Hei, ja tervetuloa
Hei, ja tervetuloa meidän matkaamme.
Olemme nuori sateenkaareva pariskunta Keski-Suomesta, minä (voisin kulkea vaikka nimellä Nipsu, vaikken muumi-fani olekaan) olen 19-vuotias transmies, joka opettelee parhaillaan kävelemään uudelleen reisiproteesin avustuksella.
Vaimoni Pallo on 21-vuotias, kivuiltaan jalkapalloa harrastuksena pelaava, endometrioosia sairastava nainen.
Olemme tässä, sillä tammikuussa 2015 Pallolla alkoivat kovat alavatsakivut. Huhtikuussa kivut olivat yltyneet päivittäisiksi, mutta meitä ei silti otettu missään vakavasti, vaikka Pallo oli todella kipeä ja tiesi mikä on vialla. Meidät käännytettiin kotipaikkakuntamme Terveystalossa vielä poiskin, kun ”pari kuukautta on kuitenkin lyhyt aika olla kipeä, kyllä se ohi menee.” Heinäkuussa kävimme Tampereella toisella Terveystalon lääkärillä, joka totesi, että endometrioosiltahan tämä vaikuttaa. Varmistetaan leikkauksella – miten, onkos lapsitoiveita vai poistetaanko kohtu suoraan samalla? Jäimme miettimään. Pallo leikattiin marraskuussa, kohtu ja munasarjat olivat vielä terveet, mutta saimme puoli vuotta aikaa yrittää, jonka jälkeen pitäisi mennä klinikalle hoitoihin, sillä endometrioosia pidetään kurissa lähinnä ehkäisyvalmisteilla eikä sen ole järkeä antaa riehua vapaasti.
Tällä hetkellä tikutamme ovulaatiota ja panikoimme, kun siittiöidenluovuttajamme ei ole enää vastannut viesteihimme, ja H-hetken pitäisi ns. normaalin kierron mukaan tapahtua loppuviikosta, Pallon oman kierron pituudestahan ei mitään hajua ole vuosien pillereiden syönnin jälkeen… Vauvansukkia syntyy Pallon puikoista myös kovaa vauhtia.
http://www.endometrioosiyhdistys.fi/fi/tietoaendometrioosista