Elämässä on jaksoja, jolloin kaikki on selkeää ja selvää. Arki rullaa tutusti, eikä suurempia myrskyjä ole tulossa huojuttelemaan, sitä omaa pientä maailmaa. Sitten on taas jaksoja, jolloin kaikki menee solmuun. Yllättäen iskenyt myräkkä ravistelee, ja saa melkein kaiken sekaisin. Juuri, kun luulit selvinneesi aalloista rantaan, jälkijäristykset sotkevat kaiken uudelleen. Mitäs nyt?

Olen huolehtija, joka välillä kantaa harteillaan koko maailman huolia. Vatvon tulevia ja menneitä, vaikka pitäisi keskittyä vain olevaan hetkeen. Onneksi olen myös ikuinen haaveilija, joka uskoo onnellisiin loppuihin. Isoilla tunteilla ja suurella sydämmellä eläminen on kuitenkin ajoittain raskasta ja kuluttavaa.

Mun on nähtävä joka nurkka, tietää paksuus jään / Mä oon kuoleman kielissä aina, kun mä nojaan elämään

Olen periksiantamaton ja itsepäinen minulle tärkeissä asioissa. Joskus on kuitenkin todettava, että pitää uskaltaa antaa virran viedä ja lopettaa edes hetkeksi se jatkuva yrittäminen hallita kaikkea. Ohjaksista irtipäästäminen on hankalaa, hurjaa ja pelottavaa. Joskus se on kuitenkin pakollista. Elämä kuulemma kantaa.

Täytyy vaan muistaa, että myrskyjä tulee ja menee. Tallotuksikin voi tulla, mutta tallotuksi ei pidä jäädä.

Tässä elämä on: / oma, kallis, ja tarpeeton / Joki joutava laineillaan / mua lastuna vie mukanaan, / ja ensin mä vapisin aaltojen alla / Opin olemaan antautumalla / Pohjallakaan ei yksinään olla: / alakulo on seurana haikeuden