Hiusvärien kemikaalit voivat tappaa
Kuva: Iltalehti
Olin ajatellut tänään postata hiuksista, joskin hieman eri kantilta kuin nyt aion tehdä, taas kun on nimittäin mielenkiintoisia lehtijuttuja pinnalla. Yksi todella pysäyttävä uutinen on tänään Iltalehdessä julkaistu Paniikki leviää Britanniassa: Hiusväri tappoi brittiteinin. 17-vuotias Tabatha (kuvassa) oli alkanut värjäämään hiuksiaan L´Orealin Preference-värillä ja saanut kuolemaan johtaneen kohtauksen 20 minuuttia värin levityksen jälkeen. Samaa väriä käyttänyt Julie makaa tällä hetkellä koomassa aivovaurioituneena. Syyttävä sormi osoittaa kemikaalien suuntaan.
Hiusväri on kempparoisto
Ei ole salaisuus tai uusi juttu, että hiusvärit ovat yksi pahimmista kemikaalicocktaileista, joita kosmetiikan saralta löytyy. Värjäysaineiden sisällysluettelon sisältämien kemikaalien lisäksi asiasta tekee vakavan se, että useat naiset värjäävät hiuksiaan jopa kerran neljässä viikossa (tiedän tyyppejä, jotka värjäävät useamminkin).
Jos tekee pikaisen laskutoimituksen huomioiden, että normaali kemikaaliväri on päässä arviolta 45 minuuttia kerrallaan ja värjäyksiä tehdään 12 kertaa vuodessa, tulee kokonaisvuosiajaksi 9 tuntia. Siis 9 tuntia vuodessa useankymmentä erilaista kemikaalia suoraan ihokosketuksissa!
Ihon kautta elimistöön päässeet kemikaalit usein varastoituvat kudoksiin eivätkä vuosienkaan kuluessa välttämättä muuta siellä muotoaan (esim. parabeenit), jolloin ne vaikuttavat myös DNA:n. Nykyajan kemikaalikuormitus ei siis ole ihan pikkujuttu, vaan mielestäni siihen tulisi suhtautua vakavasti.
Ystäväni Katja on jo vuosia sitten lopettanut hiustenvärjäämisen, koska sai myös allergisen reaktion jatkuvan värjäämisen jälkeen. Oma päänahkani on aikoinaan kirvellyt kemikaalivärejä käyttäessä, mutta vasta ruokavaliomuutoksen kautta heräsin vaihtamaan hiusvärit luonnollisiin vuonna 2009.
Mikä kemikaali on sitten tämän uutisoidun nuoren naisen kuoleman takana, siitä kertoo Iltalehden artikkeli seuraavin sanoin:
Vaikka tutkimukset ovat yhä kesken, lääkärit ovat molemmissa tapauksissa vakuuttuneita siitä, että taustalla on hiusväreissä käytetty kemikaali, parafenyleenidiamiini (PPD).
Mitä PPD sitten on ja miksi sitä käytetään? PPD on lyhenne sanasta parafenyleenidiamiini. Kyseessä on synteettinen kemikaali, jota käytetään tummissa kevyt-, ja kestohiusväreissä, sillä se saa hapettuessaan aikaan värjättävän kohteen tummumisen. Sivuvaikutuksiin kuuluu kutina, ihottuma, turvotus, vesirakot, hengenahdistus, virtsarakkosyöpä — ja näillä näkymin listaan täytyy lisätä myös kuolema.
PPD on ollut Suomessa kieltolistalla ennen EU:n liittymistä vuonna 1995. Liittymisen jälkeen PPD on ollut jälleen sallittu aine hiusväreissä ja tekstiileissä (sama juttu on muuten atsovärien suhteen), valitettavin seurauksin. PPD:n sijaan hiusväreissä käytetään PPD:n sukulaisyhdisteitä, jotka vaikuttavat samalla tavalla kuin PPD.
Ranskassa ja Saksassa PPD on kielletty eikä olisi pahitteeksi saada tuo kielto koko EU-alueelle — tuntuu hirveältä, että kemikaalien haittavaikutuksiin kiinnitetään vakavaa huomiota vasta menetetyn ihmishengen myötä. Ongelmatonta ei tosin ole sekään, jos vain PPD kielletään, koska yhtä pahoja korvaajiakin löytyy — niistä yhtenä esimerkkinä ovat bentseenin sukulaiset, tolueenit.
Meikäläinen kahdeksan tunnin kemppavärikäsittelyssä vuonna 2009. PPD:tä ei ole vaalennusväreissä, joskin niistäkin löytyy pahiskemikaaleja.
Yhteis-, ja pitkäaikaisvaikutukset
Vuonna 2008 tehtiin tutkimus, jossa huomattiin PPD:n vaikuttavan mutageenisesti koiriin. Mutageenit vaurioittavat siis DNA:tamme ja aiheuttavat sitä kautta syöpää. Mutageenien vaikutukset tulevat esiin usein vasta pitkäaikaiskäytöllä, josta puhutaan myös Iltalehden artikkelissa:
Brittiasiantuntijat ovatkin nyt sitä mieltä, että ongelmia aiheuttaa mahdollisen ensireaktion ohella PPD:tä sisältävien hiusvärien pitkäaikainen käyttö: kemikaalit kasaantuvat kehoon ja saattavat näin ollen aiheuttaa kohtalokkaan reaktion täysin yllättäen. Allergiatesti pitäisi tehdä ennen jokaista värjäyskertaa.
Aivan. Kemikaalien yhteis-, ja pitkäaikaisvaikutuksista puhutaan vielä rikollisen vähän. Hiusvärit ovat yksi pahimmista kemikaalipommeista, mutta eivät ne suinkaan ole ainoa lähde josta kemikaaleja tulee. Suurin osa nykyisin käytettävistä synteettisistä kemikaaleista on ollut käytössä vasta vuosikymmeniä, joten pitkäaikaiskäytöstä ei ole paljoakaan tutkimuksia tai tietoja. Samaan aikaan tuotteita, joissa kemikaaleja on, mainostetaan turvallisina käyttää. Turhauttavaa.
Vaikka on kysymys vakavasta asioista, meillä on onneksi vapaus valita. Luonnonmukaisista valikoimista löytyy kivoja ja kestäviä vaihtoehtoja, olen kokenut sen omalla kohdallanikin. Tosin nyt olen kasvattanut jo 5 kk omaa väriäni takaisin, sillä olisi ihan kiva olla au naturel.
Kemppavärien tilalle voi valita esimerkiksi jotain seuraavista:
• Sertifioidut Sante-luonnonhennat (mun kokemuksia voit katsoa täältä ja täältä)
• Logonan kasvivärit
• Suomenlaajuinen listaus ekokampaamoista, joista varmasti löytyy lisää vaihtoehtoja ja vinkkejä
Oletteko te saaneet allergisia reaktioita hiusväreistä?
Huomenna asiaa sitten siitä toisesta hiusjutusta, jonka piti olla palstanvaltias tänään.