Nyt on kuulkaas sellainen fiilis, että huhhuh. Olen yli kaksi kuukautta, itseasiassa toukokuun lopulta tuskaillut erästä asiaa ja nyt kaksi viikkoa erästä toista asiaa. Molemmat ovat miehiä. Tuskailu on erilaista, eri aiheista, mutta silti tuntuu, että ei tämä voi olla sattumaa. Pakkohan jotain oli tapahtua kun on kyse miehistä!
Aloitetaan tuosta pitempiaikaisesta. Tunsin vetoa henkilöön X, joka muuten tuolloin oli varattu, siinä kesän alussa. T’ämä oli paska juttu sen takia, että a) tiesin jo silloin, että siitä ei tulisi mitään ja b) no, se oli varattu. Kuukauden, vähä ylikin, mietin asiaa ja olin ärsyyntynyt itseeni, vietin Xn kanssa aikaa lähes joka päivä, tosin aina porukassa. Pohdin ihastumistani, sanomatta siitä mitään. Ajattelin, että annan asian mennä omalla painollaan. Juttelimme syvällisiäkin juttuja Facebookissa, tulimme hyvin toimeen, meille muodostui kolmen henkilön porukka, jossa olin ainoa naispuolinen (ja kyllä, se kolmas henkilö onkin seuraavien murheiden aihe). Olimme tiiviisti yhdessä, muut ystävät tulivat vain siihen päälle. Tässä oli hyvä puoli kaikkien pitkässä kesälomassa, vietimme aikaa keskenämme ja meillä oli hauskaa. Jossain vaiheessa aloin huomata Xsä piirteitä, jotka viittasivat siihen, että en olisi ainoa ihastunut. Jos olimme samassa paikassa yötä esimerkiksi juhlimisen jälkeen, hän tuli viereeni, ihan kiinni minuun. Juttelimme ihmissuhteista. Katsekontakteja syntyi. Muutaman kerran tapahtui niinkin, että heitimme femman ja eiköhän vaan kädet jää pidemmäksi aikaa kiinni toisiinsa, kuin oli tarkoitus. Ja tämä kaikki silloin kun hän seurusteli. Ajattelin olevani vainoharhainen, kuvittelin vain nämä tilanteet. Ennen kuin sitten eräs juttu tapahtui.
Olimme telttailemassa koko kaveripiirin kanssa, samana aamuna X oli eronnut tyttöystävästään. No, jossain kohdassa muu porukka alkoi ärsyttää minua suunnattomasti, joten päätin mennä siihen toiseen telttaan, siihen missä X makasi ”nukkumassa”. Menin telttaan, juttelimme ja jälkeenpäin ajateltuna tajusin, että hän yritti jotain jo silloin. No, yhtäkkiä telttaan rynnisti pari muutakin miespuolista henkilöä hengailemaan, kun me makaamme saman viltin alla. Mitään ei siis vielä ollut tapahtunut. Vielä. Kerrotaan näin pääpiirteisesti, että homma päätyi käsipeliin ja lähekkäin olemiseen ja nukkumiseen, hänen aloitteestaan. No, kuukausi meni ja mitään ei tapahtunut. Herra oli aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja minä olin hämmentynyt. Kerran yritin ottaa asiaa puheeksi ja sain vastauksen ”En tiedä”. Nauravalla hymiöllä! No, kuukausi oli siis mennyt, ehkä enemmänkin. Kunnes eräänä päivänä olimme luonani viettämässä iltaa kolmestaan. Kun neljän aikaan menimme nukkumaan, kaikki tottakai samaan sänkyyn ja minä keskellä, huomasin hänen tehneen taas aloitteen. Odotimme, kunnes kolmas osapuoli nukahti, ja rynnistimme vaivalloisesti toiseen huoneeseen ja arvanette mitä sitten tapahtui. No, sama homma tapahtui myöhemmin samalla viikolla. Ja vielä siitä viikon päästä. Ja nyt siitä on kulunut yli kuukausi, eikä mitään. En näe häntä ikinä, emme eden moikkaa ohimennen. Tämä liittyy siihen seuraavaan tarinaan. Jälkikäteen sain kuulla hänen kertoneen ystävälleen, että hän lähti joka kerta vain mukaan, koska minä olin tyrkyllä. Ja hän tietenkin joka kerta humalassa, joka ei siis pidä paikkaansa. Ja ei häntä oikeasti kiinnostanut. Emme kertaakaan jutellut tästä, ja minä uskottelin itselleni, että se oli vain seksiä. Eilen tajusin, että ei se ollut vain seksiä, olin sentään ihastunut ainakin jossain vaiheessa. Eilen myös kuulin, että hän oli tehnyt jotain jonkun muun kanssa jossain toissailtana. Sisälleni tuli kylmä olo, ahdistusaalto. Ei pitäisi loukkaantua, mutta loukkaannun silti.
Siinä se juttu. Sitten seuraa toinen.
Kerroin jo, että olimme tuon tiiviin kolmikon kanssa koko kesän. Kuvittelin, että minä ja herra Q olisimme hyviä kavereita, läheisiä ja sen sellaista. Mitään romanttista siinä ei ollut. Muutama viikko sitten hän alkoi vaikuttaa oudolta, etäiseltä. Välillä suoraansanottuna vittumaiselta. No, annoin asian olla. Sitten hän ei vastannutkaan puhelimeen. Eikä viesteihin. Ei moikannut kadulla. Mietin päässäni, että mitä helvettiä, en ole tehnyt mitään, olen käyttäytynyt täysin samalla tavalla kuin aikaisemminkin. Ehkä viikon pohdin tätä ääneen muille kavereilleni. Kukaan ei oikein sanonut mitään asiaan. Kunnes pari viikkoa sitten ystäväni kertoi minulle. Valitin taas kerran, että mitä ihmettä tapahtuu, kun ei voi edes tervehtiä. Sitten tuli viesti, joka sisälti lauseita, kuten ”kaikki yritti peitellä sitä” ”se ei halunnut loukata sua” ” sillä vaan jotenkin kilahti, ei se kai itekään tiedä miksi” ”sä ärsytät sitä hulluna”. Menin aika hajalle siellä bussissa. Ja voin kertoa, että mikään ei ole muuttunut tuon jälkeen. En edelleenkään saa moikkausta. Kaikki, miten hän voi minua vältellä, on tehty. En ymmärrä.
Oikeesti, mikä teitä vaivaa.
No, ainakin mulla oli suklaakakku.
Ja haluan korostaa, että vaikka teksti antaa vaikutelman suuresta vihastani koko miessukupuolta kohtaan, näin ei ole. Olen tällä hetkellä vain vihainen ja pettynyt, siksi provosoiva sävy.
