Helsingissä

Nyt ollaan oltu Helsingissä torstaista asti. Edellisessä postauksessa mainitsemani epäilys luovuttajaa kohtaan oli sikäli aiheellista, ettei hän koskaan saapunut paikalle. Olimme maanantaina laittaneet sähköpostia, että olemme tulossa, johon hän käski vain ilmoittamaan kun olemme perillä – tostaina laitoimme meiliä, tekstareita ja soitimme useaan otteeseen. Ei vastausta ja puhelinkin pois päältä. Paniikkihan siinä tuli, ja laitoimme hätäviestejä vähän joka paikkaan; löytyisikö joku näin lyhyellä varoitusajalla, ettei ollut täysin turhaa?

Eilen sitten eräs vastasi. Voi tulla tunnin päästä kun pääsee töistä. Pientä pohdintaa, uskalletaanko oikeasti päästää huoneeseen ihan täysin vieras ihminen josta ei olla edes kuvaa nähty. Uskallettiin, ja hyvä niin. Semmoinen vähän hissukka neljän lapsen isä sieltä tuli. Illalla tehtiin ensimmäinen inseminaatio. 

Tällä hetkellä tämä mies on vessassa taas, teemme vielä toisen ja lähdemme kotia kohti pitämään peukkuja ja toivomaan. Alkuperäiselle luovuttajalle ilmoitimme, ettemme enää halua hänen apuaan.

-Nipsu

perhe raskaus-ja-synnytys raskaus-ja-synnytys vanhemmuus
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.