Synnytystoiveeni
Pakkasin eilen sairaalakassin. Heittelin urheilukassiin äitiyskortin, vaihtovaatteet ja alushousuja, imetysliivit ja liivinsuojia, hygieniatarvikkeet, oman pyyhkeen, kirjan, kameran ja eväitä. Valitsin vauvalle pari vaihtoehtoista vaatekertaa kotiutumisvaatteita ja pakkasin ne kangaskassissa turvakaukaloon. Puolisoni saa sitten hakea kaukalon ja vauvan vaatteet kotoa, kun sen aika on.
Yksi asia sairaalakassistani kuitenkin vielä puuttuu: synnytystoivelista.
Tähän asti synnytys on tuntunut aika kaukaiselta. Ajattelen kyllä päivittäin sitä hetkeä, kun vauva nostetaan syliini. Ajattelen päivittäin myös sitä hetkeä, kun saavumme sairaalasta kotiin ja elämään, joka onkin yhtäkkiä aivan eri.
Mutta itse synnytys… Sitä minun on vaikea ajatella. Se johtuu siitä, etten tiedä, mitä odottaa.
Olen hypistellyt synnytystoivepaperia käsissäni jo jonkin aikaa kirjoittamatta siihen sanaakaan. Olen kuunnellut podcasteja, lukenut blogeja ja selannut Terveyskylä.fi -sivustolla Naistalon synnytysmateriaaleja ja -videoita. Silti en vieläkään oikein tiedä, mitä synnytystoiveita minulla on.
Ajatus synnytystoiveiden listaamisesta tuntuu minusta jotenkin vieraalta. Sana “synnytystoive” yhdistyy mielessäni jostain syystä tietynlaiseen elämyksellisyyden metsästykseen. Keskustelupalstoilla pohditaan, mikä synnytyssairaala olisi paras valinta. Moni toivoo lääkkeetöntä ja mahdollisimman luonnollista synnytystä. Toivotaan ammetta ja toivotaan tiettyjä asentoja. Synnytyssaliin raahataan kaiuttimia ja kynttilöitä. Kaiken pitäisi olla jotenkin maagista.
Voi olla, että olen kiinnittänyt asiaan enemmän huomiota nyt, kun aihe on alkanut tulla ajankohtaiseksi, mutta mielestäni Suomessa on viime vuosina alkanut yleistyä tietynlainen ajatus synnyttäjästä asiakkaana, jonka pitäisi saada itse kertoa lääketieteen ammattilaisille, miten hänen synnytyksensä hoidetaan. Omat ajatukseni synnytyksestä ova täysin päinvastaisia: minusta tuntuu oudolta, että minun pitäisi kokemattomana ensisynnyttäjänä esittää toiveita synnytykseeni liittyen.
En halua nyt millään tasolla vähätellä esimerkiksi synnytyspelkoa tai sellaisia traumaattisia synnytyskokemuksia, joita joillakin valitettavasti on. En kuitenkaan voi olla ajattelematta, että aidosti traumaattiset kokemukset pois lukien monen synnyttäjän huono kokemus olisi voinut olla parempi, jos synnytyssaliin olisi lähdetty vähän matalammilla odotuksilla.
Jokainen synnytys on erilainen ja yksilöllinen. Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu. Synnyttäjä, lääkäri tai kätilö ei voi kontrolloida tilannetta kuin tiettyyn pisteeseen asti. Etenkin ensisynnyttäjän käsitys synnyttämisestä voi olla hyvin vahvasti tv-sarjojen ja elokuvien romantisoima. Kun asiat eivät sitten menekään omien suunnitelmien mukaan, lopputuloksena on pettymys.
Synnyttäminen on rajua. 2020-luvun Suomessa se tuntuu välillä unohtuvan, kun äitien ja vauvojen hengissä selviäminen on käytännössä itsestään selvää. Ilman modernia lääketiedettä näin ei kuitenkaan olisi.
Itse ajattelen synnytystä lähinnä sellaisena pakollisena pahana, joka pitää hoitaa alta pois, jotta oman pienen ihmeen saa syliin asti. En odota kokevani mitään maagista tai löytäväni yhteyttä sisäiseen jumalattareeni. Synnytys itsessään ei ole minulle se juttu, vaan se ihminen, joka siinä saapuu maailmaan.
Siinä pienessä ihmisessä on se maagisuus ja mullistus. Siinä hetkessä, kun saamme tyttömme ensimmäistä kertaa syliimme. Ei sillä ole minulle mitään väliä, miten hän siihen syliin päätyy, kunhan selviämme molemmat synnytyksestä terveinä ja hengissä.
Haluan pitää mieleni avoimena. Totta kai toivon, että kaikki sujuu mahdollisimman helposti ja turvallisesti. Mutta olen avoin myös kaikille muille mahdollisuuksille. Jos komplikaatioita tulee, niin sitten tulee. Jos joudun sektioon, niin sitten joudun. Ei se tee synnytyksestäni millään tavalla vähemmän arvokasta tai vähemmän synnytystä.
Voi olla, että synnytettyäni olen asiasta eri mieltä. Tässä vaiheessa minun on kuitenkin hyvin vaikea kuvitella mitään sellaista, joka saisi minut jotenkin pettymään synnytyskokemukseeni. Synnytys ei ole mielestäni sellainen asia, jonka pitäisi tapahtua tietyllä tavalla. Se ei ole mielestäni sellainen asia, jonka kulusta minun pitäisi voida itse päättää.
Minä luotan sataprosenttisesti lääketieteen ammattilaisiin. Ehkä olen itse oman kehoni paras asiantuntija, mutta he ovat synnyttämisen parhaita asiantuntijoita. En menisi avosydänleikkaukseen toivelistan kanssa. Miksi minun pitäisi mennä sellaisen kanssa synnyttämään?
Mutta ehkäpä juuri siinä onkin oma synnytystoiveeni: että saan mahdollisimman paljon tukea ja tietoa ammattilaisilta. Toivon, että minua ohjataan ja tuetaan synnytyksessä mahdollisimman paljon. Toivon, että saan lääkkeellistä kivunlievitystä. Toivon, että minulle kerrotaan, mitä tapahtuu ja miksi.
Mutta jos hätä on kädessä, en kaipaa kyselyitä tai selityksiä. Silloin kaipaan vain ja ainoastaan toimintaa.