nuori tyttö iso tyttö aikuinen tyttö

 

Asiat ovat joskus minulle hyvin vaikeita.

Kai se on normaalia, kun on kaksikymmentäkaksi, ei osaa vielä ulkoa sitä sykliä jolla elämä yleensä tamppaa eteenpäin.

Välillä esimerkiksi unohdan, että on myös kuoppia ja kaatumisia.

Jos niitä ei hetkeen ole, saattaa elämästä tehdä itselleen vaikeampaa. Sängystä nouseminen on vaikeaa ja koulutehtävät ja työt. Sitten taas tapahtuu jotakin surullista tai kamalaa ja kurjaa, ja arki onkin helppoa: suhteutettuna esimerkiksi kuolemiseen tai oksennustautiin. Toisaalta onnelliset sattumatkin kerääntyvät usein sykliksi, ja silloin siitäkin hullaantuu, ehkä turtuu tuuriinsa.

Se on minulle vielä mysteeri, miksi joskus olen surullinen. Olen oppinut antamaan melankolialle periksi: surullisena katson elokuvia, viivyttelen asioiden hoitamista, valittelen. Tällä viikolla tapahtui hienoja asioita, silti jäin viikonloppuna kotiin katsomaan huonoja sarjoja ja miettimään mitä lukisin seuraavaksi, sitten kun jaksaisin lukea.

Olisin halunnut sitruspuun, mutta kukaan ei usko että saisin sen elämään. Kotona on niin pimeää ja sitrus tykkää viidakko-olosuhteista.

Ostin sen sijaan basilikan ja rosmariinin, basilika lörpähti jo ensimmäisessä aamuauringossa.

Tämä kevätkin on aika pimeä. Aurinko kurkistaa vain välillä.

 

 

 

Aikuisuuden merkkejä:

Linnanmäellä tuli paha olo ja kuolemanpelko

ikkunalaudalla yrttejä

siideri ei maistu samalle.