Suorittajamutsin päiväkirja

Tämän piti olla remonttiblogi. Hahaa, huijasin! Ei me mitään remontoida vielä aikoihin. Minun päiväni täyttää vauva…. pitäisi täyttää.

Jäin äitiyslomalle raskaana olevien äitien ja perheiden sekä vastasyntyneiden ja pikkulasten kanssa tehtävästä työstä. Pidin itseäni holistisena ja lempeänä työssäni, kannustaen ja tsempaten asiakkaitani. Kehotin ajattelemaan aina vauvan ja hoitajan kannalta parhaita ratkaisuja ja muistutin, että yliväsynyt ja suorituskeskeinen äiti väsyy nopeasti. Että muistakaa pitää huolta itsestänne, jotta vauva saa teiltä parasta mahdollista hoitoa. Olkaa armollisia itsellenne, nauttikaa lyhyestä pikkuvauva-ajasta.

Todellakin, äitiyslomalle jäi ammatti-minäni. Vauva täyttää tänään kuukauden. Kuukauden ajan minä olen ollut huolissani pyykeistä, tiskeistä, imuroinnista, ruuanlaitosta, pihan laittamisesta, sisustuksen täydellisestä kaaoksesta, imetyksestä, imetyksestä, imetyksestä, tulevasta kesästä, menneistä kesistä, kaikesta. Vauvan nukkuessa käyn läpi kotia pyörremyrskyn tavoin ja olen hurjan tehokas. Minä lajittelen, viikkaan, pesen, silitän, siivoan ja järjestelen kelloa vastaan. En todellakaan ehdi leikkimään esikoisen kanssa pikkulegoilla tai istahtamaan kahvikupin kanssa hetkeksi. Minä en todellakaan ummista silmiäni pienten päiväunien ajaksi tai lue lehtiä. Iltaisin käyn nukkumaan viimeisenä, että saan vielä hinkattua keittiön tiskipöydän kiiltäväksi ja pesuainepurkit ojennukseen altaan reunalle. Koska näin minä olen paras äiti ja kelpo vaimo.

Eiku.

Näin minä väsytän itseni täysin tarpeettomasti ja olen koko ajan ärtynyt. Minun lasteni hyvinvointi ei ole kiinni liinavaatekaapin millintarkasta, värikoodatusta järjestyksestä. Esikoiseni ei tule muistelemaan kaiholla lapsuutensa siistejä astiakaappeja ja leivänmuruìsta puhdasta ruokapöytää. Mutta sellaisena minä tulen muistamaan kuopuksemme vauva-ajan, jos nyt mitään satun muistamaan.

Toivoisin lasteni muistavan minut äitinä, joka osasi rakentaa hienoja legotaloja, teki hyviä eväitä, kirjoitti pieniä viestilappusia aamuksi ja luki aina vähintään kaksi iltasatua. Äitinä, joka rakasti pullaa, vaan ei leipomista. Tyyppinä, joka kylvi joka kevät kymmeniä erilaisia kukkia purkkeihin ja unohti kirjoittaa istutuksiinsa nimet. Ihmisenä, joka oli läsnä paitsi fyysisesti myös henkisesti. Hymystä, naurusta, hassuttelusta, halauksista.

Todellisuuden ja tavoitteiden välisen kuilun kiinni kurominen alkaa tänään. En aio jahdata rätti kädessä sormenjälkiä keittiön kaapeista. Kylpyhuoneen altaan reunalla patsasteleva hammastahnakokoelma saa pötkötellä miten tykkää. Keitän kahvit ja syön pakastemunkkeja niin monta kuin jaksan. Ihastelen takapihan sinistä idänsinililjamerta. Nuuskuttelen nukkuvan vauvan silkkistä tukkaa.