Minä bloggaajana.

Vaikka oikeasta reunasta pystytkin lukea jonkin verran minusta, hei nyt silti! Ajattelin, että kaikkien noiden irtonaisten tietojen yhdistäminen yhdeksi ihmiseksi voisi olla hyvä idea. Ei mitään syvällistä kuitenkaan. Vain esittely itsestäni, jonka pystyy aina tarvittaessa etsiä esille ja tarkistaa olenko huijannut. Mitä en siis todellakaan aijo tehdä (sormet ristissä läppärin alla). Noh, eiköhän kokeilla pystynkö olemaan ei-syvällinen…

        Kirjoitan siis lähinnä itseni takia. Olin vähän aikaa sitten reilaamassa, mikä antoi täydellisen syyn aloittaa kauan harkinnassa ollut blogi. Kuukauden päivät kun kirjoittelin, niin innostuin koko touhusta! Oli mukava huomata, että postauksiani kävi lukemassa selkeästi joku muukin kuin äiti ja sukulaiset! Sainkin kehuja, että hyvin kirjotat ja niin edelleen. Onhan se mukava saada positiivista palautetta aloittelijana, mutta ota sitten selvää moniko niistä oli rehellisiä mielipiteitä. Julkisesti kirjoittaminen on aina pelottanut minua, mutta lukion onnistuneiden esseiden ja kasvaneen itsevarmuuden takia sain vihdoin tehtyä blogin.

        Virheistänikään en enään välitä. Nyt kun on selvää, etten vain ole tyhmä, niin en niistä sen enempää revi stressiä. Luen siis tekstini lukuisia kertoja läpi kuitenkin! Jotain, mitä opin lukiossa. Vaikka sana ”keskivaikea lukihäiriö” kuullostaa pahalta, voin vakuuttaa olevani hyvin kykenevä lukemaan ja arvosanani olivat/ovat hyviä, välillä jopa (juhuu!) keskitason yläpuolella. Olen saanut kysymyksen miten aijon saada virheet pois blogistani. En aijo. Niin helppoa. Tämän blogin koko idea on, että se on osa minua. Ajatuksiani, elämääni, piirteitäni ja niihin kuuluvat myös vikani. Jos joku kokee virheeni rasittaviksi lukea ja muuten vain ylitsepääsemättömiksi. Tämä ei todennäköisesti ole paikkasi.

        Olen siis tällä hetkellä 19-vuotias nuori aikuinen pääkaupunkiseudulta. Ainakin tällä hetkellä olen nuori nainen pääkaupunkiseudulta. Olen töissä myyjänä Filmtownissa, eli siis vuokraan leffoja ja myyn karkkia. Tai ainakin tällä hetkellä olen töissä Filmtownissa. Rakastan lukemista, elokuvia, väittelemistä, matkustamista, koiraamme, perhettäni, ystäviäni, poikaystävääni, joulua, perinteitä… En pidä sairaaloista, enkä neuloista, enkä rasittavista ihmisistä, enkä ihmisistä jotka ei ajattele faktoja… Minut on nukutettu 15 kertaa tähän menessä (jos olen pysynyt laskuissa mukana), joista 13 on tapahtunut noin viimeisen 5 vuoden sisällä. Pidän hoitajista ja omasta läääkäristäni, sekä hassusta nukutuslääkäristä.

        Kaikki blogini kuvat ovat omia otoksia, jos joskus käy toisin, ilmoitan siitä erikseen. Kirjoittelen elämästä, joka tässä tulee muuttumaan, ja vähän siitä sun tuosta. Tämmöinen minä siis olen.

 

20150718_172057852_ios.jpg

Ainiin! Blogin nimen selitys tulee tässä: (ja leisure tarkoittaa vapaa-aikaa)

Halcyon  (adj.)

  1. Calm; tranquil; peaceful
  2. Rich; wealthy; prosperous
  3. happy; joyful; carefree

Rakkain terveisin ja seuraavaa aihetta miettien,

Mariia

Suhteet Oma elämä