Hold on
Maaliskuun kolmas päivä koitti melko pilvisessä maisemassa, mutta nyt auringon säteet tuntuvat tulevan seinistäkin läpi. Juuri alkaneesta syksystä ole enää jälkeäkään maalla, merellä tai ilmassa. Tai ehkä se pienenpieni kirpeys ilmassa muistuttelee kesän olevan ohi tälle vuodelle.
Melbourne aamukuudelta.
Toissapäivänä, sunnuntain työpäivän päätteeksi kävimme illallisella, ja join ensimmäiset kaksi oluttani yli kuukauden mittaisen tauon jälkeen. Ravintolan sulkiessa ovensa, me olimme viimeiset asiakkaat koko puljussa. Tuntui kuin jokaisen työntekijän silmät olisivat porautuneet meihin, joten lähdimme lipettiin ja vauhdilla. Kuunneltiin kaikkien aikojen hienointa radiokanavaa (Smooth FM) kotiin ajellessa. Sohvalla maatessa mietittiin miten sitä yhtäkkiä vanheninkin näin nopeasti. Milloin viski alkoikaan maistumaan hyvältä, tupakka haista ällöttävältä, aamuneljään asti hereilläpysyminen tuntui lähes mahdottomalta, ja kuukauden tipattomuus keskellä kesää ei ollutkaan enää mikään ongelma. Ja eilen aamulla mietin miten hedarin voi edes saada kahdesta oluesta ja yhdestä cocktailista..
Putkimies odotteli oven takana aamukahdeksalta kun kiskoin farkut jalkaan ja yritin olla näyttämättä juuri heränneeltä, vanhalta päänsärkyiseltä naiselta. Keitin kaikille aamukahvit, josta putkimies selvästi oli täysin kummissaan, mutta onnellinen. Australialaiset eivät juuri tarjoa kahvia kotonaan.
Tom Waits lauloi taustalla kunnes putket jälleen olivat toimintakunnossa, kaasuhella ei edelleenkään, mutta kaikkea ei tunnetusti voi saada kerralla. Lähdin tallustamaan kotiin, pyykinpesu ja kodinsiivous mielessä. Rakas ystäväni ja kämppikseni oli juuri lähdössä kotoa minun astuessa ovesta sisään; läpsystä vaihto. Kysyin nopeasti kuulumisia, ja pienen juttutuokion päätteeksi kyynel silmässä hän kertoi palaavansa kotiin kuukauden päästä. Pitkään mieltä painanut koti-ikävä alkoi käydä ylitsepääsemättömäksi, ja aika kotiinpaluulle tuntui nyt kypsältä.
En ihan tiedä vielä mitä tehdä jos tämä skenaario toteutuu. Tapasin tämän kyseisen ystäväni Melbournessa, päivä saapumiseni jälkeen. Yhteiset ystävät ajattelivat meidän tulevan toimeen. Siitä kahvituokiosta asti olemme nyt puolitoista vuotta pysytelleet tekemisissä aikalailla joka päivä. Jakaneet ilot ja surut, seikkailleet Melbournen lähiöt läpi, juoneet viskiä, kahvia, kookosvettä ja hikoilleet salilla yhdessä. Nyt hän aikoo palata kodin kautta vanhaan kaupunkiinsa Kööpenhaminaan. Tästä kaikesta melko yllättyneenä, surullisena, mutta silti ystäväni puolesta huojentuneena yritin miettiä että kuinka tästä jatketaan. Kävelin kylään korttelin päähän ja sain seuralaisen, ja jälleen hän hoiti pisteet kotiin. Negroni, brittikomedia ja sanaton ymmärrys ja lohdutus toimi jälleen.
Tässä me poseerataan uutena vuotena hassut virneet naamalla. Ihana, ihana ystävä.
Tänä aamuna aurinko paistaa jälleen. Beckin uuden (ihanan) levyn lopetuskappale kehoittaa seuraaviin toimiin: Rest your eyes in waking light.
Taidan totella Kalifornian auringon alla kasvanutta skientologia ja lähteä kävelylle.