Ainahan se on mielessä

Kuukautiskierron kahta viimeistä viikkoa ei turhaan kutsuta piinaviikoiksi. Ovulaation jälkeen aika matelee ja mieli kehittelee kaikenlaisia raskausoireita. Vihlaisiko alavatsaa? Olenko tavallista väsyneempi? Entäs tämä monta päivää jatkunut kipu alaselässä? Kyllä se nyt ainakin jotain tarkoittaa!

Välillä tuntuu, että olen ajautunut jonnekin hämärän rajamaille. Pieneen päähäni ei tunnu mahtuvan mitään muuta kuin raskaus, raskaus ja raskaus. Tai siis sen yrittäminen, sen mahdollisuus. Minun on vaikea keskittyä mihinkään muuhun, edes töihin. Jos voisin itse päättää, mihin kaikki vuorokauden pitkät tunnit käyttäisin, roikkuisin luultavasti tietokoneella lukemassa läpi melkein kymmenen vuoden takaisia keskusteluketjuja alkuraskauden oireista tai kuuntelisin Hei baby -podcastin kaikki jaksot läpi uudelleen ja uudelleen.

Harmi vain, että noin kahdeksan tuntia vuorokaudesta pitäisi tehdä töitä. Miten kukaan pystyy keskittymään raskautta yrittäessään yhtään mihinkään?

Piinaviikkojen sijasta oman elämäni ovat täysin huomaamatta täyttäneet piinakuukaudet, jotka etenevät toisiaan toistaen aina samalla tavalla.

Kuukautisten jälkeen alkaa armoton ovulaation kyttäys ja tikutus. Koska kuukautiskiertoni ei hormonaalisen ehkäisyn lopettamisen jälkeen oikein ole toiminut, tämä on aina yhtä jännittävää ja stressaavaa, vaikka parin viime kierron aikana ovulaatio onkin löytynyt. Kun ovulaatio on ohi, onkin aika odotella mahdollisia kiinnittymistuntemuksia ja laskeskella, osuivatko petipuuhat nyt varmasti oikeaan ajankohtaan. Ja sitten, kun hypoteettinen kiinnittyminen olisi voinut tapahtua, alkaa täysi sekoilu, eli raskausoireiden kehittäminen ja päivien laskeminen siihen, milloin raskaustestin voisi päästä tekemään, jos kuukautiset eivät vielä siihen ja siihen päivään mennessä ole alkaneet.

Ja sitten alkavat kuukautiset ja kaikki alkaa taas alusta.

Minusta tuntuu, että aika kuluu samaan aikaan käsittämättömän nopeasti ja sietämättömän hitaasti. Toisaalta kierrot seuraavat toisiaan kiihtyvällä tahdilla, mutta raskautta ei näy eikä kuulu. Toisaalta taas lasken koko ajan piinaavan hitaasti kuluvia päiviä aina seuraavaan etappiin: seuraavaan ovulaatioon, mahdolliseen kiinnittymiseen, seuraaviin kuukautisiin…

Hulluksihan tässä tulee.

Koska maailmani tuntuu nyt pyörivän täysin raskauden yrittämisen ympärillä, hoidan – tai ruokin – vauvakuumettani lukemalla ja kuuntelemalla kaiken mahdollisen aiheesta. Olen noussut jonkin sellaisen kulkuvälineen kyytiin, josta en enää pääse pois. Podcastit, blogit ja keskustelupalstat tarjoavat pakopaikan siitä arjesta, jossa lasta ei ole. Niiden kautta voin edes hetkeksi sukeltaa johonkin vauvantuoksuiseen rinnakkaistodellisuuteen ja haaveilla.

Toivon hartaasti, että tämä hulluus menee jossain kohtaa ohi. Emme tosiaankaan ole yrittäneet vielä kovin pitkään. Teoriassa raskaus voi alkaa koska tahansa.

Olen vain niin käsittämättömän malttamaton. Olen odottanut jo niin paljon yrittämistä kauemmin.