Kipu toisen silmin

Mua pyydettiin kirjoittamaan endometrioosiviikon ”kunniaksi” omaa kulmaani Pallon kipuilusta.

Pallon kivut alkoivat pahentua noin vuosi sitten. Oon vienyt sitä varmaan jo kymmeniä kertoja päivystykseen. Alussa se ei ollut niin pahaa, ainakaan en muista (toki aika voi kullata muistot tässäkin) olleeni niin paskana joka kerta. Huolissani toki, kun ei tiedetty mikä on vikana. Oon taluttanut, vienyt pyörätuolilla ja hätyyttänyt lääkäreitä, kun toinen ei pystyny edes istumaan. 

• Huhtikuussa kivut alko olla päivittäisiä. Ei vieläkään tiedetty, mikä on syy. Arvailuja tais jo olla, kun toukokuussa käytiin ensimmäisen kerran yksityisellä. Sieltä meidät suunnilleen heitettiin pihalle. ”Ei sussa mitään vikaa voi olla kun oot niin nuori.”
• Kesäkuussa käytiin maistraatissa. Sinä päivänä Pallo vielä käveli, mutta käytti jo satunnaisesti mun pyörätuolia, että päästiin pahempinakin päivinä ulos istumaan muutaman metrin päähän alaovilta. Yritin piristää parhaani mukaan, me puhalleltiin siinä saippuakuplia lapsille auringossa ja kehuin joka askeleesta.
• Heinäkuussa lähdettiin hakemaan apua Tampereelta toiselta yksityiseltä, kivut oli edelleen päivittäisiä ja kovenemaan päin. Välitön diagnoosi ja leikkausjonoon, kunnon kipulääkkeet myös. Oltiin saatu päivystyksestä Tramalia niitä 12kpl pikkupakkauksia pitkin hampain, joita Pallo käytti vaan siinä vaiheessa, kun ei enää kärsinyt liikkua eikä Panadol tai Panacod riittänyt. Tampereelta saatiin suoraan 2x200kpl Tramalia, Panacodia, Orudista ja Arcoxiakin alotettiin kai jo sillon.
• Suhteen virallistaminen tiputti meidän tuloja niin, että meidän täytyi luopua meidän keskustan kämpästä elokuussa. Tähän mennessä mä olin pahoina päivinä pystynyt käymään itsenäisesti pyörätuolilla kaupassa. Elokuun aikana Pallon kivut paheni niin, ettei se pystynyt enää kävelemään lainkaan. Haettiin sille siis pyörätuoli.
• Muutettiin syyskuun puolessa välissä 8km päähän kämppään, joka oli nähty pikaisesti Pallon vielä kävellessä ja tehty päätös siinä samoin tein. Iso virhe. Taloyhtiö ei sovi pyörätuolille lainkaan, mutta kesäoloissa siinä vielä jotenkin pärjäsi kun toinen käveli. Pallon jouduttua tuoliinkin vielä jotenkin, mutta ei se helppoa ollut. Meillä oli alakerrasta joku partiolainen viemässä roskia kerran viikossa, ja meidän koira oli viety mun vanhemmille jo elokuun alusta, kun Pallo ei pystynyt käyttämään sitä enää ulkona. 
• Mä sain proteesin joskus lokakuussa, mikä helpotti taas vähän. Oon ollut suht nopea aina sopeutumaan proteesin muutoksiin, ja kävelin sisätiloissa viikon sisään jo ilman kyynärsauvoja. Olin ollut pyörätuolissa ilman proteesia puolitoista vuotta. Nykyään kävelen sisällä ilman, ja osittain jo ulkonakin, jos ei älyttömän liukasta ole.
• Marraskuun lopulla Pallo viimein leikattiin, ja se oli mulle älyttömän paha paikka kokemuksena. Panikoin sitä pitkään jo etukäteen, edellisenä yönä en meinannu saada nukuttua, ja sen lisäks, että jouduin jättämään sen sairaalaan, mun täytyi 1)olla yksin hotellissa panikoimassa 2)hoitaa omat syömiseni ja liikkumiseni, kun en pystynyt kantamaan mitään. Marrskuun aikana olin soittanu kahdesti tai kolmesti ambulanssin, kun Pallo ei pystynyt kivuiltaan enää puhumaankaan, huutamaan vaan, eikä mulla ollut mahdollisuutta saada sitä edes ulos kämpästä, saati mäen päälle autolle. Oltiin saatu myös Triptyl ja joitakin Oxynormeja taittamaan pahinta kipua, ettei tarvinnut käydä joka päivä Keskussairaalan päivystyksessä hakemassa piikkiä. 

Kolme päivää leikkauksen jälkeen Pallo oli jo paremmassa kunnossa kuin ennen sitä. Siihen tosin ei paljon vaadittu. Nyt se alkaa taas pikkuhiljaa pahentua, kun ei raskaushaaveiden takia olla voitu käyttää mitään hormonivalmistetta pitämässä endoa kurissa.

Mulle Pallon kivut on ollu sekä negatiivinen, mut myös positiivinen asia. Oon oppinu hätkähtämään jokaista ynähdystä, ja varmaan ärsytän sen vielä hengiltä huolehtimisellani. Mä joudun päättämään, onko se tarpeeksi hyvässä kunnossa mennäkseen futisharkkoihin. Mä kuskaan sen sinne, ja tarvittaessa pyörätuolilla pois, jos se on saanu ylipuhuttua mut päästämään vaikkei kiputaso ihan salliskaan. Oon inhottavan tottunut siihen, et useimmat seksikerrat päättyy itkevään Palloon kylmäpussi mahalla. Useimmiten työnnän omat fiilikseni ja muista asioista huolehtimisen syrjään jos huomaan Palloon sattuvan, mistä on tullu jo vähän ongelmia, kun se yrittää piilottaa kipunsa ja mun pää on levinnyt pari kertaa asioiden patoutumisen takia. Läheisille ei ole omaa tukiryhmää, ja uskon että muutkin kun mä tarvis sitä todella.

Kuitenkaan mä en luultavasti olis kokeillut ikinä useimpia asioita, mitä oon nyt joutunut ja huomannu pystyväni tekemään, ja se antaa mulle älyttömästi itseluottamusta omaan pärjäämiseeni. 

Tähän mä 18.6.2015 lupauduin, ja vaikka se onkin ollu raskasta välillä, mulla ei ole minkäänlaista hinkua pois. Mä haluan olla tässä sun kanssa. Rakastan sua.

-Nipsu