Ole varvovainen millä mieltäsi ruokit, oli lause, jonka sanoin yksi päivä kumppanilleni kotona.

Mielen ruokkimisella tarkoitan ajatuksia, joita syötämme itsellemme hiljaa tai ääneen. Ruoasta en ala paasaamaan sillä syön itse niin päin prinkkalaa, että ei ole varaa neuvoa muita sillä saralla 😀

Muutama vuosi sitten jouduin kohtamaan monta vastoinkäymistä yhtä aikaa, niinpä huonojen asioiden kasautuessa, tunsin olevani täysin näännyksissä. Pelkästään nämä vastoinkäymiset olisivat riittäneet mieleni ajautumisen totaaliseen uupumukseen, mutta lisäsin itse vielä kierroksia myrkyttämällä mieltäni omilla ajatuksillani.

Olen huolehtija tyyppi ja luulin (toivoin) ennen, että kun pelkään kaikkea mahdollista varulta ennakkoon, ne eivät pääse yllättämään ja näin kaikki asiat ovat hallinnassani. No eihän elämä todellakaan toimi niin. Silloin kun elämässä sitten on tapahtunut niitä asioita, joihin en ole voinut itse vaikuttaa, olen heittäytynyt uhrin rooliin. Miksi juuri minulle tapahtuu tämmöisiä asioita? Mitä pahaa olen tehnyt, että kaikki paska kaatuu kerralla niskaani? Uhriutumisen lisäksi olen syöttänyt mielelleni pahoja aterioita kuten, Olen huono, en osaa mitään ja kaikki on pilalla. Olisin voinut tehdä jotain paremmin niin tämmöistä ei olisi tapahtunut. Näin mahtavia oivalluksia muistan rouskutelleeni päivittäin.

Hetkeksi ajassa taaksepäin. Olin 13, kun jouduin terveydellisistä syistä ramppaamaan sairaalassa. Se oli teinille kova paikka. En kuitenkaan ottanut uhrin roolia kantaakseni vaan päätin hoitaa asian pois päiväjärjestyksestä hammasta purren. Muistan elävästi kuinka kaiken sen ärsytyksen ja katkeruuden keskellä ajattelin, että minä olen tarpeeksi vahva selviytymään tästä. Peukku teini-minälleni hyvän aterian tarjoamisesta!

Mainitsemani vastoinkäymiset muutama vuosi sitten ovat alkaneet hiljalleen rauhottua, yksi kerrallaan. Myräkän alkaessa laantumaan, aloin saamaan taas vahvuuttani takaisin. Surkuttelun ja kauhistelun sijaan pystyin taas uhmakkaasti ajattelemaan, että olen tarpeeksi vahva selviytyäkseni näistä. Huom, ajattelemaan. Aloin siis ruokkimaan mieltäni vahvoilla ja armollisilla lauseilla. Jos kaadun, ponnistan kaikkeni ja nousen. Elämä kantaa. Minä osaan, uskallan ja pystyn. Onnistun. Joitakin asioita en vaan voi hallita.

Uusista hienoista oivalluksistani huolimatta, välillä valitettavasti vieläkin ruoskin mieltäni ja syötän sille täyttä paskaa. Veny vielä vähän enemmän. En ole tarpeeksi. Olen huono. Opettelen kuitenkin koko ajan napostelemaan vain ne hyödylliset ja järkevät herkut.

Note to self: elämä ruoskii maailmaani, mutta sisimmässäni tiedän, että minussa on se vahva ja rohkea tyyppi, joka kyllä pärjää.

Muistetaan ruokkia mieltämme vain hyvillä eväillä!