to do: follow your dreams
En tiedä miksi joskus kaikki inspiraatio katoaa.
Kuluu kuukausia, enkä tajua nauttia niistä asioista, jotka ovat kaikista yksinkertaisimpia. Joista on helppoa tulla onnelliseksi.
Tämä alkuvuosi on ollut aika raskas välillä ja olen muistanut taas pienet asiat.
Omassa kodissa herääminen, oppiminen, inspiroivat työpaikat, joita en saa, mutta jotka ovat sentään olemassa. Kotikatu iltahämärässä näyttää kauniilta, vaikka sataa vettä ja väsyttää.
Aamuaurinko Merihaassa, kun pyöräilen töihin.
Mulla ei ole suurta unelmaa, jota jahtaan. Haluan matkustaa moneen paikkaan, enkä asumaankin, työn, josta nautin, kauniin kodin, perheen, lämpimiä kesäpäiviä rakkaiden kanssa ja onnistumisen tunteita matkan varrelle.
Tasapainon itseni kanssa.
Mutta en jahtaa mitään tiettyä, kai. Olenko päämäärätön? Entä jos ei ole suurta ja palavaa intohimoa yhtään mihinkään? Sellainen ihminen on tässä yhteiskunnassa helposti vähän tuuliajolla, kaikilla täytyisi olla elämän kymmenvuotissuunnitelma ja tavoitteet kirjattuna päivämäärineen ylös.
Ajattelin toteuttaa näitä unelmiani pala kerrallaan.
Jos en toteuta, mitä luultavammin olen siinä hetkessä onnellinen, enkä etsi enempää.
Tai sitten olen kadoksissa tai rahaton tai ihan vaan kurja.
Välillä kummeksuttaa tämä minäminäminä-maailma.
Jos laskisin kaikki ne tunnit viikosta, jotka käytän itseni murehtimiseen, urheiluun ulkonäön vuoksi, ajatteluun, tasapainoiluun, nautiskeluun ja kaikenlaiseen ”itseni kehittämiseen” ja oman yksityisen onnellisuuteni kasvattamiseen, niitä tunteja olisi aika paljon. Ajatusleikkinä: jos kaikki käyttäisivät edes osan niistä tunneistaan yhteiseen hyvään, ei olisi varmaankaan niin paljoa suuria ja pirullisia ongelmia.
Toisaalta tasapainottomien ja onnettomien yksilöiden yhteiskunta olisi varmaan aika kämänen sekin.
