Hiustenpidennystä !
Helou ja kivaa lauantai aamua! 🙂
Tein tossa torstaina työkaverille pidennyshuollon ja värjäiltiin hiukset siinä samalla sitten. Pidennyksinä meillä tällä hetkellä oli Bphairin teippipidennykset.
Aikasemmin samaan päähän laitettiin sivuille myös sinettejä, mutta nyt laitettiin pelkät teipit ja suurimmaksi osaksi pelkästään takaosaan, pari teippiosiota tuotiin vähän sivummalle, että saatiin pituutta. Työkaveri oli napannu teipit iteltään jo pois eli päästiin alottaa samantien väristä. Tyvelle laitettiin oranssia ja latvaan tehtiin vaalennusaineella liukua, edellisen kerran värjättiin latva Elumen värin kirkkaalla oranssilla jossa oli punaista kans. Ja voin kertoa, että toi elumen istuu päässä ku tauti 😀 Saatiin vaalennettua sitä hieman pehmeemmäks ja sitten napattiinkin pidennykset kiinni takasin ja tein yhdistämisleikkauksen ! 🙂
Ensin tulee kuva mitä tehtiin viime kerralla, eli sillon laitettiin tooosi kirkas punaoranssi oman hiuksen latvaan ja teipeillä sen sai liukumaan nätisti.
Ja tässä siis toinen kuva mitä nyt tehtiin. Hiemaan vaalennettiin oman hiuksen latvaa, että saatiin väriä pehmennettyä, yllä oleva väri on nimittäin aika haasteellista ylläpitää varsinkin vaalennetussa hiuksessa, vaikka Elumen onkin liuotinväri, niin senkin pysyvyys riippuu ihan hiuksesta. Tässä esivaalennetussa latvassa se ei oikein meinannut pysyä ja sitä joutu kotona ylläpitämään.
Muistakaa hiustenpidennyksissäkin kääntyä kampaajan puoleen. Vaikka tiedän, että pidennyshiusta saa tilattua vaikka ja mistä ja vaikka miten halvalla niin suurimmissa osissa laatu kulkee hinnan kanssa käsikädessä, eli maksa mielummin vähän enemmän kun taas se, että joudut seuraavassa huollossa tilaamaan jo uutta tukkaa entisen ohentuneen pidennyksen tilalle. Kampaaja osaa myös katsoa hiustenpidennyksien kiinnitystavan juuri asiakkaalle sopivaksi.
Mitäs tykkäätte? :)
Hiustenpidennyksiä oon tehnyt ihan jonkun verran tässä menneinä vuosina ja koko ajan kehittyy lisää :)
Ihanaa viikonloppua kaikille ja muistakaa nauttia ja ottaa ilo irti kesän viikonlopuista ! Kohta taas on kylmä, eikä kukaan liiku missään :D
/ Joni (joka saattoi vilustua kastuessaan läpimäräksi torstain Tammerfesteillä, mutta Jenni Vartiainen ja Kaija Koo <3)