun
Kuva: www.kicks.fi

Glossybox (loppuunmyyty)

Minua jo vähän hymyilyttää kirjoittaa näistä kalentereista, kun olen aidosti niin innoissani näistä jokaisesta! En ole Glossyboxin tilaaja, mutta heidän kosmetiikkajoulukalenterinsa todella kiinnitti huomioni, kun näin siitä muutaman paljastuskuvan. Viime vuonna näin ruotsalaisten Glossy -joulukalenterin ja se sisälsi esimerkiksi Huda Beautyn tuotteen, joka oli mielestäni huikeaa. Kalenterin arvon sanotaan olen noin 440€ ja siinä on mukana merkkejä, kuten Benefit ja Ciate. Hintaa kalenterilla on 139€.

Saatavuus: www.glossybox.fi 

Kosmetiikkajoulukalenterit
Kuva: www.glossybox.fi

En tämänkään kokoamisen jälkeen osaa sanoa, että minkä kalenterin haluaisin hankkia eniten. Tiedän jo varmaksi, että jonkin kalenterin tulen hankkimaan! Jotenkin yleisesti jäi kuitenkin sellainen olo, että näiden hinta on kallistunut parin viimeisen vuoden aikana, mitä olette mieltä? Vai onko niiden taso vain noussut ja niistä on tullut arvokkaampia myös sisällöllisesti, joka selittäisi hintojen nousun… Miehän siis rakastan kosmetiikkajoulukalentereita aivan yli kaiken, mutta tiedän osan kokevan ne hieman turhiksi. Mitä mieltä sinä olet? Herättikö jokin näistä kalentereista kiinnostuksesi?

P.s. Hyvää alkanutta joulun odotusta. 😅

UPDATE: löydät valitsemani joulukalenterit tästä postauksesta. Lisäksi yksi näistä kalentereista on arvonnassa Instagramissani sunnuntaihin 17. marraskuuta klo 21.59 saakka – käy katsomassa, mikä se näistä on ja osallistu! 💋

Kauneus Meikki

Tutoriaali: smokey eye syksyn väreillä!

Minkä värinen teidän syksynne on? Minulle tulee mieleen automaattisesti sävyt, kuten oranssi, punainen, keltainen sekä tummanlila ja mielikuva päässäni on vaahteran lehtien peittämä tie, syksyinen kirpeä sää ja hengityksen huuru ilmassa! Lähdin ammentamaan näistä silmämeikkiä ja lopputulos oli syksyinen smokey eye tutoriaali. Kokosin teille kuvalliset ohjeet, miten smokey eye silmämeikin tein, kuvat alla!

smokey eye tutoriaali
Syksyinen smokey eye -tutoriaali
smokey eye tutoriaali
Morphe x Jaclyn Hill The Vault Collection / Ring The Alarm

Syksyinen smokey eye

1. Pohjustin silmäluomet tämänhetkisellä lempi primerillani, eli *Smashboxin Photo Finish 24 Hour Eye Shadow -luomivärinpohjustajalla, joka toimii mulle todella hyvin ja auttaa luomiväriäni pysymään paremmin paikallaan koko päivän. Ilman primeria luomeni rasvoittuvat herkästi ja se pilaa silmämeikin, koska luomivärit pakkautuvat luomen juonteisiin. Kaiken lisäksi tämä on aivan älyttömän riittoisa tuote, itse olen käyttänyt sitä jo vuodenpäivät ja vieläkin riittää.

2. Levitin sävyn a (rush), joka on vaalein sävy  *Ring the Alarm -luomiväripaletista (Morphe x Jaclyn Hill The Vault Collection), luomivakooni ja sen yläpuolelle häivytyssävyksi.

3. Valitsin hieman tummemman sävyn b (mugshot) ja lisäsin sen suoraan luomivakoon sekä hitusen luomivakoni alapuolelle tuomaan häivytyssävylle syvyyttä ja tummentamaan meikkiä.

4.Tummensin luomeni ulkonurkkaa tummalla luumun värisellä sävyllä c (framed). Tummaa sävyä en nostanut enää liikkuvan luomen yläpuolelle, vaan levitin sen vain noin puolesta silmästä ulkonurkkaan päin.

5. Lisäsin alaluomeni ripsirajaan aiemmin käyttämääni sävyä b (mugshot), jonka häivytin samalla siveltimellä, jolla laitoin tumman luumun värin silmän ulkonurkkaan. Näin sain mukaan häivähdyksen luumua myös alaluomelle. Yhtä hyvin sävyä olisi voinu lisätä sinne erikseen.

syksyinen smokey eye
Morphe x Jaclyn Hill The Vault Collection / Bling Boss

6. Otin Morphen ja Jaclyn Hillin The Vault Collectionista toisen paletin nimeltään *Bling Boss, josta lainasin ihanaa lilahtavan kultaista sävyä d (ballsy). Tätä levitin shimmersävyksi liikkuvalle luomelle laittamatta sitä kuitenkaan aivan ulkonurkkaan asti.

7.Viimeisessä vaiheessa tein littanalla siveltimellä rajauksen ripsirajaan yläluomelle sekä hieman alaluomen ripsirajan ulkonurkkaan. Rajaukseen käytin sävyä e (siren) ensimmäisestä Ring the Alarm -luomiväripaletista.

8.Lisäsin vielä ripsivärin ja jos lookista olisi halunnut näyttävämmän, olisin heittänyt tässä vaiheessa irtoripset silmiin. Innostuin vielä lisäämään hieman highlighteria silmän sisänurkkaan tuomaan meikkiin sitä pientä jotain. 🙂 Mitä tykkäsit lopputuloksesta? Toivottavasti sait tutoriaalista inspiraatiota – millaisen meikin haluaisitte nähdä seuraavaksi?

Kauneus Meikki Tutoriaalit