Ajattelin kirjoittaa postauksen käyttäen erään suosikkibändini sanoituksia inspiraationa. Bändi on The Used, teiniemopaskaksikin ajateltu bändi, jota en itse edes lähde luokittelemaan, mutta diggaan.

I’m tired and I felt it for awhile now
In this sea of lonely

Kuvastaa fiiliksiäni tällä hetkellä erittäin paljon. Seurustelun loppumisesta on reilu puoli vuotta, ja se on kuitenkin kahden vuoden jälkeen pitkä aika olla yksin. Ensin vapaus oli vapauttavaa, nyt se lähinnä masentaa ja tuo elämään pienen tylsistyneen ja väsyneen fiban. Ja tiedän. Kaikki on minusta itsestäni kiinni, voin olla onnellinen yksinkin. Ja olenkin välillä. Nyt vain tuntuu siltä, että kaipaan rakkautta joltain muultakin, kuin itseltäni.

This could be my chance to break out
This could be my chance to say goodbye
At last it’s finally over
Couldn’t take this town much longer 

Välillä jopa tälläiset asiat käyvät oikeasti mielessä. Toisaalta, minulla on paremmat ja huonommat kauteni, ja tämä on selkeästi huonompi. Mutta se on silti vittumaista, koska kuka haluaa tuon olon? Ei kukaan. Ja en vielä ole oppinut käsittelemään sitä oikein, niin, että olo helpottaisi.

I promise I will take you there
And we’ll drink and dance the night away 

Haluaisin niin kovasti, että joku sanoisi tuon lauseen minulle ja tarkoittaisi sitä. En tiedä miksi, mutta kaipaan jotain tuollaista, haluan, että joku saa minut unohtamaan kaiken hetkeksi.

It’s a feeling that you cannot miss
and it burns a hole through everyone that feels it 

Kaipaan tuota. Rakkautta, syvää välittämistä…kaikkea sitä. Mitä ei koeta ystävien kanssa, ei luonnon, ei minkään muun paitsi jonkun ihmisen. Ja omalla kohdallani musiikin. Se minulla onneksi on.

Should’ve done something but I’ve done it enough
by the way your hands were shaking

 TTämä lause muistuttaa viime kesästä, ja virheestä jonka tein. Vieläkin harmittaa se, miten asian hoidin. Mutta ainakin opin jotain ihmissuhteista ja siitä, mitä pitää tehdä jos kohdalle osuu joku joka järisyttää vatsanpohjaa tuolla tavalla, mutta käyttäytyy vittumaisesti.

I try to take off my head sometimes,
because I can’t escape the memories

 Flashbackit, asiat joita vihaan. Ne tulevat mieleeni joka helvetin päivä ja niitä ei pääse karkuun. Joka kerta ne aiheuttavat surua, häpeää, kaikkia mahdollisia tunteita ja harvemmin niitä positiivisia.

Voisin jatkaa listaa loputtomiin, mutta en viitsi. Joku näissä lauluissa kuitenkin on, johon pystyn järjettömästi samaistumaan. Ja sanoivat ihmiset mitä tahansa, rakastan tätä bändiä ja heidän lyyrikoitansa.

Koska minä pidän niistä.

This could be my chance to break out
This could be my chance to say goodbye
At last it’s finally over
Couldn’t take this town much longer