Väriä elämään !

Täällä ollaan eikä mennyt edes vuotta 😉

Ihanaa kun on kesä ! (ai on vai?) Vaikka ilmat ei oo taas viime päivinä hellineet niin silti asiakkailla on selkeesti kesäfiilis päällä. Keväästä se alkaa siellä maalis-huhtikuun tienoilla ja ja jatkuu pitkälle kesään..nimittäin itsensä uudistaminen. Aina kevään tullen huomaa kuinka ne pipot taas heitetään pois päästä ja mietitään, että näille hiuksille pitäisi tehdä jotain. Sitten varataankin kampaaja aika ja käydään pinterestit ja instagramit läpi ja katsellaan kivoja hiuskuvia. Sitten tullaan kampaajalle ja kerrotaan oma visio tulevista hiuksista tai annetaan kampaajalle vapaat kädet (tästä mie tykkään). Sitten taikasauva lähtee heilumaan ja tuloksena on uudistunut kesälookki.

Hassua, miten aina keväällä/kesällä ollaan rohkeampia ja halutaan kokeilla viimeisimpiä villityksiä. Suuressa suosiossa oleva kampaajamestari Guy Tang on varmasti omalla some näkyvyydellään saanut suomalaisetkin naiset innostumaan hieman erilaisimmista värjäyksistä.

Oon ite aina ollut räväkän ja erilaisten hiustenvärjäyksien ja leikkauksien perään. Mitä kummallisempi sitä enemmän tykkään kun selailen alan lehtiä. Teen myös erittäin paljon luonnollisia värjäyksiä ja leikkauksia ja tykkään niistäkin, mutta kun lähdetään väreillä leikkimään ja leikkaamaan erilaista muotoa mitä aikaisemmin on tämä poika ihan liekeissä 😀

12592390_10209547510543430_6118690845786399942_n.jpg

Esimerkkinä tämä ihana asiakkaani joka ei paljoa hetkahda mun ehdotuksista. Tasapitkästä polkasta mentiinkin niskasiiliin ja tosi lyhyeen polkkaan ja värikään ei ole ihan sieltä yleisimmästä päästä.

13006700_10209454443896822_8319115117308652741_n.jpg

Oon myös tykästynyt keltaiseen väriin hiuksissa. Ei suurissa määrin, mutta joissain osioissa. Niinkuin viime postauksessakin mun kilpailutyössä oli keltainen kaistale mukana ja mää niin tykkään. Mutta keltaisen täytyy olla tehdyn näköinen eikä sellainen vaalensin ja tuli pissankeltanen, kyllä sen eron huomaa 😉 Kuvassa siis ihana pomoni jonka hiuksiin sain taas toteuttaa omaa visiotani.

12705493_10208861730799365_922107875722974529_n.jpg

Sitten nää ihanat hempeet värjäykset, näistä mä tykkään ! Tiina antaa mulle joka kerta melkeinpä vapaatkädet ja ei se kuitenkaan oo koskaan poistunu tyytymättömänä liikkeen ovista. Ollaan kokeiltu vaikka mitä !

Tiina kävi viime viikolla päivittää hiukset uuteen uskoon ja kirjoitti omaan blogiinsa juttua siitä käynnistä. Tiinan blogiin pääset TÄSTÄ. Sieltä voit lukea myös mun ja Tiinan yhteisestä matkasta tän parin vuoden aikana ja mitä kaikkea niille hiuksille onkaan tehty 😀 Saattaa siellä pieni ylläri olla uusille mahdollisille asiakkaillekkin 😉

Olkaa rohkeita ja kokeilkaa hiuksissa uutta väriä tai leikkausta, koska hiuksethan on uusiutuva luonnonvara 😉

/ Joni

Muoti Hiukset Trendit

I’m back !

Täällä taas !

Vuosihan siinä melkein meni ennenkuin sain uuden postauksen aikaiseksi. Asiaan ehkä vaikuttaa hajonnut tietokone ja perheen lisäys jossain määrin ettei ole jaksanut puhelimella ruveta naputtamaan uutta tekstiä, mutta täällä ollaan ! Ja nyt suunnitelmissa on ainakin kerran viikkoon postailla uusi postaus töistä/elämästä ylipäätään. Wish me luck ! 😀

Uusia tuulia työpaikan kanssa tuli myös syyskuussa 2015 kun siirsin kimpsut ja kampsut Studio Loistoon Hämeenpuistoon. Siellä mua eteenpäin puskee ihana pomo Sanni Harjula <3 Oon niin onnellinen, että oon päässyt noin ammattitaitoiseen ja luovaan porukkaan mukaan. Työnteko ei tunnu työltä kun tekee sitä mitä rakastaa ja ympärillä on huippuporukka <3

Uuden työpaikan lisäksi mua työnnettiin eteenpäin ja kannustettiin osallistumaan Goldwellin järjestämään Color Zoom- 2016 kilpailuun jonne siis tehtiin mallille väri ja leikkaus, meikki ja viimeistely, otettiin kuvat ja pistettiin eteenpäin tuomarien silmien alle. Ja kuinkas kävikään, osallistuin New Talent-sarjassa ensimmäistä kertaa (alle 5 vuotta alalla) ja mun kuva oltiin valittu siinä sarjassa suomessa sijalle 2 !! woop ! Nyt mun kuva on tällä hetkellä Saksassa kansainvälisen tuomariston arvioinnissa ja sieltä pitäisi kuulua sitten heinäkuun alussa tuloksia, peukut ja varpaat pystyyn, että työllä päästäisiin finaaliin, vaikka tyytyväinen tuohon sijoitukseen jo olen ! 🙂 

IMG_20160605_174224.jpg

Siinä olis mun Goldwell Color Zoom-2016 työ jolla ollaan jatkossa! Kuva: Mikko Karekivi

Muuten töissä on mennyt hyvin ja päässyt tekemään mielenkiintoisia hiuksia ja tapaamaan ihania ihmisiä. Sehän tässä työssä onkin parasta 🙂 Muutenkin uusi työpaikka on mahdollistanut kaikkea kivaa uutta ja mahtavia juttuja joita on vielä tulossa/suunnittelussa. En malta odottaa mitä kaikkea matkan aikana tuleekaan vastaan. 

img_20160609_170429.jpg

IMG_20160510_100716.jpg

IMG_20160510_100318.jpg

Asiakkaille on päässyt tekemään tämän kevään aikana paljon ruusukultaa/kuparia. Musta on ihanaa, että tänä keväänä on nähty värejä sen ainaisen platinavaalean rinnalla, sitäkin tehdään, mutta mukavaa vaihtelua nämä hempeät työt <3

Siinä oli taas kunnon pläjäys tarinaa.. onhan tässä melkein vuosi kuitenkin välissä! Mutta nyt yritän ainakin sen kerran viikossa saada postauksen aikaiseksi ! 

Menkää ihmeessä seuraamaan mua instaan, mitä päivittelen melko usein. Siellä kyllä tulee törmäämään mun naamaan ja kaikkeen muuhunkin pelkän hiuksien sijaan ! 😀 @jonnppa on mun insta, mee ja seuraa ! Kiitos jos jaksoit lukea ! 🙂

 

Ainiin.. se perheenlisäys…

IMG_20160512_125307.jpg

siinä hän on ! <3 Mun 7kk kääpiöpinseri poika nimeltä Luca ! Nytkun pahimmat pissa ja kakkarallit on mennyttä aikaa niin voin istua ihan rauhassa koneellakin eikä tarttee häntä seurata, että minne seuraavaks pissataan ! 😀 

Ihanaa viikkoa kaikille <3

– Joni

Muoti Hiukset Trendit