Kirjoitusmatkalla omassa olohuoneessa

Uskon, että pieni julkinen paine lisää kynnystä lipsua yhdestä ja ainoasta lupauksestani vuodelle 2019. Tämä lupaus on pysähtyä kirjoittamaan mitä tahansa (ei töihin liittyvää) kahdesti viikossa. Aihe saa – ja sen olisi jopa suotavaa – vaihdella. Lupaukseni takana on pääosin kaksi syytä: Kirjoittaminen tekee hyvää päälleni, ja se säästää lähipiiriäni kuuntelemasta minua aiheissa, jotka eivät heitä kiinnosta. Tällaisia aiheita ovat esimerkiksi matkustamisen suunnittelu, siihen liittyvä ja liittymätön ympäristöystävällisyyteen pyrkiminen ja kulttuurielämykset kirjoista museoihin ja musiikkiin.

En tiedä vielä tarkalleen, mikä blogilleni sopivin kategoria tulee olemaan, enkä tahdo sitä tarkkaan rajatakaan. Tajunnanvirta? Elämän suunnittelu? Vanhojen vatvominen? Arkipäivän havainnot? Ehkä kaikkea näistä? Pääasia itselleni on kirjoittaa vapaasti, ilman liikaa kategorisointia. Ammatillista tekstiä tuotan jatkuvasti, mutta mielelleni tekee hyvää myös vaellella vapaasti ympäriinsä ja käsitellä näin esiin nousevia aivoituksia. Lisäksi tämä on kiva paikka julkaista valokuviani, joita kertyy käytännössä aina, kun olen jossakin hetkenkin paikoillani. Toisinaan yritän hillitä tätä kuvaustaipumustani, mutta erittäin vaihtelevin tuloksin.

Olisin halunnut kaivaa tähän ensimmäisen posteukseni kylkeen erään tietyn valokuvan, mutta se on vanhan tietokoneeni uumenissa, eikä sinne ole juuri nyt pääsyä. Kyseinen kuva on otettu muutama vuosi sitten Budapestin matkalla, ja kertoo mielestäni hyvin omasta tavastani havainnoida maailmaa. Sen sijaan saatte ensimmäisen maistiaisen pakkomielteestäni vanhoihin rakennelmiin, joiden kulumisessa on mielestäni jotain erityisen kaunista:

haihatus1.3.jpg

Muistan kuvan ottamiseen liittyvän reissun hyvin. Olin edellisenä päivänä tehnyt huomattavan päättömän vaelluksen toisessa osassa Madeiran saarta, ja tämän päivän vaelluksen piti olla kevyt palautteleva jaloittelu. Todellisuus oli jotain aivan muuta, sillä lähellä reitin päätepistettä keskellä levadaa päivysti iso vihainen vuohi, joka ei päästänyt kulkemaan ohitseen. Siispä takaisin lähtöpisteeseen, jolloin kilometrimäärä pomppasikin kahteenkymmeneen. Huppista. Toki yksin tehdyillä matkoilla pitääkin olla aina varasuunnitelma, joka tällä kyseisellä reissulla oli juuri mainittu paluu lähtöpisteeseen. En tosin ollut suunnitellut tekeväni sitä niin lähellä yhdensuuntaisen reitin loppua, vaan eräässä mahdollisesti liian pahassa paikassa aikaisemmin. Korkea pudotus ei kuitenkaan matkaoppaan mainitsemassa paikassa vaivannut, joten jatkoin kohti seuraavaa bussipysäkkiä, kunnes vastaan tuli edellä mainittu vuohi. Pääsin siis testaamaan korkeiden paikkojen sietokykyäni uudestaan samaan paikkaan. Paluumatkalla kuvasin sitten maisemien sijaan pääasiassa vanhoja mystisiä ovia, koska ne olin onnistunut ohittamaan menomatkalla ilman kameran esille kaivamista. Toista kertaa en sentään samassa urotyössä onnistunut.

Toinen osa satunnaisista havainnoistani ympäröivään maailmaan liittyen seuraa vielä viikonlopun aikana. Ensimmäiset kolme päivää vuodesta menivät jo sopivan blogipohjan miettimiseen, mutta tämän järisyttävän vaikean päätöksen jälkeen jatko sujuu ehkä vähän vähemmän viime tingassa kiikkuen. Toisaalta deadlinet auttavat kovasti aloittamisen vaikeuden kanssa painiessa, joten niitä on ainakin itselläni hyvä olla. Nyt voin tyytyväisin mielin todeta, että tämän vuoden lupaus ei ollut ainakaan täysin kuolleena syntynyt, sillä ensimmäinen osa on toteutettu.

Tervetuloa seuraamaan tätä kirjoitusmatkaa – mihin se sitten johtaakaan!

-S

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *