Details

Kaikki pienet sievät yksityiskohdat kruunaavat asun kuin asun. Joskus jopa koko asu voi rakentua tietyn yksityiskohdan ympärille.

Rusetit hiuksissa, koruissa tai näin vaikka ranteessa tuovat silauksen tyttömäisyyttä kokonaisuuteen.

Talvi ja vajaamittaiset farkut ei ole hyvä yhdistelmä paitsi, jos korostat lahkeita söpöillä sukilla. Olin jo palauttamassa kyseisiä farkkuja myymälään, kunnes bongasin kassan läheltä ihania sukkia. Päädyinkin palautuksen sijaan ostamaan useat parit sukkia 😀

Joskus on kiva yhdistää täysin saman värisiä yksityiskohtia asuun. Äiti oli nähnyt nämä lapaset kaupassa, ihastunut ja päättänyt ostaa ne vaikkei edes tiennyt kenelle 😀 Hän näki sitten minun uuden mansikka pehmiksen värisen talvitakkini ja hoksasi viimein lapasille löytyneen käyttäjän. Ihanasti sointuvat yhteen nämä. 

Pastellivärit nyt vain kuuluvat kevääseen. Kapea huivi on monikäyttöinen niin hiuksissa kuin esimerkiksi laukunkin koristeena. Usein huivi hakeutuu päähäni joko pannaksi tai ponkkarin jatkoksi.

Diamonds are a girl´s  best friend. Kyllähän timantit ovat ihania niin sormuksissa kuin korviksissakin <3

Muoti Päivän tyyli

Pretty little things

Aarteita maailmalta. Semmoisiksi kutsun kauniita asusteita, joita olen vuosien varrella tuonut reissultani kotiin.

Kuvan suloinen laukku on ostettu viime vuonna Pariisista. Pitkäaikainen haaveeni Yves Saint Laurentin laukusta vihdoin toteutui ja vieläpä Euroopan kauneimmassa kaupungissa! Vuosi sitten Pariisista tultua ei olisi arvannut, että matkustelu oikeastaan melkein mihin tahansa tyssää totaalisesti 🙁

Yksi reissuihin lähdön kohokohdista on asujen suunnittelu valmiiksi. Näin helpotan pakkaamista. Mukaan lähtevien asusteiden valinta on myös yksi lempipuuhistani. Käärin aarteeni niihin kuuluviin papereihin ja säilytyspakkauksiin. Aarteeni eivät koskaan matkusta ruumassa vaan valvovien silmieni alla matkustamossa 😀

Yksi kaverini, joka tietää heikkouteni laukkuihin, kysyi minulta kerran raskinko käyttää tiettyjä laukkujani arjessa. Tottakai! Vähälle olisi kaunokaisten käyttö jäänyt kuluneena vuotena, jos en käyttäisi niitä arjessa. Työ laukkuna minulla on pitkään toiminut Louis Vuittonin Neverfull, koska sinne mahtuu kaikki arjessa tarvittava sälä. Kalenteri, lompakko, laturi, meikki pussukka jne jne. Näitä pienempiä aarteitani käytän sitten vapaa-ajalla. Tämän päivän vapaan kunniaksi olalle pääsee keikkumaan kuvan vaaleanpunainen ihanuus.

En ole näköjään vuoteen ostanut uutta käsilaukkua, joka on sinänsä saavutus minulta 😀 Voi jospa tämä kummallinen aika olisi jo pian takanapäin ja pääsisimme jälleen matkustamaan, etsimään uusia seikkailuja ja uusia aarteita.

Muoti Ajattelin tänään Päivän tyyli