tekemättömyyssyyllisyys

Kesä on ollut sellainen, ettei ole ollut kiire. Se on tuntunut väärältä.

Päivät ovat olleet täynnä aikaa, olen voinut käyttää sen ihan miten tahdon. Olen täyttänyt työllä, televisiosarjoilla, kaupungilla haahuilulla ja ahdistumisella. Olen käyttänyt liian paljon rahaa ja ajatellut liikaa turhia asioita: kroppaa, joka tuntuu ruholta, tulevaisuutta, joka tuntuu sokkelolta, asioita joita pitäisi tehdä, mutta en aio. En ole ajatellut graduaihetta, en urheillut niin paljon kuin suunnittelin, enkä ainakaan seikkaillut, nauranut, ruskettunut niin paljoa, kuin toukokuussa toivoin. Olen syönyt melkein joka päivä karkkia, vaikka piti syödä melkein ei ollenkaan. Olen treenannut, mutta en saanut sikspäkkiä, vaan paljon mustelmia.

Ei tämä ole paska kesä ollut. Olen tutustunut paljon itseeni ja muistanut kuinka tärkeää on levätä, olla yksin, ajatella turhanpäiväisiä ja antaa melankoliankin välillä tulla. Vaikka olisikin kesä.

Syksyyn en ole valmis, en töihin enkä kouluun enkä graduun, johon ei ole aihetta. Silti vain tuntuu siltä, että jo nyt riittää tämä yliopisto ja kylmät luentosalit ja kirjastot ja akateeminen mussunmussun.