Missing you LA

Jos oon jo kotona miten voi olla koti-ikävä

Matkustin ensimmäistä kertaa Amerikkaan vuonna 2009, serkkuni luokse Miamiin. Muistan elävästi, kuinka lentokentältä hypättyämme autoon ja nähtyäni ikkunasta Amerikan lipun liehumassa salossa, nipistin itseäni varmistaakseni olevani hereillä. Olin oikeasti toisella puolella maapalloa! Siellä kaikki tuntui suuremmalta ja ihmeellisemmältä. Ihmiset kummastelivat vaaleaa hipiääni ja yksi jopa epäili ovatko silmäni aidot 😀 ”Erilaisuudestani” huolimatta tiesin heti tulleeni paikkaan, johon minun kuuluikin tulla. Palasin vielä saman vuoden puolella uudestaan Floridaan kavereiden kanssa ja ihastuminen Amerikkaa kohtaan syveni entisestään.

Vuonna 2011 lensin ensimmäistä kertaa Los Angelesiin ja mieleeni on taas jäänyt taksimatka lentokentältä. Ikkunasta nähtyäni Hollywood-kyltin kiljuin ja varmaan itkin pikkuisen onnesta 😀 Lomamme Losissa oli silloin lyhyet neljä päivää, koska suuntasimme sieltä Havaijille, mutta tiesin lyhyenkin tuttavuuden jälkeen, että pala minusta kuuluu Enkelten kaupunkiin. 

Talvella 2015 palasimme mieheni kanssa Losiin, missä vietin elämäni parhaimmat päivät. Viiletimme Mustangilla pitkin Hollywood Hillsejä, kävelimme Jim Morrisonin jalanjäljillä Love Streetilla, Lauren Canyonissa ja ihailimme pimeän tullen kaupungin miljoonia valoja Griffith Observatorylla. Kävimme kunnioittamassa suuren idolini, Marilyn Monroen, muistoa hänen haudallaan ja hiippailimpa yksi ilta Brentwoodissakin kurkkimassa Marilynin kotia, jonne hän menehtyi.

Loman loppuessa, matkalla lentokentälle, nyyhkytin taksissa hiljaa. Tuntui kuin olisin joutunut hyvästelemään rakkaan ihmisen vaikka hyvästelinkin kaupungin. Ikävöinkin kaupunkia niin kuin läheistä ihmistä ikävöidään. Niin vahvasti Los Angeles vei sydämeni.

Tuon matkan aikana ja jälkeen tiesin, että en olisi ikinä enää ennallani. Olin saanut käydä paikassa, johon minun kuuluu palata aina uudelleen ja uudelleen. Palata paikkaan, jota kutsua kodiksi.

<3 Los Angeles <3