Gloria Fashion Show

Gloria

Viime lauantaina pääsin osallistumaan hienoon muotitapahtumaan, Gloria Fashion Showhun. Lipun saaminen aiheutti odotettua enemmän draamaa. Kylläkin itseaiheutettua sellaista. Olen tiennyt jo pitkään osallistuvani tapahtumaan, mutta jostain selittämättömästä syystä en tilannut lippua. No, torstai aamuna paniikissa hyökkäsin lippua tilamaan ja lippukauppa näytti tilaisuuden olevan myyty loppuun. Voi sitä kiroilun määrää! Laitoin päivän aikana lukemattomia sähköposteja ja viestejä Gloria lehteä myöten, että löytäisin jostain yhden lipun. Illalla näin tori-sivustolla myytävänä olevan lipun ja muutaman mutkan kautta pääsylippu löysi tiensä laukkuuni.

G

Show oli Kaapelitehtaan, Merikaapelihallissa. Paikka huokui glamouria. Säkenöivää tunnelmaa nostatti entisestään alkumaljaksi tarjoiltu herkullinen shampanja. Rakastan tämmöisiä tapahtumia. Olo oli kuin lapsella karkkikaupassa. 

image_47.jpeg

 

Shampanja

Magnum

Maistelin kuohuvan lisäksi tarjolla olevia herkkuja, ihailin isoja kimaltelevia kattokruunuja ja nautiskelin tunnelmasta, kunnes aika oli siirtyä itse muotinäytökseen. 

Fashion Show

Ison maailman tyyliin jokaisen paikalla odotti goodie bag. Dj-duo D.R.E.A.M vastasi näytöksen musiikista ja muodin lisäksi saimme nauttia mm. huikeasta akrobatiaesityksestä. 

Muoti

Muoti

Kimallus

Kimallus

Hurmaavia röyhelöitä, säihkyviä iltapukuja ja vaarallista punaista sekä ronskia nahkaa. Nämä elementit kiehtoivat minua eniten ja jäivät mieleeni lukemattomista catwalkilla nähdyistä asuista. 

Kultaa

Kultaa

Kultaiseen konfettisateeseen oli hyvä päättää tämä upea show. Tapahtuma oli todella onnistunut! Näitä saisi olla enemmän Suomessa tarjolla. Vaikkakin oli uskomattoman mahtavaa olla vieraana paikalla, ajatus takahuoneessa häärimisestä on kuitenkin kutkuttava. Jospa joku päivä ja jossain showssa.

Muoti Trendit

Sunnuntai tunnelmia

Ruska

Syksy

”My silver lining”

I don’t want to wait anymore I’m tired of looking for answers / Take me some place where there’s music and there’s laughter / I don’t know if I’m scared of dying but I’m scared of living too fast, too slow / Regret, remorse, hold on, oh no I’ve got to go

There’s no starting over, no new beginnings, time races on and you’ve just gotta keep on keeping on / Gotta keep on going, looking straight out on the road / Can’t worry ’bout what’s behind you or what’s coming for you further up the road

I try not to hold on to what is gone, I try to do right what is wrong / I try to keep on keeping on / Yeah I just keep on keeping on

I hear a voice calling / Calling out for me / These shackless I’ve made in an attempt to be free / Be it for reason, be it for love / I won’t take the easy road 

I’ve woken up in a hotel room, my worries as big as the moon / Having no idea who or what or where I am / Something good comes with the bad / A song’s never just sad / There’s hope, there’s silver lining / Show me my silver lining / Show me my silver lining

I won’t take the easy road / The easy road, the easy road

Show me my silver lining, I try to keep on keeping on

Syksy

Syys

Kuuntelen paljon musiikkia ja varsinkin sanoitukset ovat minulle tärkeitä. Hyvät sanat ovat kuin otteita omasta fiiliksestä, ja elämästä. Sunnuntain iloksi siis hieman First Aid Kitin musiikkia. 

mekko Ivana Helsinki // legginssit Sisters Point

Muoti Oma elämä Musiikki Päivän tyyli