Aamu-uinnille.

Viimeiset kolme päivää on vietetty yksiä jos toisia läksiäisiä, ja eilen väsyneinä karkasimme rannikolle rantamökkiä asuttamaan hyvän ystäväjengin kanssa. Yhtenä iltana grillattiin, seuraavana iltana syötiin maailman parasta tulista ruokaa (sechuan-pippuri, namnam!), ja lauantaina oli oikeat kotibileet dj-ständillä varustettuna. Puheita pidettiin, kakkua syötiin, skumppakylpyjä taisi tulla useampi, istuttiin rappusilla ja itkettiin ja naurettiin. Kokonainen kirja täytettiin teksteillä, kuvilla ja runoilla, muistoilla ja tulevaisuuden suunnitelmilla. Yksi ystävä suuntaa kohti Amerikkaa unelmiensa työhaastatteluun, toinen potkaistaan ulos maasta kymmenen päivän varoitusajalla. Niin paljon onnea ja pettymystä yhdessä viikonlopussa. Iloa ja kyyneleitä. 

Puhe! Puhe! Puhe!

Samalla on lyöty isoja suunnitelmia lukkoon omassa elämässä. Välillä kannattaa rypeä pohjamudissa, jotta saa vähän suuntaa omille poluilleen. Silloin yleensä ymmärtää mikä tässä elämässä on tärkeää ja mikä taas vähän vähemmän tärkeää. Missä on menty vikaan aiemmin, ja mitä tehdä eri tavalla tulevaisuudessa. 

For Emma, two nights ago.

Jos yksi asia on varma, ilman ystäviä ei pitkälle pötkitä. Tänään aamulla syötiin aamiainen, juotiin kahvit, ja lopuksi me kaikki neljä juostiin Tyyneen Valtamereen, ja siinä aaltojen vietävänä mietittiin että missähän me kaikki ollaan ensi vuonna samaan aikaan. Ja kaikki oli hiljaa, ja ennenkuin kaikki oli muuttumassa liian tunteelliseksi, naurettiin ja sanottiin et ei ainakaan täällä. Niinpä, jos jokin on varmaa, se on muutos. 

Ihana ja kaunis Torquay.

Täällä, missä joulu, juhannus ja uusivuosi tapahtuvat koulujen kesälomien kanssa päällekkäin, koko useamman viikon mittainen hullunmylly tunnetaan nimellä festive season. Konttorirotat ja opettajat viettävät kesälomiaan perheidensä kanssa, ja kaikki julkiset tilat ja eläintarhat pullistelevat lomalapsista ja -aikuisista. 

Toisille meistä raskaan työn raatajista tämä on vuoden kiireisin, kuluttavin ja stressaavin aika, toisille taas auvoinen aurinkoloma jolloin luetaan kirjoja, syödään hyvin, ei lasketa valkkarisoodan kulutusta, ja läträtään aurinkorasvaa vähintään tuubillinen. 

Voitte arvata kumpaan kategoriaan meikäläinen tipahtaa.

Olin jo lähellä vaipua synkkyyteen, mutta valo syttyi tunnelin päässä. Eilen lyötiin lukkoon muutaman viikon päästä tapahtuva extempore-loma, jolle töistä sanottiin jo kyllä. Sydney, Byron Bay, äiti ja sisko, eipä olisi voinut osua parempaan saumaan (kirjoitin ensin saunaan, joka sekään ei olisi huonompi vaihtoehto). Odotan teitä kuin kuuta nousevaa ja on aivan ihanaa tietää, että pian saan hengata oman mammani kanssa. Ja juhlia pikkusiskon syntymäpäivää auringon alla, rannalla lekotellessa.

Vaikka blogiin niin helposti tulee kirjoittaneeksi vain positiivisista kokemuksista ja päivistä, on tämä viimeinen viikko ollut melko raskas. But there’s always hope, even in the darkest of all places, sanoi kerran eräs satuhahmo. Satua tai ei, totta joka sana.