Miten eksään pitää suhtautua?

Jos olet parisuhteessa ihmisen kanssa kauan, ja siis meinaan tässä sitä aikaa minkä itsellesi määrität pitkäksi ajaksi, mitä tehdä, kun ero koittaa?

Ennen seurustelua yleensä suhtaudutaan tähän henkilöön jollain tavoin romanttisesti, oli se sitten deittailua tai muulla tavalla tapahtuvaa ihastusta. Sitten koittaa seurustelu, jonka alussa on alkuhuuma. Kun huuma tasaantuu, on suhteessa yleensä kuitenkin rakkautta, ja ei vain sitä toverillista. Kumppaniin suhtaudutaan (yleensä) rakkaudella, seksuaalisesti, ja muutenkin ei-niin-veljellisellä tavalla. Ja siihenhän sitä tottuu.

No, kun parisuhde päättyy, tulee vastaan seinä. Kaikkien kuulema lause pysytään kuitenkin kavereina, kuulostaa hirvittävän kivalta vaihtoehdolta, mutta kuinka se onnistuu? Alkuun ei ainakaan kovin helposti. Entä myöhemmin?

Entisen suhteeni loputtua pistin itse luukut kiinni aivan täysin. En vastannut soittoihin tai muihin yhteydenottoihin, en pystynyt. Tuntui, että yhteydenpito ja toisesta kuuleminen sattuu liikaa ja pelkäsin kohdata ikävää.

Nyt olemme taas väleissä ja jutustelemme viikottain, facebookissa ja puhelimessa. Kohtaamiseen en vielä varmastikaan pystyisi. Ongelma onkin siinä, miten suhtautua. Kun on tottunut käyttäytymään pariskuntamaisesti, tiedättekö, semisti suojelevasti ja huolehtivasti, rakastavasti, mutta pilke silmäkulmassa. Kyllä te tiedätte. Mitäs nyt, kun periaatteessa oikeutta tähän ei enää ole? Hirveän vaikea suhtautua ihmiseen kuin veljeen, kun ennen on suhtautunut päinvastaisesti. Vähän niinkuin pitäisi alkaa rakastaa vihamiestään.

Periaatteessa vituttaa, kun saa osakseen sitä kaverikäyttäytymistä. Kun on tottunut saamaan kohtelua vähän hellemmin, niin normijuttelu on outoa. Toisaalta, en voi valittaa, ei ole oikeutta. Enkä haluakaan.

Monimutkaista.