Suurin piirtein näihin aikoihin vuosi sitten suunnistin marraskuisessa vesisateessa kohti psykoterapeutin vastaanottoa. Oli pimeää, oli kylmää ja oli märkää, mutta oloni oli toiveikas. Olin menossa tutustumaan psykoterapeuttiin, joka voisi ottaa minut asiakkaakseen vuodenvaihteen jälkeen, jos niin haluaisin.

Suhteeni ruokaan on ollut ongelmallinen niin kauan kuin muistan. Minulla ei ole virallista diagnoosia, koska en ole sellaista koskaan hakenut, mutta on varsin selvää, että sairastan jonkinasteista syömishäiriötä. Ruokasuhteeni ei ole terve, kuten ei ole kehosuhteenikaan.

Sana “syömishäiriö” herättää todennäköisesti useimmissa ihmisissä mielikuvia luurankomaisista anorektikoista, jotka oireilevat rajoittamalla syömistään voimakkaasti. Anoreksia on syömishäiriöistä tunnetuin, muttei suinkaan yleisin. Todellisuudessa yleisimpiä syömishäiriöitä ovat erilaiset epätyypilliset syömishäiriöt, joiden kohdalla kliinisten syömishäiriöiden kaikki diagnoosikriteerit eivät täyty tai joissa oireiluun liittyy useamman eri syömishäiriön piirteitä.

Syömishäiriötä sairastava on myös todennäköisemmin yli- kuin alipainoinen.

Minä kuulun tähän epätyypillisesti oireilevien ja ylipainoisten syömishäiriötä sairastavien joukkoon. Menemättä sen tarkemmin yksityiskohtiin, oma oireiluni on yhtäältä ahmimistyyppistä, mutta toisaalta myös voimakkaasti syömistä rajoittavaa ikuista laihduttamista.

Olen laihduttanut niin kauan kuin muistan. Tai ainakin ajatellut laihduttavani tai yrittänyt laihduttaa. Vaikutus on ollut täysin päinvastainen.

Viime vuosina syömisellä oireilu on lähtenyt täysin lapasesta ja johtanut vauhdikkaaseen painon nousuun. Ensin oireilua pahensi työttömyys, hetken päästä korona. Kun aloitimme raskauden yrittämisen, päätin, ettei näin voi jatkua. Olin aivan liian väsynyt taistelemaan yksin.

Vuosi sitten päätin siis aloittaa omakustanteisen psykoterapian. Se on auttanut jonkin verran, muttei vielä tarpeeksi. Matka terveeksi on pitkä ja kivinen.

Ongelmallinen ruoka- ja kehosuhteeni on saanut raskauden yrittämisen myötä aivan uusia kierteitä. Kirjoitin huhtikuussa siitä, miten paljon pelkään ylipainoni olevan syy siihen, ettemme ole vielä onnistuneet saamaan raskautta alulle. Tuon tekstin kirjoittamisen jälkeen painoni on noussut entisestään.

Jotenkin sitä kuvittelisi, että lapsitoive olisi maailman paras motivaattori painon pudottamiseen. Jotenkin sitä kuvittelisi, että jos jotain haluaa näin hirvittävän paljon, sen eteen olisi valmis tekemään myös töitä.

Mutta kun kyse ei ole motivaatiosta tai sen puutteesta. Kyse on siitä, että minä olen sairas. Kyse on siitä, että reagoin kaikkiin vastoinkäymisiin syömällä. Kyse on siitä, että mitä enemmän yritän laihduttaa, sitä enemmän lihon.

Lapsettomuuskriisi ei ole ollut tässä asiassa poikkeus. Kun kuukautiset taas kerran alkavat, reagoin syömällä. Vihaan kehoani ja rankaisen sitä, vaikka minun pitäisi nimenomaan olla sille lempeä.

Reilun viikon päästä pääsemme terveyskeskuslääkärin vastaanotolle hakemaan lähetettä lapsettomuustutkimuksiin. Pelkään, että lääkäri käskee minun laihduttaa. Pelkään, että mitään ei haluta tutkia ennen kuin pudotan painoani, vaikka painoindeksini ei olekaan vielä julkisen puolen lapsettomuushoitojen ylärajalla.

Pelkään silti. Pelkään, koska tiedän, ettei laihduttaminen ole minulle mitenkään yksinkertaista. Jos lääkärin ohje on laihduttaa, voisin yhtä hyvin saada tuomion lopullisesta lapsettomuudesta.

En minä pysty laihduttamaan vain siksi, että minulle sanotaan niin. En minä pysty laihduttamaan edes siksi, että se parantaisi mahdollisuuksiamme saada lapsi.

Laihduttaminen ei ole minulle niin yksinkertaista. Oikeastaan en edes saisi varsinaisesti laihduttaa.

Haluaisin ajatella, että jos olisin raskaana, pystyisin suhtautumaan syömiseen järkevästi. Silloin kyse ei olisi enää vain minun kehostani, vaan toisen ihmisen elämästä.

Mutta niin kauan kuin kyse on minun kurjasta, lihavasta ja toimimattomasta kehostani, en osaa lopettaa. Kun tunnelin päässä ei näy valoa, en osaa lopettaa.

Yritän silti.

Syömishäiriö on sairaus, ei itse valittu käyttäytymismalli. Syömishäiriö ei katso ikää, sukupuolta tai kehon kokoa. Syömishäiriössä syöminen tai syömättömyys hallitsee ja sotkee normaalia elämää. Jos koet ruokasuhteesi ongelmalliseksi, apua saat esimerkiksi Syömishäiriöliiton tukipuhelimesta, chatista ja vertaistukiryhmistä. Älä jää yksin!