Hyviä ja huonoja uutisia – ensikäynti lapsettomuuspolilla

Kävimme tällä viikolla ensikäynnillä lapsettomuuspolilla. Vihdoinkin! Omalle terveysasemalle otin yhteyttä ensimmäisen kerran lokakuussa ja lähetteen lapsettomuuspolille saimme pari kuukautta sitten. Ja nyt, verikokeita ja miehen spermanäytettä myöhemmin, olemme vihdoinkin tässä.

Olin odottanut tätä aikaa kuin kuuta nousevaa. Ajatus siitä, että ensikäynti antaisi vastauksia ja auttaisi meitä ottamaan askeleen eteenpäin tässä ikuisuudelta tuntuvassa projektissa, toi lohtua ja rauhoitti mieltä vaikeina iltoina. Uskoin vahvasti siihen, että ensikäynnistä olisi meille apua. Parit napit naamariin, ja johan alkaisi homma luistaa.

No, olin väärässä.

Meistä ei löytynyt mitään vikaa. Ei kerrassaan mitään.

Paitsi ylipainoni.

Olen koko ajan ollut tietoinen siitä, että ylipaino voi vaikeuttaa raskautumista merkittävästikin. Olen ollut tietoinen myös siitä, että julkisella puolella lapsettomuushoitoihin pääsee vain, jos painoindeksi on alle 35. Siihen on syynsä. Ylipaino vaikeuttaa raskautumista ja on riski myös raskauden kannalta. Reilusti ylipainoisia naisia ei yksinkertaisesti kannata hoitaa. Vastine on huono.

Hyvä uutinen on se, ettei mitään lapsettomuuttamme selittävää syytä löytynyt. Huono uutinen on se, että pahin pelkoni toteutui. On hyvin mahdollista, että emme ole saaneet raskautta alulle minun ylipainoni takia.

Minun syyni. Minun ja syömishäiriöni.

Saimme uuden yhteisen ajan kesäkuulle. Silloin tilannettamme arvioidaan uudelleen. Lisäksi sain ajan ravitsemusterapeutille. Se oli todella positiivinen yllätys, vaikka aika menikin monen kuukauden päähän.

Tilanne oli muutenkin yllättävän asiallinen ja miellyttävä. Olen kuullut niin paljon kauheita tarinoita ylipainoisten täysin ala-arvoisesta kohtaamisesta terveydenhuollossa ja lapsettomuustutkimuksissa, että olin varautunut syyllistävään painopuheeseen. Olin varautunut siihen, että käteeni lyödään esite lautasmallista ja minut lähetetään sen kanssa yksin kotiin laihtumaan.

No, olin väärässä – tässäkin asiassa.

Totta kai painosta puhuttiin, ja se oli epämiellyttävää. Meidät molemmat punnittiin ja painoindeksini laskettiin. Se oli 35,3. Lääkäri kuitenkin selitti hyvin asiallisesti, miksi painosta täytyy puhua. Hän myös kehotti kertomaan, jos painosta keskusteleminen tuntuu pahalta tai vaikealta. Kerroin, että kärsin syömishäiriöstä ja käyn omakustanteisesti psykoterapiassa. Hän kehui minua ja vaikutti ymmärtäväiseltä.

Pysyin kasassa. En itkenyt tai hermostunut. Selvisin.

Harmaillakin pilvillä on aina kultareunuksensa. Se, että meidät lähetettiin kotiin jatkamaan harjoituksia, ei johtunut painostani. Tuomio olisi ollut sama, vaikka painoni olisi normaali. Jos mitään selitystä lapsettomuudelle ei ensikäynnillä löydy, yritystä kehotetaan jatkamaan jopa kahteen vuoteen asti ennen hoitoihin siirtymistä. Raskautumisen todennäköisyys on vielä toisenkin vuoden aikana varsin hyvä.

Pelikortit ovat nyt minun käsissäni. Jos laihdun, raskautumisen todennäköisyys paranee jokaista putoavaa kiloa kohden.

Ja vaikka en laihtuisikaan, on raskautuminen silti edelleen mahdollista. Moni ylipainoinen raskautuu täysin ongelmitta.

Ensikäyntipäivänä kävin myös terapiassa. Sanoin terapeutilleni, että ehkä nyt olisi hyvä hetki asettaa vauvaprojekti omassa mielessä hetkeksi taka-alalle ja keskittyä rauhassa laihduttamiseen. Terapeuttini totesi: “Niin, tai voisiko ajatella, että nyt olisi hyvä hetki keskittyä omaan hyvinvointiisi?”.

Voisipa hyvinkin. Ja juuri niin minä aion nyt tehdä.