Kuka minä olen ja ensimmäiset isot askeleet

Blogin ulkoasu jäi vielä vähän vaiheeseen ja perehdyn siihen luultavasti myöhemmin, nyt koen vaan suurta tarvetta kirjoittaa ja purkaa ajatuksiani.

Kerrataanpa vähän elämääni asian tiimoilta tähän hetkeen asti. Ikää on kertynyt jo ”huimat” 26 vuotta tällä pallolla ja n. 7 niistä ilman ehkäisyä. Mukaan on mahtunut kolme vakavampaa suhdetta tämän nykyisen lisäksi, joista jokaisella heistä on tänä päivänä perhe.

Nuorempana suurin haaveeni oli tulevaisuudessa perheen perustaminen ja jotenkin koin vaihtoehdot sen suhteen olevan aivan itsestään selviä. Joko ihminen haluaa (ja saa) lapsia, tai sitten tahtoo elää ilman niitä. Pienessä päässäni kuvittelin että niitä lapsia vaan tehdään ja kyllähän niitä saa jos vaan tahtoo. En uskonutkaan vuosia myöhemmin kamppailevani lapsettomuuden kanssa. No, tässä sitä nyt ollaan kuitenkin.

Tämä lapsettomuus on kipein asia jota olen elämässäni käynyt läpi. Ahdistus. Katkeruus. Epätoivo. Pelko. Monta vuotta olen kokenut itseni viallisena ja joskus jopa ajatellut että ehkä olisinkin paska äiti, näin luonto tekee tehtävänsä eikä lapsia ole minulle suotu. Parempina hetkinä taas tiedän että olisin lapselleni maailman paras äiti, rakastaisin sitä pientä ihmistä niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä enemmän kuin mitään muuta. Ja se ajatus sattuu. Miksi minä? Ja viime vuosina olen myös saanut todeta että miksi myös niin moni muu? Katkeruus niitä ihmisiä kohtaan jotka raskautuvat jo kun kuulevat sanan seksi, niitä kohtaan jotka eivät edes lasta ole halunneet ja vielä pahimpana ne ihmiset jotka laiminlyövät lastaan.

Edellinen parisuhteeni kesti vajaa 4 vuotta. Mies ei koskaan ole halunnut perhettä, tiesin sen jo heti suhteen alussa. Jotenkin silloin ajatus tuntui hyvältä, koska enhän minäkään voi saada lapsia. Ehkä kuvittelin vain tyytyväni kohtaloon. Voi miten väärässä olinkaan. Ensimmäiset pari vuotta meni uhraamatta sen suurempia ajatuksia lapsettomuudelle, tehtiinhän me paljon asioita yhdessä. Myöhemmin huomasin itsessäni taas sen saman tyhjän sylin tunteen ja sen, kuinka kaipasinkaan elämääni vielä jotain muuta. Myöhemmin suhde päättyi eroon omien mörköjeni takia ja silloin päätin että jos aion vielä joskus ryhtyä parisuhteeseen niin tämä lapsettomuusasia on hoidettava kuntoon.

 

Siinähän tietenkin kävi niin että tapasin kivan tyypin, tapailtiin, juteltiin pitkään ja paljon. Kyselin mieheltä hänen haaveistaan tulevaisuuden kannalta: katto pään päällä, ehkä mökki ja muita ihan tavallisia juttuja. Viimeisimmäksi hän lisäsi tahtovansa ehkä joskus myös lapsia. Silloin taas kolahti ja kerroin miehelle taustoistani ja siitä että tuskin tulen lapsia luomuna saamaan ja en tahtoisi olla esteenä kenenkään haaveille. Miehen kommentti tähän oli lohduttava; kaikki ei välttämättä toteudu, siksi ne on haaveita.”

Lopulta muutettiin saman katon alle ja alettiin puhua asiasta ihan vakavasti. Pelkäsin suunnattomasti ottaa puhelinta käteen ja soittaa sitä aikaa lääkärille. Suurimpana pelkona se mitä tuleman pitää, mikä on tuomio ja pahin ajatus oli se että jostain syystä en voisi saada lapsia koskaan.

Yhtenä viikonloppuna marraskuun alussa sain kamalan itkukohtauksen ja kerroin kuinka muhun sattuu ja miten mua pelottaa ja käskin miehen patistaa soittamaan heti alkuviikosta terveyskeskukseen. Sain vitkutettua vielä maanantain ja tiistaina tartuin puhelimeen. Jotenkin tiesin että ajat voivat mennä pitkälle, en silti kuitenkaan osannut varautua siihen että saisin lääkäriajan vasta joulukuun loppuun. Taas itkin. Miten kestän kaiken tämän odottelun oman pääni ja siellä vallitsevien ajatusten sekamelskan kanssa? Soitin loppuviikosta uudelleen terveyskeskukseen, että olisiko mahdollista hoitaa tarvittavat labrat, papa-kokeet ym. jo ENNEN lääkärin aikaa niin tulokset olisi jo valmiina eikä niitä sitten tarvitsisi enää odotella ja ihmetellä. Ei kuulemma voi, koska ei voi tietää mitä kokeita lääkäri tahtoo määrätä. Bullshit. Hirvittää ajatellakin tätä ensimmäisen tk-lääkärin käyntiä ja mitä sen jälkeen. Pituus, paino, tupakointi, alkoholi, terveys. Kauanhan sitä lähetettä lapsettomuuspolille sitten vielä odotellaan? Pahimmillaan ollaan 3kk päästä vasta lapsettomuuspolilla, siitä melkein heti alkaakin kesälomakausi ja homma seisoo sen takia kun mitään ei tapahdu. Turhauttaa.

Perjantaina päätin sitten varata ajan terveystaloon gynekologiseen tutkimukseen ja ultraan, jotta saisin mielenrauhan siitä että näkyykö mitään poikkeavaa. Osittain ehkä toivoin että jotain olisi löytynyt, jotta olisi paremmin ehkä tiedossa miten asian kanssa aiotaan tulevaisuudessa edetä. Mitään poikkeavaa ei kuitenkaan löytynyt. Lääkäri kirjoitti minulle lapulle mitä labroja ja kokeita otettaisiin seuraavaksi. Taas suututti. Terveystalolla lääkäri kyllä tiesi otettavat labrat, jotka oli täysin samat mitä googlettelulla itsekin löysin… Tk-lääkäri ei sitten näkemättä ja tietämättä minun pituutta ja painoa osaa niitä sanoa? Joopajoo. Mieheni entinen kumppani on heidän yhdessäoloaikanaan tehnyt kaksi aborttia joten gyne kauniisti vihjasi että vika tuskin on hänessä, että ensin tutkittaisiin minulta munanjohtimien aukiolo, jos alettaisiin hoitaa hommaa yksityisellä ja tahtoisi säästää sperma-analyysin verran rahaa. Tällä gynekäynnillä sain Terolut reseptin ja valoi minuun vähän toivoa siitä että joillakin pelkästään se on auttanut. En tosin usko olevani itse niiden joukossa.

Nyt ei sitten muuta voi kuin odotella. En ole varmaan koskaan toivonut näin kovasti kuukautisten alkamista ja kiertopäivää 17. kuin nyt ja että pääsen aloittamaan Terolutit. Pahinta ehkä onkin se että on odoteltava, eikä pysty itse vaikuttamaan juuri mitenkään.

Jakakaa ihmeessä kokemuksianne, luen niitä mielelläni! 🙂

-H

 

”onhan mun saatana saatava lapsi
kaikki muu on joutavaa kohinaa”

thumbnail_IMG_20181121_122506.jpg

thumbnail_IMG_20181121_122645.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *