Tähän on tultu – kohti lapsettomuustutkimuksia
Sieltä ne taas tulivat, kuukautiset nimittäin. Yrityskierto numero kymmenen päättyi tuloksettomana pari viikkoa sitten.
Kuvittelin, etten enää oikein edes osaa olla pettynyt, kun kuukautiset alkavat. Tätä on nyt jatkunut niin kauan, etten enää joka kuukausi odota olevani raskaana. En ole odottanut enää pitkään aikaan. Kuukautiset alkavat, kohautan olkiani, ja se siitä. Vähän niin kuin pitkittyneen työnhaun aikana en enää osannut kuvitella sitä puhelua, jossa minulle tarjottaisiin työpaikkaa. Että aivan se ja sama, tässä sitä taas kuitenkin ollaan.
Mutta ei se oikeastaan pidä täysin paikkaansa. Uuden kierron ensimmäisenä päivänä huomasin olevani kiukkuinen, alakuloinen ja itkuinen. Niin kyyninen kuin kuvittelenkin olevani, palaa pieni toivon liekki edelleen jossain syvällä pinnan alla pilkahdellen hetkittäin esiin. Ja kun kuukautiset sitten alkavat, pettymys puskee esiin vitutuksena, suruna ja kiukunpuuskina aivan huomaamatta.
Syyskuun vaihtuminen lokakuuksi sai minut havahtumaan siihen, että olemme itse asiassa lähempänä lapsettomuustutkimuksia kuin olin tajunnutkaan. Olen laskenut yrityskiertoja siitä, kun marraskuussa 2020 sain Terolut-kuurin, joka käynnisti kadoksissa olleen kuukautiskiertoni. Sitä ennen ei oikein ollut mitään kiertoja, mitä laskea.
Mutta vaikka yrityskiertoja on takana “vasta” 10, tulee tässä kuussa kuitenkin täyteen jo vuosi siitä, kun jätimme ehkäisyn pois.
Oikeastaan olemme siis yrittäneet raskautta jo vuoden. Oikeastaan voisimme jo hakeutua lapsettomuustutkimuksiin. Oikeastaan voimme vihdoinkin yrittää tehdä asialle jotain konkreettista pelkän odottamisen ja yrittämisen sijasta.
Niinpä otin kaksi viikkoa sitten yhteyttä omaan terveysasemaani ja tiedustelin, voisiko tilannettamme alkaa tutkia. Korkeintaan kolmen päivän lakisääteisestä vastausajasta huolimatta jouduin odottamaan vastausta tähän päivään asti. Mutta sieltä se vastaus tänään vihdoinkin tuli, ajanvaraustiketin kera.
Nyt olen varannut ajan yleislääkärille. Se on ensimmäinen askel kohti lapsettomuustutkimuksia. Parhaassa tapauksessa saamme vastauksia heti ja ongelma ratkeaa lääkityksellä. Muissa tapauksissa tapahtuu sitten jotain muuta – en vielä edes tiedä, mitä.
Lääkäriaika meni kuukauden päähän, joten sitä saa odotella vielä hyvän tovin. Sillä välin yrittäminen jatkuu ja täysi vuosi yritystä tulee täyteen.
En oikein tiedä, mitä nyt tunnen. Ehkä jonkinlaista helpotusta siitä, että emme ole enää tämän asian kanssa täysin yksin, että jotain konkreettista tapahtuu. Samaan aikaan minua kuitenkin pelottaa myös aivan helvetisti. Entä jos meissä on jotain peruuttamatonta vikaa? Entä jos tästä tulee vuosien prosessi? Entä jos joudumme käyttämään vieraan ihmisen sukusoluja? Entä jos emme saa lasta koskaan?
Pettymys on valtava. Miksi kehoni ei pysty tähän? Mikä minussa on vialla?
Automaattisesti oletan, että syy on minussa. Minähän olen se, jonka kuukautiskierto on ollut sekaisin. Minä olen myös se, joka on antanut itsensä lihoa ylipainoiseksi. Tilanne on koronan aikana vain pahentunut, painoa on tullut lisää. Ehkä olen vain liian lihava. Ehkä tämä on rangaistukseni.
Vaikka olo on ajoittain hyvinkin synkkä, yritän olla vajoamatta kaninkoloon. Vielä ei ole sen aika. Nyt on aika yrittää ja jaksaa toivoa. Mahdollisuuksia on vielä vaikka kuinka.
Kyllä kaikki vielä järjestyy.