kaksituhattaviisitoista: kirjoitan enemmän

Tein tänä vuonna listan uuden vuoden toiveista ja tavoitteista. Ei lupauksia. Yksi juttu listalla on: kirjoita enemmän. Tänne laitoin viime vuonna kokonaiset kolme tekstiä.

Muita juttuja listalla olivat esimerkiksi: ulkoile enemmän, syö vähemmän karkkia, reissaa ja vaella, pyri olemaan sellainen tyttö kuin haluat olla, ja rakentamaan sellaista elämää, josta unelmoit. Menossa on herkkulakko day n:o 10 ja reissutili vielä tyhjä.

Kello 11.24.

Join aamukahvin mustana tänään, maito meni makaroonilaatikkoon, joka meni aika mönkään. Itselleni muistutukseksi: makaroonilaatikkoa ei voi tehdä kakkuvuokaan. Ennen kymmentä jo olin pessyt pyykkiä ja siivonnut, hyvä olo. Join smoothien, koska tuntuu siltä, että vähän voisi laihtua. Siksi karkkilakkokin. Ei tee mieli, paitsi nälkäisenä suklaata vähän. Tai no tekee, myös karkkikaupan ohi kävellessä joka iltapäivä ja aamu, kaupassa karkkiosastolla, sipsiosastolla ja keksiosastolla, ja kotona illalla. Yritän turruttaa urheilemalla paljon.

Kaikki on elämässä aika hienosti. Vaikka on myös asioita, jotka mietityttää. 2015 tuntuu vähän uuden alulta.

Miten antaa tilaa ja olla lähellä. En ole parisuhdeammattilainen. Onkohan joku?

Myös mietityttää tulevaisuus: mitä isona. Teekkari vai yhteiskuntatieteilijä, ajatushautomot vai globaalit vesiprojektit. Vai työttömyys. Ennen kaikkea vai työttömyys.

Onhan se nyt helvetin pelottavaa. ”Ainahan jotain työtä saa!” Ei saa. Mitäs ne on se tarinat niistä akateemisista työttömistä, masentuneista, rappiolle ajautuneista, no ei ainakaan satuja.

Murehtiminen vie energiaa. Ei pitäisi, mutta pelottaa. En jaksaisi hortoilla, haluaisin jo löytää oman polun. Päämäärän. Vaikea olla päämäärätietoinen, jos on matkalla moneen suuntaan. Toivon, että se löytyisi tänä vuonna. 

Nojoo, kivoja juttuja on nyt yllin kyllin, eikä vielä suunnatonta kiirettä. Yritän silti tehdä paljon. On energiaa. Tanssikurssi alkaa tänään.

 

Kuvissa pulun pyllynjälki ja Berliini.