Pitääkö olla huolissaan?

Edellisestä kirjoituksestani on vierähtänyt aivan huomaamatta jo yli kuukausi. Kuten tuossa viimeisimmässä kirjoituksessani totesin, aika kuluu samaan aikaan niin kovin nopeasti ja niin kovin hitaasti. Yrityskierrot seuraavat toisiaan varovaisen optismismin, innostuneen jännityksen, kalvavan epävarmuuden ja lopulta pettymyksen kiertokulkuna. Nyt lopuillaan on jo yrityskierto 6, enkä usko sen tuottaneen tulosta.

Mutta on tänä keväänä jotain ihanaakin tapahtunut. Sitten edellisen kirjoitukseni minusta on tullut rouva. Olosuhteiden pakosta sanoimme toisillemme tahdon hyvin pienimuotoisesti perhepiirissä, mutta päivämme oli silti mitä ihanin. Häähumussa olen onnistunut myös hetkeksi siirtämään vauvaprojektin mielessäni taka-alalle.

Nyt häät on kuitenkin juhlittu ja hääkuvat fiilistelty. Kuukautiskierron lähestyessä loppuaan vanha tuttu mörkö on jälleen alkanut raivata tietään päivänvaloon jostakin takaraivoni perukoilta.

Kun yritystä on takana puoli vuotta ja normaali kuukautiskierto on antanut etsiä itseään jo yli vuoden, hiipii mieleen väkisinkin ajatus siitä, että tästä projektista saattaa tulla vaikeampi kuin osasin ajatella. Oikeastihan puoli vuotta ei vielä ole aika eikä mikään. Mutta kun vauvakuume on kova, on vaikeaa olla kysymättä: pitääkö olla huolissaan?

Mikäli tilastoja on uskominen, huoleen ei ole vielä syytä. Naistalo.fi-sivuston mukaan yli 80 prosenttia naisista tulee raskaaksi ensimmäisen vuoden sisällä ehkäisyn pois jättämisestä. Noin puolet pareista onnistuu toisen vuoden aikana, mutta kolmantena vuonna raskauden alkamisen todennäköisyys on enää kymmenen prosentin paikkeilla.

Yhdessä yrityskierrossa raskauden alkamisen todennäköisyys on noin 25 prosenttia, jos yhdyntä ajoitetaan ovulaation aikaan. Se ei ole kovin paljon. Kun ensin on koko elämänsä kuvitellut tulevansa raskaaksi pelkästä katseesta, on melko tyrmäävä kokemus tajuta, että tuossa se todennäköisyys sitten oikeasti on.

25 prosenttia. Neljäsosa.

Onhan se paljon, jos lasta ei halua. Totta kai sellaisessa tilanteessa on käytettävä ehkäisyä, jos todennäköisyyden ei halua realisoituvan.

Mutta raskautta toivovalle todennäköisyys tuntuu pieneltä. Etenkin, kun iän myötä se laskee koko ajan. Hitaasti, mutta varmasti.

Ja jos palaamme hetkeksi matematiikan tunneille ja muistelemme, miten todennäköisyydet toimivat, voimme todeta, että todennäköisyys on jokaisessa yrityskierrossa aina tuo sama 25 prosenttia. Yrityskierrot ovat toisistaan riippumattomia tapahtumia, joten neljäsosan todennäköisyys ei todellakaan tarkoita sitä, että viimeistään neljän yrityskierron jälkeen homma natsaisi.

On varsin mahdollista, ettei todennäköisyys realisoidu koskaan, yrityskiertojen määrästä riippumatta.

Ja tämä on siis raskauden alkamisen todennäköisyys ainoastaan silloin, jos petipuuhat sattuvat kiinnostamaan otolliseen aikaan. Ovulaation ympärille ajoittuvat hedelmällinen aika kestää suurin piirtein kolmesta viiteen päivää. Toisin sanoen vuodessa on noin 36–60 päivää, joiden aikana raskauden alkaminen on aidosti mahdollista. Ja noina päivinä pitäisi sitten aina a) haluta seksiä ja b) olla siihen mahdollisuus.

Ei siis oikeastaan liene mikään ihme, jos yrittäminen ei vielä puolen vuoden sisällä ole tuottanut tulosta. Facebookin ja Instagramin uutisvirrasta hyökyvien vatsa- ja ultraäänikuvien perusteella voisi kuitenkin kuvitella, että ympärilläni kaikki muut sikiävät kuin taikaiskusta.

Koska eihän tästä puhuta. Lapsihaaveista kerrotaan sitten, kun raskaus on edennyt riittävän pitkälle tai lapsi on jo tukevasti vanhempiensa käsivarsilla. Siitä, kauanko lapsesta haaveiltiin, ei sanota sanaakaan.

Korjaan: niin sanotusti tavalliset, vaikkapa puolesta vuodesta vuoteen lasta yrittäneet pariskunnat eivät sano asiasta sanaakaan. Asiasta puhuvat yleensä ainoastaan ne, joille lapsen saaminen oli helppoa, tai ne, joille se on äärimmäisen vaikeaa.

Todellisuudessa suurin osa pariskunnista sijoittuu jonnekin näiden ääripäiden väliin. Jonnekin, jossa yritetään kuukausia, ehkä jopa vuosi.

Mutta koska näitä tarinoita emme juuri koskaan kuule, kuvittelemme, että jos raskaus ei ala välittömästi, on jotain varmasti pahasti vialla. Koska kukaan ei kerro, että hei, mekin yritimme puoli vuotta, jokainen vanhemmuutta toivova joutuu jo naurettavan aikaisessa vaiheessa pohtimaan yksin, pitääkö tässä olla huolissaan.

En voi väittää, ettenkö olisi huolissani. Hetkittäin olen kauhuissani. Mutta samaan aikaan tiedän, ettei vielä ole mitään hätää. Yritän hengittää syvään ja kuunnella järjen ääntä.

Joskus toivon, että voisin suhtautua asioihin yhtä rationaalisesti kuin puolisoni ja hakea turvaa tilastoista silloin, kun pääkoppa alkaa käydä ylikierroksilla.