Perhevapaan sijaisuus
Nykyinen määräaikainen työsuhteeni on päättymässä kevään aikana. Onnekseni sain hiljattain tietää, että pääsen jatkamaan uusissa tehtävissä saman organisaation palveluksessa vielä vähintään tämän vuoden loppuun.
Olen tästä uudesta työstä todella iloinen, vaikka työsuhde onkin edelleen määräaikainen ja lyhyt. Tehtävä vie kuitenkin minua juuri siihen suuntaan, johon haluan olla menossa. Uskon, että isossa organisaatiossa jatkomahdollisuuksia aukeaa taas tämän jälkeenkin. Ja vaikka ei aukeaisikaan, olen tämän vuoden päättyessä ainakin taas yhden työkokemuksen verran kokeneempi juuri niissä hommissa, joita haluan jatkossa tehdä.
Kuten niin usein työelämässä käy, tämänkin työn minulle mahdollistaa se, että joku muu on saamassa lapsen. Kyseessä on siis perhevapaan sijaisuus. Tehtävän vakituinen haltija saa lapsen ja minä hyppään paikkaamaan. Otan hommat hoitaakseni 10 kuukauden ajaksi ja jään odottamaan, palaako hän takaisin töihin suunnitellusti vai ei.
Näinhän se menee. Perhevapaille jääminen on valtavan tärkeä oikeus ja perhevapaan sijaisuudet monelle erinomainen mahdollisuus saada työkokemusta uudenlaisista tehtävistä. Olen itsekin todella innoissani tästä mahdollisuudesta, jonka nyt saan.
Mutta kun oma tilanne on mikä on, en voi olla ajattelematta sitä, ettei tämän näin pitänyt mennä. Minun ei pitänyt olla nyt etsimässä uutta työtä. Minun piti olla nyt viimeisilläni raskaana ja jäädä työsuhteen päätyttyä äitiysvapaalle. Vaikka sitten työttömänä, aivan se ja sama, mutta näin sen piti mennä.
Sen sijaan perhevapaille jää nyt joku muu. Minä joudun ottamaan vastaan perehdytystä ihmiseltä, joka odottaa lasta. Minä joudun jatkamaan töissä elätellen toiveita siitä, että ehkä nyt sitten tämän työsuhteen päättyessä olisi vihdoinkin minun vuoroni jäädä kotiin oman lapseni kanssa. Ehkä nyt.
Kuten olen aiemmin kirjoittanut, työkuvioni vaikuttivat jonkin verran siihen, milloin aloitimme lapsen yrittämisen. Lapsitoive oli olemassa jo aiemmin, mutta urani oli vielä niin alussa, että tarvitsin lisää työkokemusta. En vakituista työsuhdetta, mutta työkokemusta, jotta äitiysvapaan jälkeen työelämään palaaminen olisi helpompaa.
Keväällä 2020 lopetin ehkäisypillereiden syömisen ja olimme jo kertaalleen aloittamassa raskauden yrittämistä, kun työtilanteeni yhtäkkiä muuttuikin. Vaihdoin määräaikaisesta työsuhteesta toiseen määräaikaiseen, joten päätimme pistää vauvaprojektin puoleksi vuodeksi jäihin, jottei minun tarvitsisi jättää enää toista määräaikaista työsuhdetta mahdollisen raskauden vuoksi kesken.
Voi, mitä naiiviutta! Tässä sitä nyt ollaan, melkein kaksi vuotta myöhemmin. Töitä on, mutta lasta ei.
Vielä kaksi vuotta sitten tuntui tärkeältä taktikoida. Mietin pääni puhki, miten äitiys vaikuttaisi uraani. Laskeskelin, miten äitiyspäivärahat määräytyvät. Pohdin, voiko raskaana hakea töitä, tai kehtaako määräaikaisesta työsuhteesta jäädä äitiysvapaalle.
Mietin, murehdin ja märehdin. Kaikki sanoivat, ettei näitä asioita kannata miettiä, jos lapsitoive on olemassa. Mietin silti.
Reilun vuoden yrittämisen jälkeen taktikointi ei voisi kiinnostaa minua enää pätkääkään. Minulle on aivan se ja sama, millaisessa työsuhteessa olen lapsen syntyessä, vai olenko ollenkaan. Minulle on aivan se ja sama, kuinka vaikeaa tai helppoa töihin on palata äitiysvapaan jälkeen. Minulle on aivan se ja sama, millaista äitiyspäivärahaa saan.
Minä haluan vain lapsen.