Tämä teksti on sinulle nuori, joka olet sairas. Oli se sitten mielensisäinen tai fyysinen sairaus. Vakava tai ei. Myös sinulle, joka olet kuvailemani nuoren vanhempi tai läheinen. Sanon sen, mitä toivon että joku olisi sanonut minulle ollessani yläasteella.

        Piilotteletko sairauttasi? Uskotko, että jos vain et puhu asiasta kukaan ei saisi ikinä tietää? Niin minä ajattelin. Poissa silmistä, poissa mielestä. Valitettavasti asiat eivät aina suju niin kuin ajattelet. Minä kävin noin 2 kk välein sairaalassa operoitavana ja sen jälkeen olin 2 viikkoa sairaslomalla. Pyysin, anelin ja pakotin ystäväni sanomaan, että olen vain kipeänä. Todellisuudessa en tullut lähes koskaan kipeäksi, joten tämä ei toiminut kauaa. Älä siis turhaan tee samaa kuin minä. Älä valehtele minne menet kun joudut käymään sairaalassa. Äläkä valehtele kun sinua sattuu johonkin sairautesi takia. Rehellisesti sanottuna, teet sillä hallaa vain itsellesi.

        Oletko jo haukkujen ja ilkeiden lempinimien kohteena? Niin olin minäkin. Kukaan, jota ei ole sairauden takia kiusattu ei tiedä kuinka paljon se sattuu. Ei, et edes sinä koulukiusattu, vaikka ymmärrän, että sinäkin olet kovissa tuskissa. Asia johon et ole saanut ýhtään sananvaltaa. Toivot aivan varmasti itsekkin ettei sinun tarvitsisi pistellä neuloilla itseäsi tai jättää liikka tunteja aina välistä. Minä toivoin sydämmeni pohjasta (toivon vieläkin), että kasvoni olisivat olleet tismalleen symmetriset. Aikuiset aina sanoivat ”eihän sitä edes huomaa”. Kyllä sen vain huomasi. Niin huomasivat muutkin. Tiedän kuinka yksikin ilkeä ”lempinimi” viiltää syvältä ja tekisi mieli vain alkaa itkeä ja huutaa ”MINÄ TIEDÄN!”. Piilottelu ei tähän auta, kokeilin sitä sinunkin puolesta. Haluaisin uskoa, että edes teinit eivät ole niin tyhmiä, että kiusaisivat sairasta. Tuntematon pelottaa, siitä on helppo heittää vitsiä, älä siis anna heille enempää vitsailun aihetta. Kukaan psyykkisesti terve ihminen ei vitsaile sinulle asioista, joihin olet asiallisesti vastannut ja kertonut että olet sairas, myös sinä toivoisit voivasi pistää sen neulan pois.

        Uskon, että en olisi ikinä joutunut kokemaan haukkuja sairaudestani jos olisin jo ensimmäiseen vastannut takaisin. ”Kyllä, leukani on hieman erimallinen. Usko pois en mä turhaan siellä operaatioissa ravaa. Se on vain verisuonia joten katso muualle jos häiritsee.” Kyllä minussa varmasti olisi ollut sisua siihen, olen kova suustani. Sanat osuivat aina vain siihen heikkoon kohtaan, hemmetti vieköön. Sinä voit kuitenkin lopettaa haukut itse, ei niitä tarvitse kuunnella. Ole avoin sairaudestasi, mutta muista. Sairaus on osa sinua, et sinä sairautta. Olit sitten diabeetikko ja pistelet itseäsi neuloilla tai on se sitten ihan mitä tahansa miljoonien tautien kirjosta. Älä pelkää kertoa siitä muille. Se ei sinua satuta, jos jotain niin se auttaa. Auttaa sinua tulemaan sujut asian kanssa ja auttaa muita ymmärtämään sinua ja rajoituksiasi. On ihan okei olla sairas. Ei me kaikki synnytä kultalusikka suussa.

        Jos olet sairaan lapsen äiti tai isä, älä ainakaan sinä piilottele sairautta maailmalta. Kerro sinäkin siitä avoimesti muille. Ei ole olemassa sairautta jota tarvitsisi hävetä. Ei ole äitini ja isäni vika, että verisuoneni ei tahdo järjestyä niin kuin muilla ihmisillä. Ei ole sinun vikasi, että lapsesi syntyy sairaana. Varmasti tahtoisit itsekkin, että rakas lapsesi olisi aina terve. Mutta. Se, että hoet sitä hänelle ei aina toimi. En minä uskonut, että olen #sairaankaunis, vaikka kuinka vanhempani sitä hokivat. On turha sanoa, ettei jotkut asiat näy eikä niitä huomaa. Koska kaikkein tärkeintä on tietää, etteivät ne tee sinusta rumaa tai viallista. En ehkä nää sinua nyt, mutta voin käsi sydämmellä sanoa, ettei sinussa ole mitään vikaa. Arpia ja jälkiä on turha piilotella. Ne ovat merkkejä kaikesta siitä mistä olet selvinnyt. Ne eivät tee sinusta heikkoa, ne tekevät sinusta selviytyjän.

Mariia