Shoreline

Hej å hoj. Vielä hengissä. Radiohiljaisuus johtui taas liiallisesta eletystä elämästä ja haluttomuudesta viettää aikaa verkossa. Viimeisen kuukauden aikana minulle on syötetty leipää, aitoa, oikeata kunnon kotonaleivottua sourdoughta. Ai että se on hyvää. Olen toiminut pakollisena laadunvalvojana ja maistanut ainakin seitsemää eri leipää leivottuina hieman erilaisilla kohotusajoilla, eri-ikäisillä juurilla ja erilaisilla kosteusprosenteilla varustettuina. Ei ole leivän leipominen ihan niin yksinkertaista kuin sitä alunperin ajattelisi. Vettä, vehnäjauhoja ja suolaa + hikeä, verta ja (ilon)kyyneleitä = hyvä leipä.

Quality bread in the making. 

Toisekseen, kävin Tasmaniassa ensimmäistä kertaa elämässäni. En nyt halua kuulostaa itsestäänselvältä maailmanmatkaajalta mutta saariosavaltio on niin kaunis, rauhallinen ja hurmaava että takas tarttis päästä ja pian. Yksi päivä MONAssa (Museum of Old and New Art) joka on yksi vaikuttavimmista rakennuksista jonka sisällä olen viettänyt aikaani. Näyttelyistä osa oli parempia kuin osa, mutta jo pelkkä museon arkkitehtuuri oli näkemisen arvoista. Museon yhteydessä on myös tunnettu, erinomainen lounasravintola, viinitila (viinimaistajaiset hello!), olutpanimo, viinibaari, kahvila ja baari. Kaikkea sitä. Sinne hurahti siis yksi kokonainen päivä. 

Bruny Island. Moi.

Toisen päivän vietimme autoillessa Bruny Islandille, jonne pääset lautalla puolen tunnin ajomatkan jälkeen Hobartista. Bruny Island on jälleen, noh, henkeäsalpavaavan kaunis mutta myös jokaisen pienen kotigastrologin unelmakohde. Taisimme syödä ainakin tusinan tuoreita oistereita suoraan merestä oisterifarmilla, vetäisimme juustomaistelusetin Bruny Islandin juustotehtaalla ja joimme lasilliset erinomaista valkkaria samalta saarelta. Käsittämättömän herkullista. 

Kolmas ja viimeinen päivä meni itärannikolla huristellessa ja maisemia ihmetellessä. Tasmanian (maailman raikkaimmaksi valitulla) ilmalla on kyllä joku parantava vaikutus, jossei nyt ehkä suoraan terveyteen, ainakin sieluun. Kotiinpalatessa fiilis oli rauhallinen ja levännyt, vaikka päivät autonratissa olivat pitkiä ja kilometrejä taittui melkoinen määrä. 

Wineglass bay näkyy pienenä rantapätkänä kuvan perällä. Kirkkaan siniset vedet, raikkaat merituulet ja hetkellinen auringonpaiste on yhtä kuin Tasmania. 

Tasmanian reissu liittyi olennaisesti mainion bästikseni kotiinpaluuseen; se jäi meidän viimeiseksi yhteiseksi reissuksi tällä mantereella. Kyllä sitä kerettiinkin; Tutustuimme Melbournessa, joimme kaljaa, poljimme pyörillä, tutkittiin Victorian osavaltiota autolla. Jaettiin karavaani keskellä trooppista pohjois-Queenslandia kolmen kuukauden ajan. Telttailtiin Suurella Valliriutalla yksityisellä saarella. Palattiin Melbourneen, asuttiin kämppiksinä. Käytiin Sydneyssä, käytiin Tasmaniassa, ja viikko sitten sanottiin hejdå. Aika hyvä saldo sanon ma. Jos veri vetää kotiin, on mentävä kotiin. 

Housemates. Me neljä asuttiin yhdessä vuosi, ja tässä kuva juuri ennen isoja juhlia. Me kaikki tykätään mustista vaatteista jossette jo huomanneet.

Mutta itselläni on vähän sellanen fiilis että taidanpa jäädä tänne vielä toviksi ja katsoa mitä kaikkea täällä on yhä tekemättä. Mitta ei ole vielä täynnä, vaikka Australian poliittinen tilanne pistää miettimään miksi sitä onkaan täällä tekemässä verorahoja tämänhetkiselle hallitukselle.. Siitä ehkä lisää myöhemmin.  

Mutta nyt, bisous, on nimittäin aika lähteä viettämään vapaapäivää aurinkoon!