Viikonloppu ja lumikaipuu

Viikonloppu oli paljon kiireellisempi kuin meillä yleensä. Käytiin lapsuudenkodissa, syötiin hyvää ruokaa ja nähtiin kavereita. Paljon tuli valvottua ja sunnuntaina päädyttiin katsomaan uuden lemppariohjelmamme, Game of Thrones, jaksoja lisää ja lisää. Lopputuloksena menimme nukkumaan yön pikkutunneilla ja nukuttiin pommiin tänä aamuna. Yleensä jos nukun ekojen tuntien ohi, en enää jaksa mennä loppupäiväksikään, mutta tänään menin ja olen ylpeä itsetäni. 

Oli mulla ihan asiaakin, tai enemmänkin valituksen aihetta. Nimittäin tuo vammasää. Ensin on niin pirun kylmä, ettei pääse rinteeseen ja seuraavassa hetkessä on niin lämmintä, että täällä on enemmän ruohoa kuin lunta. Laskettelemaan pitäisi siis päästä, mutta huonolta näyttää, aika lyhyeksi tämä laskettelukausi taitaa jäädä. Molemmat siis laskettelemme ja mieluusti laitamme talvisin vähän rahaa rinnelippuihin. Pienempänä menimme aina pohjoiseen kunnon keskukseen viikon lomalle, mutta nyt nuo erilaiset loma-ajat, tai niiden puuttuuminen, eivät enää mahdollista tätä.

Olen siis 4-vuotiaasta asti rinteessä asunut joka talvi. Ensin isoisäni opettamana suksilla ja ala-asteen loppupuolella lumilaudalla itse opetellen. Vaihdoin sukset lautaan, koska lähirinteet olivat sen verran pieniä, etten saanut tarpeeksi haasteita ja vauhtia, jota parempi tekniikka vaatii. Oppiminen väkisin itse oli turhan hidasta. Muutaman vuoden jälkeen opetin pikkusiskoni ja serkkuni, he pääsivät lähes samalle tasolle parissa tunnissa. Olen myös onnistunut vääntämään toisen polveni väärään asentoon tämän vuoksi. Muistakaa siis katsoa, että polvet ovat varpeiden suuntaan, myös kääntyessä. Itsellä polvi ei enää tähän pysty eikä liikkuvuus ole sama. Se kipeytyy helposti, on heikko ja vääntää säärtäni ulospäin. 

Ja kuitenkin joku miettii, kyllä käytän ehdottomasti kypärää. 3-vuotiaana olisin jo rinteeseen mennyt, mutta kypärä painoi pientä päätäni niin paljon etten suostunut sitä pitämään. Tänä päivänä ihmettelen suuresti kuinka harrastelijat eivät pidä kypärää. Itse olen monesti kaatunut ja menettänyt tajuni niin, etten enää hengissä olisi jos ei kypärä ollut päässä. Ensinnäkin ”olen tarpeeksi hyvä” ei auta mitään. Aina ei kaaduta omista virheistä, vaan toisten virheiden takia. Valitettavasti jotkut vanhemmat päästävät ensikertalaiset lapsensa rinteeseen opettamatta heitä. Siellä he sitten laskevat syöksyllä alas kädet ojossa, kun ei ole mitään tietoa mitä pitäisi tehdä. Mun jalkojen välistä on kerran pari laskenut pieni lapsi kun olen ollut laudalla rinteessä, siinä vaiheessa ei paljoa pystyssä pysytä. 

Käyttäkää sitä kypärää, vaikka kuinka pelkäätte, että tyhmältä näyttää. Vielä tyhmemmältä näyttää jossei se päässä ole. Juurihan olympialaisissa lumilautailija halkaisi kypäränsä laskeutuessaan jäänkovaan lumeen väärin hypystä. Tajuttomaksi meni, mutta itse laski rinteen alas asti. Ilman kypärää se olisi ollut kallo, joka halkeaa.