should’ve, would’ve, could’ve

Kun kerran palstan nimessä päästiin jo tanskalaisen Alcoholic Faith Missionin makuun, niin napataan kyseiseltä bändiltä myös otsikko ensimmäiseen juttuun! En ole koskaan ollut mitenkään luonteva kirjoittaja, vaikka asiaa löytyykin enemmän kuin yhden ihmisen tarpeiksi. Tämä palsta onkin uusin yritys jakaa omia aivoituksiani muun maailman kanssa, toivottavasti joku löytäisi edes jotain mielenkiintoista luettavaa epämääräisten pop-kulttuurihöpöttelyjen välistä..

Otsikko viittaa myös tämänhetkiseen fiilikseen. Miksi kaikki vaikuttavat pursuavan energiaa keväällä ja itse makaan sängyn pohjalla nenä kiinni ompun näytössä enkä saa mitään järkevää aikaan? Koulutehtävät kasaantuvat kasaantumistaan, mutten siltikään saa otettua itseäni niskasta kiinni. Löytyykö täältä kohtalontovereita vai olenko toivoton tapaus?

Ps. Jos sinulla on 1 minuutti ja 26 sekunttia ylimääräistä aikaa, kuuntele Alcoholic Faith Missionin ’Drift’. Aivan ihana kappale. Etenkin kun bändi esitti sen akustisesti Tavastian lavan reunalla meille muutamalle onnekkaalle, jotka olimme eksyneet eräänä tuulisena torstai-iltana kuuntelemaan Tanskan lahjakkainta indie-toivoa.

Suhteet Oma elämä
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.