Kauniita sanoja

Meillä suomalaisilla on outo tapa olla kehumatta itseämme ja toisiamme. Heti jos joku sanoo kuinka hienosti lapsi/ystävä/mies on toiminut tai itse on onnistunut, saa varmasti kuulla kunniansa ja päälle yrmeitä katseita ja kuiskailuja. Kehumisen pitäisi olla automaattinen asia eikä pelottava aihe, jota ei uskalla tuoda esille. Otanpa siis mallia ja kehun itseäni, kun yleensä vain mollaan tekemisiäni ja kehoani!

Vaikka olenkin ollut hirveän väsynyt ja työntänyt ahdistavia tunteita syrjään ja hymyillyt vain (mitä en saisi tehdä, tästä ei seuraa mitään hyvää) olen jotenkin uskomattomasti tehnyt älyttömän paljo kaikkea. Olen käynyt kaverin kanssa baarissa, kävin joogatunnilla, koulussa joka oppitunnilla, opintokäynneillä, ryhmätöitä tehnyt silloin kun on sovittu, siivonnut, tiskannut ajoissa, pessyt pyykkiä, kirjoittanut esseitä ja palauttanut ne ajoissa. Olen nukkunut silloin kun ihmiset nukkuvat enkä enää ajatusta 50/50. Se ei toki ollut miellyttävää, vaan vain jokin kehon pakote, jota nyt jaksan jo painostaa pois.

Perusolettamus on se, etten jaksa ja piilotettu ahdistus kummittelee. En todellakaan ole mikään aktiviinen pyörijä, joka tekee samaan aikaan miljoonaa asiaa ja saa kaiken hoidettua eikä pysy aloillaan ilman tekemistä. Siitä näkökulmasta ja olotilan huomioon ottaen, olen erittäin ylpeä itsestäni ja niin ovat nekin ihmiset, jotka elävät lähelläni. 

Ihmiset siellä ruudun toisella puolella, muistakaa kehua itseänne ja toisianne. Jos alkuun lähteminen on vaikeaa, ottakaa asiaksenne sanoa ääneen jokin kiva asia ystävästä/miehestä/työkaverista hänelle kerran päivässä ja myös itseästä. Se luo positiivista ilmapiiriä ja kyllä ihmiset oikeasti haluavat kuulla kiitoksen sanan, kun he tekevät jotain hyvin tai oikein. Jokainen varmasti arvostaa ja niin arvostaa myös oma minäkuva!