Näin pääsin eroon rahaan liittyvästä ahdistuksesta
Olen ollut koko aikuisikäni pienituloinen.
Olen ollut työntekijänä pätkäsoppareilla, keikkalaisena, vakkarina osa-aikaisessa työssä, työttömänä, vanhempainvapaalla, hoitovapaalla, opiskelijana.
En kaipaa korkeaa elintasoa, mutta en myöskään halua, että rahalla olisi elämässäni niin iso rooli, että joutuisin miettimään sitä jatkuvasti.
Ennen raha-asiat ahdisti jatkuvasti. Olin koko ajan pihalla siitä, kuinka paljon tilillä oli rahaa enkä uskaltanut avata verkkopankkia, koska en vaan halunnut nähdä, että siellä oli enää muutama euro jäljellä. Kerran olin lasten kanssa lainaamassa kirjoja kirjastosta enkä saanut lainattua kirjoja, koska rahat eivät riittäneet myöhästymismaksujen maksamiseen.
Itse kestäisin pienituloisuuden, mutta teen kaikkeni, että lapseni eivät sen takia joutuisi luopumaan tärkeistä asioista.
Ahdistukseen oli lopulta tosi yksinkertainen ratkaisu ja vaikka tuloni eivät muuttuneet mihinkään, niin olen tämän ratkaisun avulla päässyt tilanteeseen, jossa minun ei tarvitse juurikaan miettiä rahaa ja saan jopa säästöön ihan mukavan summan joka kuukausi.
Ratkaisuni oli laskea ruualle oma kuukausittainen summa ja avata erillinen maksukortillinen tili ruokarahoille. Tärkeää roolia näyttelee myös sovellus, jonka avulla tilin saldon pääsee tarkistamaan pelkän pin-koodin avulla. On tärkeää, että saldon voi tarkistaa nopeasti missä vaan ilman pankkitunnusten aiheuttamaa sykkeen nousua.
Minä ja joka toinen viikkoa kanssani asuvat kaksi lasta käytämme kuukaudessa ruokaan rahaa 400€. Raha siirtyy automaattisesti käyttötililtä ruokatilille kuun alussa. Se, että kuukauden ruokarahat ovat erillään muista rahoista, tuo todella paljon selkeyttä ja auttaa hahmottamaan rahojen kokonaistilanteen. Joudun edelleen pitkin kuukautta tarkistamaan rahatilanteen, mutta se ei aiheuta enää stressiä, koska tiedän heti nopealla vilkaisulla, miten paljon mihinkin on rahaa mennyt ja kuinka paljon rahaa eri asioihin on vielä jäljellä.
Nykyään erillisten tilien taktiikka on laajentunut useammaksi muuksikin tiliksi, mutta teen niistä oman postauksen myöhemmin. Tämä ansaitsi kuitenkin oman postauksensa, koska jo pelkän erillisen ruokatilin avulla pääsin hyvin nopeasti eroon raha-ahdistuksesta ja sen ansiosta pystyin irrottamaan ajatuksia talouden suunnitteluun laajemmin.
Ruokatili oli kaikessa yksinkertaisuudessaan ratkaisevassa roolissa omalla matkallani kohti vakaata taloutta ja vaurastumista.