Bring sexy back

Tämä aihe on hyvin henkilökohtainen, mutta niinhän tämä koko vauvaprojekti ylipäätään taitaa olla. Raskauden yrittämistä ei oikein voi irrottaa siitä, miten niitä lapsia oikein tehdään – tai siis yritetään tehdä. Joten: let’s talk about sex!

Ihmiselle seksi on toki paljon muutakin kuin lisääntymistä. Juuri siksi lajimme on kehitellyt raskauden välttämiseksi erinäisiä keinoja, joita ehkäisymenetelmiksikin kutsutaan. Mutta viime kädessä lisääntyminen on kuitenkin syy seksin olemassaoloon. Kaiketi se, että seksi sattuu olemaan myös miellyttävää, on luonnon keino varmistaa lajin jatkuvuus.

Siksi onkin aika hassua, miten lapsen syntymän kontekstissa seksi häivytetään taitavasti taka-alalle. Vaikka elämme muuten täysin seksin kyllästämässä kulttuurissa, lapset saapuvat silti maailmaan haikaran kyydissä – noin niin kuin ainakin kuvaannollisesti.

Seksiä on kaikkialla, mutta mitä lisääntymiseen tulee, olemme silti siitä jotenkin vieraantuneita. Se on silti jollain oudolla tavalla tabu – varsinkin silloin, kun yritetään raskautta.

Tosiasia on se, että raskauden alkamiseen tarvitaan seksiä. Ja sitä tarvitaan aika usein. Kun pariskunta yrittää raskautta, ohjeistus on yleensä yrittää vuoden verran “säännöllisen seksielämän avulla” ennen lapsettomuushoitoihin hakeutumista.

Mutta mitä oikeastaan on säännöllinen seksielämä?

Ennen raskauden yrittämistä harrastimme seksiä ehkä noin kerran viikossa. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Kolmekymppisten vuosia kestäneessä parisuhteessa se on mielestäni varsin säännöllistä ja riittävää. Meillä on paljon muuta läheisyyttä, eikä seksin merkitys ole siksi niin suuri – toisin kuin se oli esimerkiksi aiemmassa parisuhteessani, jossa seksi tuntui olevan ainut keino päästä toisen iholle edes hetkeksi.

Raskautta yrittäessä seksiä tulisi kuitenkin harrastaa 2–3 kertaa viikossa. Näin sanoi minulle gynekologi. Internetin ihmemaailma puolestaan tietää kertoa, että kuukautisen jälkeen seksiä olisi hyvä harrastaa joka toinen päivä aina ovulaatioon asti. Jollain sivustolla kannustettiin jopa päivittäiseen seksiin kuukautiskierron puolivälissä.

Silläkin uhalla, että kuulostan frigidiltä: ei minulla ole aikaa, jaksamista eikä edes kiinnostusta harrastaa seksiä joka päivä. Jos aivan rehellisiä ollaan, jopa seksin harrastaminen edes sen 2–3 kertaa viikossa alkaa nyt melkein 10 kuukauden yrittämisen kohdalla tuntua vähän suorittamiselta.

Ensimmäiset kerrat ilman ehkäisyä olivat ihania. Ajatus raskauden mahdollisuudesta oli yllättävän kiihottava ja jännittävä – saattoi toki vuosia jatkuneen hormonaalisen ehkäisyn lopettamisellakin olla jotain tekemistä lisääntyneiden halujen kanssa. Kuukausien tikkuihin pissimisen ja pettymysten jälkeen seksistä on kuitenkin tullut vähemmän huvia ja enemmän lisääntymistä.

Älkää ymmärtäkö väärin: nautin edelleen seksistä puolisoni kanssa. Me molemmat nautimme seksistä toistemme kanssa ja haluamme harrastaa sitä muutenkin kuin lisääntymistarkoituksessa.

Mutta jotain tympeää seksissä silti on siinä vaiheessa, kun raskautta on yrittänyt näin kauan. Pitää pissata tikkuihin, pitää ajoittaa, pitää harrastaa seksiä tarpeeksi usein. Joskus seksiä pitää harrastaa silloinkin, kun ei niin kauheasti huvittaisi, kun väsyttää tai kun sille ei oikeastaan olisi aikaa. Koska ajoitus, koska ovulaatio, koska raskaus.

Haluaisin haluta miestäni, en raskautta.

perhe parisuhde raskaus-ja-synnytys seksi