Miten päädyin tänne?
Ehkä yleisin kysymys paikallisiin tutustuessa lienee ainainen ihmettely miksi ja miten olen täällä. ”Backpackereihin” (termi jota inhoan, enimmäkseen siksi millaiseksi ko. kulttuuri on muodostunut etenkin Australiassa) ollaan varsin totuttu, eli nuorisoon joka asustaa hostelleissa ja tekee pätkähommia rahoittaakseen reissuaan ympäri Australian. Mutta se, ettei Australian ympäri viimeisiään vetelevällä farmari-Holdenilla ajelu juuri kiehdo herättää kummastusta. Ehkä kyseessä on tavallaan ”laput silmillä”- ilmiö, jossa paikalliset, elämänsä Melbournessa asustaneet ihmiset eivät näe oman kaupunkinsa hienoutta. He hehkuttavat Eurooppaa ja Lontoota; minä taas selitän suu vaahdossa miten hieno kaupunki heillä täällä onkaan.
Kuvassa oma saldoni kahvinpoimijana; 20kg marjoja kahdessa tunnissa. Kyseisestä määrästä saadaan n. 3-4kg varsinaisia raakakahvipapuja.
No mutta asiaan. Tässä täytyy nyt hypätä ajassa noin kuusi ja puoli vuotta taaksepäin, jolloin olin kirjoittamassa keväällä ylioppilaaksi. Etsin kirjoitusten jälkeen töitä, ja edessä oli kaksi työhaastattelua; Linnanmäki ja eräs sievän oloinen pieni kahvila Helsingissä. Lintsille ovet olivat melko selkeästi auki, olihan huvipuisto-osaamiseni huipputasolla Serenassa vietetyn ajan jälkeen (heh heh). Omaksi yllätyksekseni sain työpaikan kahvilasta, ja pian olinkin kassan takana opettelemassa lukemattomia faktoja kahvista ja suklaasta (päätuote kyseisessä lafkassa). Yli kolme vuotta täyspäiväisesti kahvilassa työskenneltyäni olin vähitellen ymmärtänyt mikä tuntui töissä kiinnostavimmalta ja mikä taas ei. Pian suklaa jäi mutta into oppia kahvista lisää säilyi. Kesällä irtisanouduttuani sain paikan oman mentorini U:n kautta eräästä Helsingin parhaista espressobaareista. Siellä vietin lähes vuoden päivät jälleen oppien uutta, kunnes tutustuin alaan Suomen rajojen ulkopuolella. Yhtäkkiä löysin itseni Tukholmasta Södermalmilta töistä, ja kesän ja syksyn verran kulutin paikallisia katuja tallaten ja jatkuvasti parempaa kahvia valmistaen.
Kahvi in progress. Marjat kypsymässä vielä puissa. Kyseinen hedelmä ei muuten maistu kahvilta lainkaan, just so you know.
Samainen työnantaja avasi Suomeen tytäryhtiön ja hupsheijaa ennen vuodenvaihdetta tulin takaisin kotiin. Nyt Katajanokalle auttamaan enimmäkseen asiakassuhteiden, tilausten ja koulutusten kanssa, välillä tuuraten alakerran kahvilassa. Pomoni hienoisen painostuksen päätteeksi osallistuin seuraaviin Vuoden Barista-kisoihin, joissa useiden sattumien kautta sijoituin kolmannelle sijalle. Kesällä lähdin katsastamaan ensimmäistä kertaa baristojen maailmanmestaruuksia, joissa paikalla oli lukematon määrä kahvialan ammattilaisia. Tämä viikko teki tepposensa ja pienen verkostoitumisrumban jälkeen huomasin jostain syystä ihastuneeni mustaan hevoseen eli Melbourneen. (Disclamer: Olin tässä vaiheessa päättänyt jo lähteä takaisin ulkomaille, mutta sydäntä lämmitti lähinnä ajatus Pariisista) Niin monella oli niin paljon positiivista sanottavaa kaupungista ja sen kahvista, etten voinut enää sanoa muuta kuin ja tack! Ja kas syyskuussa samana vuonna lensin lomalle Islantiin, Amerikkaan, Fidzille ja lopulta Australiaan.
Lempiaamiaiseni ikinä; pari siivua paahdettua leipää, sieniä ja chorizoa tryffeli-ranskankermakastikkeessa, rosmariinia ja parmesaania koristeena.
Täällä olen oppinut omasta alastani enemmän kuin ikinä, terästänyt englanninkielen taitojani oikein huolella, ja asettunut kodiksi vauhdikkaasti. Löysin ruotsalaisen sielunsiskoni yhteisten tuttujen kautta, ja kahvipiirien ollessa täällä mahdottoman sosiaalisia, löytyi tietysti kasa muitakin kavereita ennätysajassa. Täällä ensimmäistä kertaa ihmiset eivät kysy perinteistä ”Mitä aiot tehdä isona?”-fraasia, vaan kysyvät mihin suuntaan kahvialalla ajattelin suunnata. Baristan työ ei ole pelkästään osa-aikainen tapa hankkia rahaa kunnes löytää ”oikeita töitä” tahi valmistuu koulustansa, vaan oikea ammatti, josta maksetaan hyvin ja jota arvostetaan.
After-work auringonlasku ikkunan takaa. Miksi eteläisellä pallonpuoliskolla auringonnousu & -lasku näyttää niin upealta?
Työpaikkani täällä on mitä mainioin kahvipaahtimo, joka paahtamisen ohella tarjoaa kahvia kolmessa eri toimipisteessä. Aloitin työt tammikuun lopulla ja olen kovin onnellinen saadessani työskennellä niin mielettömän osaavan ja sydämellisen tiimin kanssa erittäin laadukkaan kahvin parissa. Samalla kuitenkin sydäntä korventaa olla niin kovin kaukana rakkaista ihmisistä ja eläimistä etten voi olla miettimättä kotiinpaluuta ensi vuonna. Siinä asia jota tulen varmasti pohtimaan tässä blogissa.
Kaikki muu täällä on niin hyvin, mutta yli 15 000 kilometrin välimatka äitin sohvalle ahdistaa aina tasaisin väliajoin.