Anopista ja omenoista

Avioliiton kylkiäisenä sain anopin. Naimakauppa kymenlaaksolaisen kanssa mitä ilmeisimmin sisältää kymenlaaksolaisen anopin, niin poikkeuksetta tämäkin.

Jeesuksenkamalat haaremihousut ovat trikoiset, unelmankevyet housuni, joita anoppini inhosi ensisilmäykseltä eikä voinut pitää inhoaan omana tietonaan. Tähän päälle ojennettiin kahdeksan litraa perattuja mustikoita. Myrkky on suodatinkahvia jota palautteesta päätellen tarjoan pilatakseni anopin päivän, mahdollisesti koko viikon. Eilen ihmisrakas, pieni ja utelias hoitokissamme sai kuulla olevansa jeesuksenvihattu luontokappale. Päälle ojennettiin pussillinen vasta poimittuja valkeita kuulaita. Kymenlaaksolainen miniänkoulutus ehkä tähtää johonkin, ehkä ei, mutta todella hämmentyneeksi se jättää pohjoissavolaisen optimistin.

Olen anopin käsittelyssä sangen kokematon ja ehkä myös välinpitämätön, mutta tarjottujen omenien kanssa olen tullut toimeen melko mukavasti. Valkeat kuulaat pilkoin piirakapohjan päälle, koska omena-allergiani niin vaatii. Nyt mietin otanko riskin ja kuulen vielä jotain epäimartelevaa itsestäni omenakassia vastaan. Paljonko maksaa kilo omenoita kymenlaaksolaiseen dialogiin muunnettuna?

Anoppia ja omenoita yhdistää se, että molempia kestää parhaiten pieninä määrinä ja sopivasti käsiteltyinä. Suurissa määrin aiheuttaa kirjon erilaisia fyysisiä epämiellyttäviä tuntemuksia. Omenoita osaan jo jatkokäsitellä itselleni sopiviksi, mutta anoppi…? Reseptejä otetaan vastaan, molemmista.